Sivut

keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Tilkkuisia lahjoja

Joulupukki muisti kahdella tilkkulahjalla. Olen kai ollut edes vähän kiltti.  Ystävältäni, Tilkkutaiturin Tyttäreltä sain jouluisen patakintaan. Hän lienee arvannut (= huomannut) Suutarin Lapset ry -syndroomani. Olen viimeisen vuoden aikana tehnyt näitä kyökkihommissa tarvittavia työsuojeluvälineitä melkein viidenkymmenen patalapun verran, mutta omassa käytössä olevat patalaput ovat surkeuden perikuva. Vanhimmat omista ovat vuodelta 1985, Marimekon siniraitaisesta Jokapoika-kankaasta tehdyt laput, jotka ostin kesälomareissulla Kiteen tehtaanmyymälästä. Laatu on tuolloin ollut aivan toista kuin nyt, mutta alkavat ne väkisinkin olla jo aika kulahtaneen näköisiä. Mutta nyt ei hätää, kaunis kinnas ja tuntuu olevan välissä riittävästi toplinkiakin.  Kiitokset Tilkkutaiturin Tyttärelle!


Toinen ihana lahja oli Quilttales-blogin Sadulta saamani yllätys. Pieni kaunis Mystery Block-liina, jossa on käytetty samaa orvokkikangasta, jota upotin rantasaunan päiväpeitteisiin. Minulla oli pihajuhlia varten neljä pöytäliinallista orvokkeja, mutta sain niistä kylläkseni (kun kaikki lapset oli jo ripitetty ja ylioppilaistuneet/valmistuneet), joten liinat saivat  kokea muodonmuutoksen päiväpeitoiksi.

Ihailen Sadun huumorintajua, kun hän lisäsi orvokkikuormaani herttaisella tavalla. Liinan sijoituspaikka oli heti selvä: se menee peittämään rantasaunalle tylsää jääkaapin päällistä ihan toisen orvokkipeiton viereen. Ongelma vain on, kummin päin tuota liinaa pidän, molemmat puolet kun ovat niin kauniit! Liina on erittäin huolellista työtä, reunat ja kulmat niin kauniisti tehtyjä, että mieleni teki purkaa pikkuisen nähdäkseni, miten oikeaoppinen kulma tehdään. En kuitenkaan halunnut pilata kaunista työtä. Iso kiitos Sadulle!




Tiille lämpimästi tervetuloa lukijakseni!

5 kommenttia:

  1. Kauniita lahjoja olet saanut! Patakinnas on käytännöllisyydessään ylivertainen ja orvokkiliina aivan mielettömän ihana. Pidän tuollaisesta tarkkanäköisyydestä mitä Sadun lahjaan sisältyi.

    VastaaPoista
  2. Juu kiitos vaa :) Mul o sama synrooma ko sullaki. Patalappukankaat o ollu kaks vuat verstaan pöyräl ompelukonnee viäres, mut ei sit millää hyppää konnee jala al ja valmistu. Höh.

    VastaaPoista
  3. Ihania lahjoja olet saanut, patakinnasta aina tarvitaan ja pöytäliina on myös kiva kun sitä voi käyttää molemmin puolin, pidän siitä ja siinä on näin kesää kohti kaunis kukkakuvio!

    VastaaPoista
  4. Kiltit tytöt saavat paljon lahjoja, ja kauniita lahjoja olet saanutkin.
    Oikein hyvää tulevaa vuotta ja kiitos kuluneesta!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!