Hiilikuidun hurmiossa

Ohuemmat sukkapuikkoni olivat neulomisen tuiskeessa muotoutuneet varsinaisiksi vänkyröiksi. Niillä alkoi muutenkin olla jo antiikkiarvoa, joten päätin päästää ne leppoisille eläkepäiville ja investoida uusiin tikuttimiin. Ja hifistelyksi meni. Ostin hiilikuitupuikot.

Ja hurmaannuin! Kevyet, eivät ole liukkaat eivätkä putoile kesken työn. Silmukat kulkevat silti erinomaisesti. Ja puikot tuntuvat kädessä lämpimille, en kyllä ymmärrä miksi. Olen kokeillut erilaisia puisia puikkoja, mutta eivät ole minun juttuni. Puupuikkojen pitäisi olla ainakin numeron pienemmät kuin metallipuikot minun käsialallani. Saan puisilla aikaan niin löysää neuletta, ettei kehtaa omakseni tunnustaa. Jos jotakin kehittämistä pitäisi näiden hifipuikkojen kohdalla keksiä, niin voisikohan niitä saada muun värisiä? Juu, tiedän, että hiili on mustaa, mutta ei kai tuo ole nyt juttu eikä mikään värjätä (vai onko?). Tumma lanka nimittäin uppoaa puikon väriin niin, että saa etsiä sen kirkkaimman lampun ja tehokkaimmat rillit, että saa silmukat laskettua. Mutta silti en vaihtaisi!

(En ole saanut tästä postauksesta taloudellista hyötyä.)

Tampereelta ostetut kankaat on pesty, mutta mitään muuta en olekaan niiden (enkä kyllä paljon minkään muunkaan) suhteen saanut aikaan. Koko viikonlopun olen muka nyhrännyt jotain, mutta missään ei näy. Pimeys selvästi hidastaa erilaisia toimintoja tai tekee tulokset näkymättömiksi. Tulisi edes lunta. Tai jos ei sitä, niin sitten kevät. Siis heti joulun jälkeen, tai vaikkapa jo ennen.