Keskeneräistä, valmista ja yllätyksiä

Se selvisi jo parikymmentä vuotta sitten, että minusta ei ole pistelemään lankoja ristiin. Keskeneräinen lintuperhe on pyörinyt milloin missäkin lanka- tai kangaskopassa. Poiskaan ei voinut heittää ja valmiiksi se ei tullut.  Päätin, että keskeneräisyys kunniaan! Ostin Anttilan puolihintakehyksen, kävin kehysliikkeessä leikkauttamassa siihen paspiksen ja pistin keskeneräiset tipuset raameihin neuloineen päivineen. Kehysliikkeen täti ei millään käsittänyt, etten aio tehdä ristipistoja valmiiksi. Hän halusi ensin leikata aukon valmiina olevan työn mukaan, mutta ilmoitin vain sitkeästi, että aukosta tehdään neliskanttinen. Sovitellessaan paspista ristipistojen päälle hän vielä tuumasi, ettei kovin montaa kerrosta enää tarvitse pistellä ennen kuin työn on valmis. En halunnut järkyttää häntä enempää, ja jätin tunnustamatta, että työ ei todellakaan tule etenemään tästä. 

Minulla on vain kumma mielikuva, että ristipistotöitä olisi ollut kaksi, jo valmiiksi tehty joutsen ja sitten nämä toiset tipuset. Missä tuo joutsen on, siitä minulla ei ole minkään väristä aavistusta. Enkä ole ihan varma, onko se vain mielikuva, että olisin muka pistellyt kaksi lintua?

Jotain valmistuukin. Rantasaunan toinen päiväpeite on vihdoin paikalleen levittämistä vaille. Valmiin peitteen koko on 210x250 cm. Välissä on ihan tavallinen polyesterivanu. Sitä oli jäänyt jostain (keskeneräisestä?) projektista, ja kun peite on vieraspatjojen päälle menossa, ja sen päällä loikoillaan todella harvoin, ajattelin, että käytän vanun pois kuljeksimasta. Kestää kyllä tuossa käytössä. 

Tikkauksen suunnittelussa sain apua Keskimmäiseltä. Avun lisäksi tuli myös pyyhkeitä siitä, etten ollut miettinyt kolmioiden ja neliöiden välisiä suhteita, jolloin tikkauksen suunnittelu olisi ollut helpompaa. Geometria menee minulla kyllä ihan oikeasti yli ymmärryksen, minulle riitti, että sain reunassa olevat kolmiot täsmäämään nätisti. Eikä  tikkauskaan ole mielestäni yhtään hullumpi, vaikka en geometriasta mitään ymmärräkään.

Kanttasin peitteen valmiilla vinokantilla, samalla kuin ensimmäisenkin peiton. En näin iltapimeällä uskaltanut lähteä rantaan mörköjen syötiksi peittoa sovittelemaan ja kuvaamaan, joten se on kuvassa heitetty (= aseteltu) neljään osaan taitettuna nojatuolin selkänojalle. (Pimeän ajan valokuvausvinkki: Jos omistat kirkasvalolampun, sillä saa aika luonnollista ja helposti kohdistettavaa lisävaloa, eikä tarvitse turvautua kaiken latistavaan salamaan)

Arja Tilkku ja Tilkku-blogista järjesti mukavan yllätyksen ja lähetti minulle vastalahjaksi Anna hyvän kiertää-haasteen yllätyksestä kauniin kassin. Siitä tuli heti jumppakassini, se nielee sisuksiinsa käsipainot, kengät ja vesipullon. Arjalle vielä iso kiitos!

Tilkuista totta - arvonta

Irmalla on Tilkuista totta-blogissaan hauska arvonta ja loistavat palkinnot!

Tik-tik-tik-tikkausta

Onneksi on iso ruokapöytä, sillä työhuoneeni pöytä on aivan liian pieni ison peitteen tikkausoperaatioon. Olen oikein nauttinut Pfaffistani, sen tilavaan kainaloon on isokin peite asettunut tuskatta, eikä tikattavan työn liikuttelu tuota juurikaan ongelmia. Lisätason kulmaakin olen jo oppinut varomaan, sen terävään reunaan työ  tuntui  aluksi jumittuvan kiinni. Jännitin tikkaamista ja siksi sitä kai lykkäsinkin (vedoten kiireisiin), vaikka peite oli tikkausvalmiina jo usemman päivän. Mutta nyt työ sujuu!

Peitteen keskiosan tikkaan vinoon ruutujen poikki, reuna-alueen tikkauksen suunnitteluun nuorempi poikani antoi hyvän vinkin. Ensimmäinen samalla mallilla ommeltu peitto on myös tikattu vinottain, mutta siinä ei ole kolmioreunusta.

Kunhan tämän urakan selätän, siirtyn joulujuttuihin. Muutama lahjaidea on pyörinyt mielessä, mutta sitä ennen täytyy täydentää punaisten kankaisen varastoja.

Uusille lukijoille tervetuloa!

Yhden kynttilän päivä

Päivälleen vuosi sitten kirjoitin ensimmäisen postaukseni tietämättä yhtään, mihin sen johtaisi. Kaikki, mitä siitä on seurannut, on ollut pelkästään positiivista! 

Olen saanut paljon ihania blogiystäviä tilkkujen, mutta myös muiden käsitöiden ympärillä. 

Isot ja lämpimät kiitokset kaikille lukijoilleni, te olette osaltanne tehneet tämän mahdolliseksi. 

Erilaisissa tuskailuissa on aina löytynyt hyviä neuvoja ja lohduttavia sanoja, mutta myös ilon ja onnistumisen hetket olette jakaneet kanssani. Ja miten hienoihin ja persoonallisiin käsitöihin olen päässyt tutustumaan teidän muiden blogien kautta. Tärkeätä on ollut myös jakaa käsitöiden arvostus teidän kanssanne. Voi, meinaa mennä jo juhlapuheeksi, mikä ei suinkaan ollut tarkoitus. Tarjolla on virtuaalista synttärikakkua kynttilän kera. Samaan kuvaan en niitä saanut kuitenkaan survottua.

PS: Samalla siirryin, ihan sattumalta muuten, uudelle sataluvulle, tämä on 101. postaus!

Vaalipäivän sukujumppa

Kun kansallisvelvollisuus tuli suoritettua jo aikaisemmin, päätin käyttää vaali-iltapäivän jo kauan odottaneen tilkkupeiton valmisteluun tikkausta varten. Tulikin oikein hikinen sukujumppa, kun asettelimme D-insinöörin ja anopin kanssa kerroksia kohdalleen. Käytin suihkutettavaa liimaa yhdistämiseen, ja homma sujui yllättävän hyvin. Vältyimme myös liimatulta lattialta ja keittiökaapeilta. Keittiön lattialle oli vaivattominta järjestää tilaa, mutta sielläkään ei ollut sitä liikaa. Kaapit oli helppo suojata liimasuihkeilta kiinnittämällä suojakangas laatikoiden ja kaappien ovien väliin, kangas jatkui sitten peitteen alle. Pakko tunnustaa, mutta D-insinööri oli aika hyvä tässä hommassa. Peite tulee rantasaunallemme viime syksynä tekemän peiton kaveriksi. Ensimmäinen peitto oli yhdelle sängylle, tämä on parivuoteelle koossa 210x250. Sängyt, tai oikeasti vain patjat, ovat korotetulla lattianosalla, jota sanomme pankoksi. Patjojen välissä on tilanjakajana hylly. Ihanaan, että peitto on tässä vaiheessa. Nyt pääsen käynnistämään tikkaamisen!

Neulomuksia (Suutarin lapset ry)

Olen tikutellut sukkia pari talvea muiden tarpeisiin, mutta tänä syksynä heräsin siihen, että omat varpaanlämmittimet olivat jo ihan hiulaksi huvenneet päkiöiden alta ja kantapäistä. Reissussa mukana olleet sukkani (mutta ei siellä juurikaan edistyneet) valmistuivat vihdoin. Lankana seiskaveikkaa, valmiiksi raidoitettua. Malli: Sukkien karvalakkimalli, siis ihan perussukka.

Ostin alkusyksystä takkiliikkeen lopetuksesta uuden villakangastakin, kirkkaanpunaisen. Koko talosta ei löytynyt yhtään sen väreihin soveltuvaa kaulahuivia ensimmäisinä pakkasaamuina. Joten ei muuta kuin lankakauppaan ja puikot kouraan. Alku oli tosi takkuinen, eikä tuo kovin sujuvasti etene vieläkään. Mallineule on turkkilaista neulosta, jonka bongasin työkaverini huivista. Kuulosti helpolle, kaksi yhteen ja langankierto molemmilla kerroksilla. Mutta langankierron poimiminen seuraavalla kerroksella puikolle ei ollutkaan niin helppoa. Koukkasin sitten langankierron takakautta ja se vähän helpotti. Lankana on todella pehmeä alpakkalanka, joten seuraavaksi karkasi liukkalta puikoita silmukoita, ja niiden poimiminen olikin Mission impossible. Purin. Etsin mittavasta lehtiläjästä ja netistä uutta mallineuletta, sellaista, mitä voisi neuloa telkkaria katellessa, ja missä ei juuri tarvisisi silmukoita laskea. Kokeilin yhtä. Purin. Kokeilin toista. Purin.

Palasin takaisin turkkilaiseen, nyt vaihdoin bambupuikot, ja silmukat pysyivät puikoillaan. Tykkään neulepinnasta, neulos on kuohkeaa, mutta ei etene takakautta koukatuista langankierroista huolimatta kovinkaan vauhdilla, ja silmät pitää pitää aika tarkkaan neuleessa. Yksi silmukan pudotus tapahtui, silmukkaa en saanut ihan neuleen mukaisesti poimittua, joten siinä kohtaa on hiukan isompi reikä, mutta en nyt välitä. Jos joku haluaa virheet neuleesta etsiä, voi sen tehdä, mutta en anna sen nyt haitata. Oma silmähän ne poimii sieltä automaattisesti. Runttaan sitten valmiin huivin niin monimuotoisesti kaulani ympärille, ettei siinä pienet poikkeamat  näy.

Anna hyvän kiertää -haaste

Viimeiset Anna hyvän kiertää -haasteen yllätykset lähtivät tänään Iteljoonin matkaan. Pieniä paljastuksia... 

Lipsahdus

Olin luvannut itselleni, etten osta kankaita (ennen kuin Tampereen kädentaitomessuilla, jonne olen tekemässä marraskuussa debyyttikäyntiä). Kävin tänään työkäynnillä pienessä naapurikunnassa, ja jo keskustan läpi ajaessani huomasin tutunnäköisiä kirjaimia näyteikkunoiden yläpuolella. Päätin kuitenkin pysyä tiukkana, ja työtapaamisesta palatessani ajoin päättäväisesti liikkeen ohitse. Autoni käyttäytyi kuitenkin omituisesti, se kääntyi seuraavassa risteyksessä takaisin ja kurvasi suoraan kangaskaupan eteen. Eipä minulle jäänyt oikein muuta vaihtoehtoa kuin kurkata sisään. Ja tapahtui kuuluisat sulovileenit, kun kerran halvalla sain. Ihan aikuisten oikeesti halvalla, metrihinnat alle 10 € ja kaikki kankaat vähintään 140 leveitä, vihreä jopa 170 leveä. Eihän niitä voinut sinne jättää. Eihän?