Ilo ja hehkutus

Varoitus: nyt seuraa luokatonta onnistumisen hehkutusta. Rohkenin tehdä sen. Päätin, että en voi loputtomasti tikata koetilkkuja, vaan joskus on otettava reipas loikka ja ryhdyttävä tikkaamaan oikeaa työtä. Päätin, että sitten puran, jos menee ihan vinkuralleen, mutta nyt yritän!
(Huomatkaa työn väriin sovitetut tikkaushanskat!)

Tikkausmallin kanssakaan en kauheasti pähkäillyt, kesäkassiin spiraaliaurinkoja. No, ne hiukan yksinkertaistuvat, ja yhden ison auringon purinkin. Sitä ommellessani ajattelin: Tätä ei sitten kukaan pura, ja kaikkein vähiten minä. Tuli nimittäin aika pientä tikkiä. No, minähän sen kuitenkin purin. Ja tyydyin pikkuspiraaleihin, mitään säteitä en sitten tehnytkään näihin aurinkoihin, vaikka olin koeommellut niitäkin. Vasta tikatessani huomasin, että yhdessä kankaassahan on myös spiraaleja, joten liekö alitajuinen valinta.

Ei ne kiemurat ihan täydellisiä ole, tikin pituus vaihtelee välillä ja kaikenlaisia syrjähyppyjäkin on. Mutta jos ne täydellisiä olisi, kukaan ei uskoisi niitä minun tekemikseni. Senkin opin, ettei kesken spiraalin teon ryhdytä kuvaamaan, vaikka kuinka olisi neula kankaassa. Tuli kuvaussession jälkeen aikamoiset mutkat ja loikat, kun tikkaamisen rytmiin ei niin vain hypättykään. Toinen juttu, mikä tuli kantapään, tai ehkä enemmänkin  kyynärpään kautta opittua, on, että koneen ympärillä on oltava riittävästi tyhjää tilaa. Kesken tikkauksen voi tökätä, pöytälamppuun tai kynäpurkkiin, kun ei ehdi vahtia, missä työn reunat huitelevat. Treenejä tein niin pienillä kangaskappaleilla, etten silloin törmäillyt mihinkään.

Tilkkupinnan alla on silitettävä kovikehuopa, eikä muuta. Hiukan oli välillä nihkeätä enkä muistanut leivinpaperikonstia ennen kuin koko urakan jälkeen. Mutta olen niin tyytyväinen ja onnellinen - minä tein sen!

Hihnatarpeet jouduin säveltämään, sillä enhän viimeeksi kangaskaupassa käydessäni ollut muistanut koko hihnoja. Silitin kolme senttiä leveään puuvillanauhaan kaistan kovikehuopaa ja päällystin kahdella eri kankaalla. Miten toimii, miten kestää - ei mitään tietoa. Käteen on mukavan pehmeä, mutta silti tukeva.

Mitä sieltä tulee? Vuorin kääntöaukko jäi vähän pieneksi, joten jonkinlaisia synnytystuskia on havaittavissa. Käännettyäni kassin oikein päin huomasin yläreunan tikkauksen jääneen ihan hölmöön kohtaan. Yläreunan viimeistelytikkaukselle (mikä kiinnittää vuorin kassin nurjalle puolelle) ei ollut tilaa. Ratkoja esiin ja purin raidallisesta kankaasta tikkauksen pois. Sitten tikkasin samanlaisia kiemuroita uudelleen vuorinkin läpi.  

Kassi menee ystävälle ja hänen perheelleen kakkoskodin tupaantuliaislahjaksi. Tuliaispyyhkeet yritin etsiä kassin väreihin. Ihan ei onnistunut, värivalikoima oli sitä mitä oli, mutta eivät ainakaan pahasti riitele keskenään.

Kun tätä tikkaus- ja kassiriemua olen tässä nyt kyllästymiseenne asti hehkuttanut, yksi pieni juttu vielä. Tilkunviilaajalta olen oppinut, että töitä voi nimetä. Tämän nimi on Ilo, kolmesta syystä: 1) Kassi on väreiltään iloinen ja toivon sen tuovan iloa saajalleen, 2) sitä oli todella ilo tehdä, 3)  olen niin iloinen onnistumisestani.

Mamma sanoisi tähän: Oma kehu haisee - mutta minä vastaan: Kuka sen kissan hännän nostaa ellei kissa itse.

Sadeillan piristys

Ilta tummeni pimeäksi rankan sateen myötä. Innostuin kokeilemaan kirkkailla väreillä. Ja tekniikka, liekö sitä crazya? Näistä tulee ehkä ystävälle kesäkassi.

Syksyä kohti mennään...

mutta ei välitetä siitä, vaan nautitaan jokaisesta kesäpäivästä! Aloitin kuitenkin juhannusviikolla syksyä ajatellen villatakin neulomisen. Langan ostin hiihtolomalla Tampereen Lankamaailmasta. Aika pian valkeni, että lanka ei tule riittämään; olin sotkenut ostamieni lankojen määrät. Sitä, mitä tarvitsin enemmän, olin ostanut vähemmän ja päinvastoin. Pikainen puhelu Lankamaailmaan, ja ihme tapahtui: Heillä oli hyllyssä vielä samaa värjäyserää riittävästi, jonka lupasivat postittaa minulle. Olin jo valmistautunut tilaamaan kokonaan uuden lankaerän jos samaa värjäyserää ei olisi ollut, sillä lanka on todella ihanaa neuloa ja väri on juuri omani, laventelin sininen. Alemmassa kuvassa väri on enemmän oikeanlainen. Ohje on Dropsin sivuilta, palmikkojakku nimeltään Bluebird.

Jälkiruuaksi kesän ensimmäinen mansikkakakku

Herttaista juhannusta...

... kaikille lukijoilleni!

toivottelee Tiinatei

Tienvarsiostoksia

Minun ompelutarvikekauppani on nykyisin kuutostien poskessa. Omasta kaupungista ei puuvillaisia tikkauslankoja löytynyt, mutta ompeleva ompelukonekauppiaani Marja järjesti taas kerran asian. Soitin hänelle pyytääkseni häntä postittamaan minulle muutaman rullan, mutta Marja ehdotti tienvarsitreffejä vain kahden kilometrin päästä kotoani. Hän olisi palaamassa asiakaskäynniltä kauempaa, ja lupasi varata autoonsa kopallisen rihmoja ja jarrutella kotikyläni kohdalla. Olen taas silmät aivan ymmyrkäisinä tästä palveluhenkisyydestä.

Kun siinä autojen ja rekkojen suhatessa vauhdilla ohitse sortteerasimme lankoja, niin toisesta silmäkulmasta huomasin Marjan autossa valtaisan vanurullan. Vanulle olisi käyttöä, ja kysyinkin, olisiko sitäkin tienvarsimyynnissä. Olihan sitä, mutta mitta ja leikkuuväline puuttuivat. Mutta kun on riittävä hinku, keinot kyllä löytyvät. Minulla mitta kulkee koko ajan mukanani, kyynärpäästä keskisormen huippuun on täsmälleen ½ metriä, autoni hanskalokerosta löytyi puukko ja takakonttiin oli unohtunut pieni viikate. Päädyimme kuitenkin kokeilemaan ensin pienempää leikkuuvälinettä. Vaaransimme pelottavasti liikenneturvallisuutta (eikä teräaseitakaan kai saa julkisella paikalla esitellä), kun puukon kanssa nitkutimme yli kaksi metriä leveää vanua poikki. Eihän meillä mikään hätä ollut, mutta ohiajavien autoilijen päät pyörivät kuin ompelukoneen sukkula, kun he yrittivät katsastaa ja ymmärtää, mitä ihmettä puuhaamme. Onneksi homma hoitui nopeasti, ja ehdimme poistua paikalta ennen kuin mahdollinen virkavalta saapui.

Lankoja jäi minulle ostosreissusta muutama rulla enemmän kuin akuutti tarve on. Miten siinä taas näin kävi? Mutta kun nuo värit ovat niin kauniita!

Kiitos myötätunnosta, Satu ja Tilkkureppu!

Kiitos myötätunnosta, tänään oli parempi päivä. Soitin aamulla ompelevalle ompelukonekauppiaalleni Marjalle koneen säädöistä, neula- ja lankaprobleemista. Vika oli, kuten arvata saattaa, ompelukoneen ja tuolin välissä. Kun nappasin vanhoista lankavarastoista muka tikkauslankaa, en tajunnut, että tikkauslankojakin on eri paksuisia. Lanka olikin  farkkulankaa, paljon paksumpaa kuin perinteinen karhunlanka. Marja jäljitti ronksutusvian puhelimitse, tunnisti käyttämäni langan lukiessani rullan tekstejä hänelle. Ihan liian paksu lanka ja ohut neula eikä ko. langalla voi tehdä juurikaan muuta kuin tikata suoraan tiukalla ylälangalla. Ilmankos ei luistanut. Olen muka kokenut ompelija, enkä tajua moista, nolottaa. Tänään oli sitten oikean paksuinen lanka oikean kokoisessa neulassa, ja koeompelussa homma sujui. Jess! Oikean väristä lankaa minulla ei ole vieläkään, joten liina odottaa edelleen. Mutta se ei nyt haittaa yhtään, kun eilinen ronksutusongelma ratkesi.

Taas tikkaus-tenkkapoo

Patalappurumban tuiskeessa tuli tehtyä muutama mittavirhe, jonka seurauksena syntyi kaksi patalapuiksi liian isoa blokkia. Ne ovat nyt jalostumassa kaitaliinaksi muutaman lisäblokin ansiosta. Kerrokset ovat nyt paikoillaan, mutta sitten iski hirvitys - miten tikkaan? Villeissä unelmissani surruttelin jo vapaatikkausta, mutta rohkeus petti.

Koelappuselle yritin harjoituskiemuroita ihan tikkauslangalla - ei ollut oikein menestystä, vaikka laitoin alalangankin samaa, kuten Kvilttaaja neuvoi edellisessä tikkaustuskassani. Kone ronksutti jotenkin omituisesti paksun langan kanssa, en tiedä, mistä se johtui. Vaihdoin neulaa, säätelin taas kireyksiä, ja yritin ja yritin. Päällepäin näytti jo hyvälle, mutta alapinta ei. Vaihdoin tavallisen ompelulangan alalangaksi, ei juuri parantanut, mutta ei kyllä huonontanutkaan. Vaihdoin tavallisen ompelulangan ylälangaksi, ronksutus ainakin loppui.Tämä epätoivo on edellistä suurempi, koska nyt minulla on ihan oikea työ, johon pitäisi saada jokunen tikki aikaan.

Päätin sitten tikata tavallisella ompelulangalla, turvallisesti ommelviivaa pitkin, mutta koko huushollista ei löytynyt oikeaa sinistä. Toistakymmentä muuta sinisen sävyä kyllä. Tikkauslankaa olisi ollut kaksikin rullaa oikean väristä. Asia siis jäi hautumaan ainakin huomiseen, kunnes pääsen lankakauppaan.

Tällaisena omatoimisena opettelijana olen näissä jutuissa ihan pulassa, mikä lanka, mikä neula, ja kun konekaan ei ole vielä ihan tuttu, huolestun epämääräisistä ronksutuksista. Toivottavasti huomenna on parempi päivä.

Juhannusmekko rahille

Iänkaiken vanha rahi on joutunut jo vuosia odottelemaan uutta mekkoa. Näyttää siltä, että uusi ompelukone innostaa aloittamaan myös vähemmän houkuttelevia urakoita. Menneen viikonlopun sateinen ja kylmä sää antoivat luvan pysytellä sisällä, ja ykskaks innostuin vaatettamaan rahia uudelleen. Se on alunperin kotoisin Ikeasta, ja on palvellut hyvin, mutta on saanut kestää samaa kolttua jo vuosia.

Omista varastoista löytyi kangas, ja leikkasin uuden mekon silputtuani vanhan kaavoiksi. Helpommalla olisin päässyt samaa mallia hyödyntämällä, mutta keksin laittaa tähän uuteen tereet saumaan. Teretarpeita jouduin hiukan haeskelemaan. Kotoa ei millään meinannut löytyä nauhan sisään laitettavaa nyöriä, ei uutta eikä vanhaa. Katselin jo kengännauhojakin sillä silmällä, kun en halunnut lähteä ajamaan 15 km pelkän narun takia.

Sitten jemma-nimisestä paikasta löytyi talteen laitettuja (mitään ei todellakaan kannata heittää pois!) sälekaihtimien naruja. D-insinööri kun reippaana miehenä ehti napsaista muutaman ikkunan ylhäällä olevista sälekaihtimista liian pitkänä roikkuneet narut lyhyemmiksi ennen kuin ehdin hätiin. Vaihtoonhan nyörit menivät, kun verhoja ei enää pystynyt laskemaan alas. Laitoin kerrankin viisaasti vanhat köydet talteen, jopa sellaiseen talteen, että ne löytyivät. Ihan kuin olisin aavistanut kolme vuotta sitten, että rahin tereisiin tarvitaan juuri sälekaihtimien naruja. Kolmikertaista narua hiukan kieputin ja se asettui ihan nätisti vinoon leikatun kantin sisään. Narutarinan opetus: osaamme vaihtaa sälekaihtimiin uudet narut ja tereisiin voi hyödyntää kyseistä ylijäämää. Ja jos seuraavan kerran puuttuu tereen sisusta, voin napata sälekaihtimista nyöriä, koska osaamme nyt vaihtaa uudet narut.

Alareunan kanssa oli vähän säätämistä, mutta erinäisillä tarranauharatkaisuilla sekin onnistui kohtuullisesti. Olen lopputulokseen tyytyväinen, etenkään kun en tereiden kanssa ole kauheasti puuhaillut.

Tosi kummallista: Käytin melkoisen tovin koettassani saada kahta viimeistä valokuvaa rinnakkain. Ei mennyt millään, pienensin, suurensin, siirsin edestakaisin, painoin enteriä ja muita namiskoita, yritin raahata hiirellä, muutin blogin leveyksiä - ja luovutin. Bloggerissa kuvat ovat nytkin alekkain, mutta täällä rinnakkain? En ymmärrä yhtään, mitä tapahtui? Ja tietotekniikan pitäisi olla loogista?