Sivut

lauantai 16. helmikuuta 2013

Pikkujuttuja

Sekava viikko ja sekavat hommat. Taitaa jututkin olla vähän samanlaiset. Ontelokuteet ovat odottaneet saunan lauteiden alla kauniissa Pirkka-kassissa, mutta eivät ole jalostuneet itsekseen miksikään. Oli pakko tarttua koukkuun. Mustasta (siis todellakin ihan pikimustasta, vaikka kuva yrittää väittää muuta) syntyi kolme pikkukoria. Virkkasin kuteen loppuun, siksi viimeisen korin korkeus määräytyi sen mukaan. Suurimman halkaisija on n. 20 cm ja korkeus n. 12 cm. Kahden pienemmän halkaisija on n. 16 cm ja korkeudet ovat 10 ja 9 cm. 

Ei, en ole ryhtynyt kypsentämään pinaattitagliatellea kuivausrummussa, vaan tässä on seuraavan koukuttelun materiaali. Kevyesti pestyn kuteen kuivaaminen onnistui rummussa hyvin, irtopölykin jäi sinne, sillä jouduin tyhjentämään rummun sihtiä  kesken kuivauksen pariin kertaan. Mutta eipä pölise sitten keriessä. Sotku (kyllä siellä oikeasti on kaksi järjestyksessä olevaa vyyhtiä) pitäisi nyt saada kerälle ja siten väännellä virkkuukoukun avulla hyvään järjestykseen pikkuvessan matoksi.

Mystery Quiltkin etenee verkkaisesti. Yksi ilta meni pähkäillessä erinomaisessa järjestyksessä olevien kaitaleiden kanssa. Piti saada 40 blokkia, jotka piti tehdä kahdesta kolmiosta, mutta valmiiksi leikatut kankaat eivät riittäneet, ei sitten mitenkään. Yöllä unessa luulinkin keksineeni ratkaisun, mutta ei se kuitenkaan päivänvalossa toiminut. Ongelma oli kuin olikin virheellisessä leikkausohjeessa, mitä en ensin meinannut uskoa, vaikka se vaikutti aivan päiväselvälle. Ihmettelin vain, kun Craftsyn on-line-keskusteluissa kukaan ei ihmetellyt samaa, ja luulin tietenkin olevani ainoa tyhmä. Hiukan meni säätämiseksi. jotta sain kankaanlopuistani leikattua puuttuvat osaset. Tiukkaa teki etenkin, kun joku pönttöpää oli leikannut noin metrin mittaisesta  tummasta kankaanpalasta kaksi n. 15 cm neliötä kankaan vastakkaisista kulmista. Tämä järjetön leikkausmoka oli tapahtunut ennen kuin aloitin Mysteryn, enkä voi ymmärtää, miksi.



Kunhan teen ensin ylemmässä kuvassa olevistä kasoista 48 lentävää hanhea, pääsenkin seuraavaksi vihjeeseen viisi, jossa alan koota näitä kaikkia palasia yhteen. En yhtään tiedä enkä osaa edes arvata, miltä peite tulee näyttämään.

Verkkokirjakaupan käsityökirjojen alennusmyynnistä tilasin neljä kirjaa. Ne kaksi, jota odotin eniten, jäivät tulematta suuren kysynnän vuoksi. Mutta nämä sain. Essukirja on niin houkutteleva, että harkitsen ryhtymistä essuihmiseksi. Sukkakirjasta puolestaan löytyy uusia uria raiteisiinsa jämähtäneille sukankutimilleni.
 
Uusille lukijoille tervetuloa!

7 kommenttia:

  1. Mystery Quilti vaikuttaa todella jännittävältä, kun ei tiedä mikä on lopputulos! Kivoja nuo ontelokuteesta virkatut korit.

    VastaaPoista
  2. Valmistuvassa mysteerissäsi on ihanan värikkäät kankaat. Odotan innolla, mitä siitä valmistuu. Sukka- ja essukirjat näyttävät mielenkiintoisilta.

    VastaaPoista
  3. Ihanat on noi korit. Voi kun osais tehdä.... Mulla on toi essukirja, en ole vielä yhtään essua tuosa kirjasta tehnyt, mutta kesää kohti ollaan menossa...Äidille ainakin aion tehdä essun!!

    VastaaPoista
  4. Mielenkiintoista nähdä sitten aikanaan,miltä Mystery Quilt näyttää. Minäkin virkkasin ruskeasta ontelokuteesta mattoa 5kg siihen on mennyt kudetta ja vielä reunapäätös on tekemättä..

    VastaaPoista
  5. Söpöjä koreja. Kyllä on hienot kankaat sinun mystery quiltissasi.

    VastaaPoista
  6. Itsekin muistan tuota Essu -kirjaa selaillessani huokailleeni ja ihastuneeni moneen malliin! Kivoja koreja, ja jännittävää nähdä, miten mysteeri alkaa rakentua.

    VastaaPoista
  7. Aivan ihania nuo virkatut korit!

    VastaaPoista

Tykkään niin lukea blogiini jätettyjä kommentteja asiasta tai asian vierestä tai jopa hyvin kaukana siitä :) Yritän myös vastata niihin. Täällä kommentit säilyvät hyvässä tallessa ja voin palata niihin myöhemminkin. Kiitos, kun kommentoit!