Sivut

sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Batiikkipuuroa

Yritin jo vuosi sitten käynnistellä batiikkipeittoa. Valmiin paketin kaitaleet eivät vain kaikki oikein tuntuneet omilta ja kokeilublokit jäivät kuljeksimaan toimettomina. Keräilin vähitellen lilaan vivahtavia kankaita lisää, ja nyt päätin aloittaa urakan.


Onneksi olin postaukseeni tallettanut linkin blokkiohjeeseen, muuten minulla ei olisi ollut minkäänlaista tuoksua siitä, mistä olisin lähtenyt sitä etsimään. Blokkiohje on napattu täältä, siellä se on niin hyvin selvitetty, etten lähden Missouri Star Quilting Companyn Jennyn kanssa kilpailemaan (jos kestää ne awesome-huudahdukset) 
Leikkelin pitkät kankaani kahden ja puolen tuuman kaitaleiksi. Aika monta blokin alkua ehdin tehdä, kunnes sain kiinni siitä, missä järjestyksessä kaitaleet kannattaa ommella toisiinsa, ja miten välttyä lopullisessa blokissa kahden samanlaisen kankaan vierekkäin joutumiselta.


Kaitaletekniikalla siis mennään. Kaitaleiden toisiinsa ompeleminen on aika tylsää, pitkää suoraa saumaa. Mutta sitten kun alkaa tapahtua, blokkeja tuleekin kertarysäyksellä useampi. 


Yksi suunnitelmahahmotelma ja väliaikainen suunnitteluseinä: fleecehuopa ja kakkosnelosen pätkä kaapin päälle. Ainoa huono puoli on se, että ompelutarvikkeeni ovat tuolla kaapissa. Ja vaikka kuinka varovasti yrittän raottaa fleecea ja huopaa, blokit putovat alas. Nyt on jo melkein kaikki tarpeellinen siirtynytkin kaapin ulkopuolelle. 

Batiikkien haasteellisuuden hoksasin aika nopeasti.  Kun luin aikaisemman yrityksen postaukseen saamiani kommentteja, ymmärsin vielä paremmin.Vertailin ekan yrityksen ja tämän toisen kuvia vierekkäin, ja olen edelleen sitä mieltä, että tämä toinen on meidän makuuhuoneeseemme sopivampi. Vierastin ekan kirjavuutta, mutta meninkö ojasta allikkoon ja sain batiikkipuuroa? 

Todellisen ompelijan testin tulos: En liene laskettavissa todelliseksi ompelijaksi (vrt. todellinen prinsessa), koska olen ommellessani istunut nuppineulan päällä ties kuinka monta päivää. Enkä ole huomannut mitään. Vai voisiko testin tulkita päinvastoin?


10 kommenttia:

  1. Eihän sitä voi huomata vaikka istuisi neulan päällä kun oikein innokkaana ompelee:)
    Mukavan näköistä ompelusta tulossa.

    VastaaPoista
  2. Kauniita batiikkeja! Ja pinnasta on tulossa mielenkiintoinen. Uskon, että täytyy olla tarkkana noita blokkeja tehdessä. Eihän tuollaista littanaa neulaa voi tuntea, kun koulussa opettaja ei tuntenut edes nastaa!

    VastaaPoista
  3. Noikka kukkapäisillä neuloilla minulla on tapana teloa itseäni ja siksi tilkkutöissäni on veritahroja. Olet istunut tosi taidokkaasti, kun et satuttanut itseäsi. Batiikit ovat upeita. Työstäsi tulee hieno.

    VastaaPoista
  4. Nuppineulahan on littana, eihän tuota tunne ollenkaa, joten ei niitä lasketa:)
    Tulossa taas aivan upean väristä tilkkupintaa ja kuviota!

    VastaaPoista
  5. Hei Leena! Sanoisin ettei tosi ompelija ei yhden neulan anna hairita ompeluun keskittymista. Kiitos hauskasta kirjoituksesta! Se on just niin tyypillista etta ne tarkeat tavarat on siina kaapissa mita ei tartteis aukaista. Mulla on silityslauta kaappien edessa kun ei mahdu muualle. Onneksi en sentaan tarvitse sielta usein. En ole tehnyt viela koskaan mitaan batiikeista. Nama sinun ovat todella herkullisen varisia. Olen samaa mielta vaaleista ja oransseista; parempi nain. Nyt on pakko menna katsomaan ne 'awesome'! x Teje

    VastaaPoista
  6. Kauniita kankaita ja värejä.
    Väliaikainen suunnitteluseinä oli hieman heppoinen, mutta joskus hätä ei lue lakia.
    Oletpa ommellut rauhallisesti ja neula pysynyt lappeeltaan, onneksi. Kyllä tuollaisen muutoin tuntee ahterissaan...

    VastaaPoista
  7. Ihan samanlaisten kaitaleiden kanssa minäkin näpertelen, aloitin jo syksyllä, sitten tuli muuta ja nyt pitäis jatkaa.

    VastaaPoista
  8. Samaa mieltä, tämä järjestely on rauhallisempi. Tykkään batiikeista ku sika limpusta - vai miten se oli :) Mutta siis tykkään valtavasti niiden väripinnoista.

    VastaaPoista
  9. Kaunista pintaa on tulossa! Batiikit ovat kyllä kauniita ja eläväpintaisia.
    Hyvää Loppiaista sinulle!

    VastaaPoista
  10. Niin nättiä teet. Tuo sininen sävyisyys on niin hieno.

    VastaaPoista

Tykkään niin lukea blogiini jätettyjä kommentteja asiasta tai asian vierestä tai jopa hyvin kaukana siitä :) Yritän myös vastata niihin. Täällä kommentit säilyvät hyvässä tallessa ja voin palata niihin myöhemminkin. Kiitos, kun kommentoit!