Sivut

tiistai 28. kesäkuuta 2016

Tilkkukurssiterveisiä

Nyt taidan jo uskaltaa paljastaa, mitä puuhasin Mäntyharjun kansalaisopiston tilkkukurssi kakkosella. Kolmoskurssia on enää kaksi päivää jäljellä, ja mikäli siellä on ommeltu samaan tahtiin kuin kakkosella, ei siellä ole paljon ehtinyt netissä surffailla. Postaan kurssilla otettuja valokuvia myöhemmin, tässä nyt vain minun aikaansaannokseni jo kotona kuvattuina.


Minulle uusi tekniikka oli unkarilainen taittelu. Tein kaksi blokkia samalla mallilla (myöhemmässä kurssipostauksessa näette, että näitä on vaikka minkälaisia lisää).


 Irtoblokit jäävät minulla helposti kulkemaan, joten toisen blokin ompelin heti kassiksi. Kassin ohje on myös kurssilta, tuunasin ohjetta omiin tarpeisiini sopivammaksi vaihtamalla hihnan niin pitkäksi, että kassia pystyy kantamaan olkapäällä. Alkuperäisessä ohjeessa kahvat olivat lyhyet ja ne ommeltiin vinoon kassin keskikohtaa kohden.


Toisen blokin ompelin kansion kansiin, johon olen tallettanut kurssilta saamani ohjeet.


Kettublokki oli yksi kurssin ohjeista, osa ompeli myös pupun. Kettutyttöjä ja puputyttöjä! Jotkut rohkeat tekivät molemmat tai jopa monta eläintä.(Taustalla oleva kettu on Jari Muinosen kuvaama ja koristaa Etelä-Karjalan osuuskaupan kalenteria heinäkuun kohdalla)


Juoponpolkublokista opettelimme kikka-kolmosella tehdyn version. Pyöreä osa tehdään taittelemalla. Blokki tulee nopeasti ja helposti, mutta syö kovasti kangasta, eikä siksi ole ehkä parhain isoon työhön. Pyöreäreunaisen "piirakanpalan" kohdalla on kolme kerrosta kangasta. Solisevaksi puroksi asetellut blokit muokkautuivat kotona sohvatyyyn päälliseksi.


Sohvatyynyn päälliset lisääntyivät hyvää vauhtia, kun kassin päälliseksi aiotut hanhipinnat eivät joutuneetkaan kassiin. Ompelin hanhet batiikkien näytepaloista. Muutama hanhi muuttaisi paikkaa, jos pääsisin sen vielä tekemään, mutta ne ovat nyt siinä missä ovat. Tämä työ oli ohi kurssiohjelman, joku paikkahan kassista hyljätyille hanhille piti keksiä. Kaikki tyynyt ovat kovin pullukoita, koska olen survonyt sisätyynyt numeroa liian pieniin kolttuihin.


Hanhien piti tulla tähän tukirautakassiin, mutta eivät tulleet. Kassin kylkiin leikkasin hanhista jääneistä paloista suikaleita, jotka ompelin tilkkulasagnen tavoin pinnaksi.


Sivuissa on tummansinistä yksiväristä kangasta, johon tikkasin "kiviä". Tilkkuosuus on tikattu saumoihin.


Aika turkoosia, aika vaihtaa väriä.


Pikkupussukka syntyi 17 neliöstä. Näitä kurssilla valmistui eri kokoisia, omassani neliön koko on 2,5 tuumaa. Isoa pussukkaa Sanna-opemme (sorry, erityisasiantuntija)  kutsui Birmingham-pussukaksi, koska sen ohje on kotoisin viime vuotisesta Birminghamin tilkkutapahtumasta. Tätä en ehtinyt saada kurssilla valmiiksi, vain tilkkupinta ehti valmistua siellä, loput jäi kotiläksyksi.


Pussukassa on kiva rypytetty pääty. (Anteeksi, poimutettu, minua on eräs käsityönopettaja yrittänyt opettaa vuonna keppi ja keihäs, ettei kangasta rypytetä, vaan poimutetaan, ryppy kankaassa on virhe - entäs jos ne on naamassa, poimutettu naama kuulostaa aika hurjalle?)  Tätä oli kiva tehdä. Tytär tuomitsi värit heti kasarilaisiksi - hän joka on vain neljä kuukautta elänyt 1980-luvulla?

Laskin juuri, että olen tehnyt kahdeksan työtä kurssin ohjeilla (oikeastaan yhdeksän, mutta sitä yhtä blokkia ei näytetä, kun siitä tuli niin kamala ja sen on jo haudattu kangaskasoihin). Ohjeita oli kolmekymmentä, joten kotiläksyjä jäi ihan rutkasti. 

Kiitokset Sanna-erityisasiantuntijalle ja kaikille ihanille tilkkukavereille! Ensi kesän kurssille on jo ilmoittauduttu, se olikin tarkkaa peliä, kun piti sormet näppäimillä tänään odottaa, että kello tulee 12.30 ja ilmoittautuminen avatui. Ja sain paikan. Enää 11 ja puoli kuukautta!


28 kommenttia:

  1. No huh johan olet paljon kerinnyt viikon aikana tehdä ja kaikki niin upeita!
    Yhdessä tekeminen on kivaa ja vielä, kun saa ommella kaiken päivää ja yötä myöten:)
    Olisi kiva ilmoittautua kurssille ensi kesäksi, mutta en vielä tiedä ensi kesän lomista:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Molemmilla juhannuksen jälkeen olevilla kursseilla oli ainakin illalla vielä tilaa. Voithan ilmoittautua, ja sitten perua, jos lomat ei satu. Tai voithan anoa lomaa kurssiaikaan, koska sinun on päästävä kurssille. :D Raha ei liiku vielä pitkään aikaan. Tästä linkistä pääset Mäntyharjun kansalaisopiston ilmoittaumissivuille :D https://opistopalvelut.fi/mantyharju/courses.php?l=fi#pos-1-190-11041

      Poista
  2. Oih ja voih tuota ihanaa tuotteliaisuutta! Kyllä nyt kelpaa huokailla ihastuksesta ja tyytyväisyydestä kurssin päälle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kyllä kelpaa. Ja kaikenlisäksi siellä oli ihan tajuttoman kivaa!

      Poista
  3. Vau. Olen ihan hengästynyt pelkästä tuotteiden katselusta. Paljon olet saanut aikaan ja todella kauniita töitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Helena, kun ajan voi käyttää vain ompeluun, syntyy valmistakin.

      Poista
  4. Kylläpä on kauniita tuotoksia:) Voin vaan kuvitella miten mukava viikko sinulla ja toisilla kurssilaisilla on ollut:)

    VastaaPoista
  5. Jokaikinen työ ompelemasi työ on valtavan upea! En osaisi valita mieleisintä. Kovasti kiinnostava on ollut kurssin sisältö. Missä siellä yövytään, vai ommellaanko läpi yön?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marle! Läpi yönkin voi ommella, mutta kurssilaisille löytyy petipaikka (huom. paikka, ei petiä, se on tuotava itse) Kirkonkylän koulun luokista. Ihan vanhan ajan leirimenetelmällä. On oma tunnelmansa hipsiä aamukuudelta vielä muiden nukkuessa yöpaitasillaan saliin ompelemaan... Naapurissa on kyllä joku majoituspaikkakin, jos leiritouhu pelottaa.

      Poista
  6. Mäntyharjulla on kone laulanut oikein korkealta ja kovaa. Hienot tulokset olet saanut aikaan. Pinkkimusta pussukka on aivan superupea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kvilttaaja! Korkealta ja kovaa mentiin, ja vielä kuorossa!

      Poista
  7. Hieno saalis! Varmasti oli hauska viikko, siitä ei ole epäilystäkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli! Siitä hauskuudesta riittää muisteltavaa taas pitkäksi talveksi.

      Poista
  8. Hengästyttävää vauhtia siellä on ommeltu kaikkea ihanaa ! Onpa kivoja malleja ollut tarjolla, varmasti vaikea valita. Puna-musta pussukka on erityis hauskan mallinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, hengästynyt olen vieläkin, kun viikkoa muistelen!

      Poista
  9. Paljon kauniita töitä olet saanut aikaan!

    VastaaPoista
  10. Jos vaikka onkin kasaribärit pussukassa, niin mainiota! 1980-luku oli mahtavista mahtavin kymmenluku! Kunnon olkatoppaukset! 1970-luvun liimatukkien sijaan ihania hiuslakkakuontaloita! Neonvärit! Geometriset kuviot! Dramatiikka! Enemmän on enemmän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta en ehkä kuitenkaan ihan samassa mitassa kaikkea kasaria haluaisi takaisin...

      Poista
  11. Voi hyvänen aika, miten tuottelias olet ollut - kurssillasi oli tosiaan kova työvauhti. Kaunista kaunista jälkeä taas kerran...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirpa, kun melkein yötä päivää ompelee, syntyyhän sitä.

      Poista
  12. Voi jössös mikä saalis! Ihania töitä ja paljon. Näyttää, että siellä on ommeltu yöpaita päällä, eikä nukuttu :) Vaikea valita mieleisintä työtä. Kaikki on todella hienoja.

    VastaaPoista
  13. Nyt voisin sanoa;voi jysäys,kuinka kauniita töitä olet tehtaillut niin kurssilla kuin kotona.Kyllä olet taitava.

    VastaaPoista
  14. Ihanan kauniisti olet myös kuvannut työsi. Niitä on kiva katsella. Minäkin vasta nyt ehdin näitä blogeja katselemaan kun pikkuhiljaa arki (=loma kuitenkin) pukkaa päälle. Kun olin ollut viikon kotona, tuntui niin kuin olisi kulunut jo monta kuukautta siitä ihanasta kurssiajasta. Onneksi on se adventin joulukurssi , niin ei tarvitse kesään asti odottaa, että pääsee Mäntyharjulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna kurssista, kesän Mäntyharjua odotellessa. Valitettavasti en pääse Päivölän farkkukurssillesi syksyllä.

      Poista

Tykkään niin lukea blogiini jätettyjä kommentteja asiasta tai asian vierestä tai jopa hyvin kaukana siitä :) Yritän myös vastata niihin. Täällä kommentit säilyvät hyvässä tallessa ja voin palata niihin myöhemminkin. Kiitos, kun kommentoit!