Sivut

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Odotustyö

Olin eilen iltapäivällä intoa piukassa, Tilkunviilaajalta saamani kangaspalat polttelivat, tähtien tekeminen houkutti ja aikaakin olisi. Selasin nettiä ja kirjoja tähtimallin metsästyksessä, ja kun viimein löysin sopivan, muistin, että vaalea pohjakangas, jonka olin vasta perjantaina kotiuttanut, oli edelleen kaupan muovipussissa ja pesemättä. Mieli teki lintsata pyykkäämisestä, mutta kangas vaikutti siltä, että se saattasi kutistua. 

Hyvää intoa ei kannata hukata, joten se oli suunnattava uudelleen. Moka-kassista, siis siitä, josta ei koskaan tullut kassia, oli jäänyt pieniä blokkeja ja päätin hyödyntää ne. Liian samanlaiset kankaat tekivät pinnasta tylsän, jotain pitäisi keksiä piristykseksi. Ompelin jämätilkkulaatikostani poimittuja kaitaleita yhteen, leikkasin ne poikkipäin kapeiksi suiruiksi, ja siinä se oli!

Kirjavat suirut ompelin sinisten blokkien väliin, tarkoituksella en halunnut niitä symmetrisesti keskiviivan molemmin puolin, koska suunnitelmissa oli tikata pussukka Tilkunviilaajan kehittämällä ympyrätikkauksella, jota en vielä ollut päässyt kokeilemaan. Ronskisti otin keltaisen tikkauslangan, vaikka hiukkasen hirvitti.

Pää meni ihan pyörälle rinkulaa (=spiraalia) tikatessani, niinpä pussukan toinen kylki sai sädemäisen tikkauksen.


Kun tässä olen Tilkunviilaajaa lainaillut, niin jatkan vielä. Hän antaa töilleen hauskoja nimiä. Minun ompeluksillani on aika harvalla nimi (olen huono keksimällä keksimään), mutta kun ompelin kirjavaa suirua sinisten väliin, tuli tälle pussukalle nimi ihan itsestään - "Kirkastuvaa". 

Minulla oli aluksi sininen vetoketju varattuna, mutta onneksi Karnaluksista rohmuttujen ketjujen kasasta löytyi yksi keltainen. Pussukan vuorikin on keltainen.

Nyt silitän pestyt kankaat ja siirryn tähteilemään!

12 kommenttia:

  1. Tikkasitko tuon vuorinkin kiinni samalla??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilkkupinta ja välivanu on tikattu yhteen, vuori ei. Tykkään, että sisäpuoli on siisti, ja siksi teen vuorin erikseen jotta saan saumavarat piiloon vuorin ja tikatun tilkkupinnan väliin. Vuori on kiinni vain vetoketjun kiinnityssaumasta ja sen vieressä olevasta päällitikkauksesta.

      Poista
  2. Kaunis pussukka ja kivasti laitoit nuo soirot. Tikkaukset ovat hieno lisä ja ovat vielä molemmilla sivuilla erilaiset, kivat tykkään. Nyt on ollut monissa blogeissa tähtiä, vähän himottaisi muakin tähteillä, mutta ehkä teen vielä jotain muuta ennen sitä.

    VastaaPoista
  3. Pussukka on kyllä kiva:) Tykkään myös sädemäisestä tikkauksesta, sellaista en olekaan hoksannut, ehkä matkin sinua jossain vaiheessa:)

    VastaaPoista
  4. Hyvin sopii suirot Kirkastuva-pussukkasi tilkkupintaan. Tikkaukset kivan kekseliäät. Kaunis työ!

    VastaaPoista
  5. Oivallisen näköinen pussukka ja kauniit tikkaukset! Itsekin olen tykästynyt Tilkunviilaajan töilleen antamiin nimiin, se on hyvä idea! Ja minusta olet antanut pussukallesi todella osuvan nimen!

    VastaaPoista
  6. Hieno pussukka! Tilkkutöissä onkin mukavaa se, että epäonnistuneesta voi vielä saada vaikka kuinka hienon kun tekee jotain uudelleen. Kiva oli nähdä spiraalitikkaus jonkun toisen tekemänä, ja sädemäinen tikkaus oli myös kiva. Joskus nimet putkahtavat mieleen aivan itsestään. Silloin tuntuu, että työ saa juuri sen oikean nimen.

    VastaaPoista
  7. Kiva tuli Kirkastuvasta. Täälläkin on tikkailtu, mutta vähän isompaa, eikä vielä valmistunutkaan.

    VastaaPoista
  8. En ole hetkeen tehnyt pussukoita, mutta nyt on varmaan aika taas aloittaa. Jotan keväistä.

    VastaaPoista
  9. Onpas mukava pussukka, kaunis ja hyvän kokoinen. Koskahan saisin aikaiseksi jotain tälläistä.

    VastaaPoista
  10. Hienot tikkaukset, noita ympyröitä täytyy kyllä kokeilla johonkin kohteeseen! Ja toki pussukkakin on kaunis :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!