Hyppy tuntemattomaan

Koko ajan on ollut pienempää ja vähän suurempaakin projektia ompelukoneen jalan alla, mutta moni työ on menossa lahjaksi, joten en niitä pääse vielä täällä esittelemään. 

Viimeisimmän aloituksen kanssa hyppäsin tuntemattomaan, tyhjän päälle, heikoille jäille, mukavuusalueeltani pois, vieraalle maaperälle, jossa nyt kyselen, mikä maa, mikä valuutta. 

Viikko sitten, pakko-oireisten kankaanostajien (anteeksi ilmaisu, rakkaat matkakumppanit, mutta oireet olivat aika selvästi näkyvissä) retkellä Humppilan kangaspuodissa totesin, että ruskeat kankaat ovat minulle täysi mahdottomuus, En tiedä, mitä niiden kanssa voisi tehdä, ne eivät kertakaikkinaan mahdu väripalettiini. Ja viiden minuutin kuluttua kuljen ruskea pakka kainalossani leikkuupöydän suuntaan ja lähden  kotiin kassissani 5 m (luit ihan oikein, viisi metriä!) ruskeaa  kangasta. Eikö se ollut niin, että naisella on oikeus muuttaa mieltään?

Tämä In the Clouds-peitto on innoituksen lähteenä, tekeillä olevasta ei tule ehkä kuitenkaan ihan samanlaista, mutta hanhipitoinen kumminkin. 

 In the Clouds -peitto löytyy tästä kirjasta.

Minun hanheni ovat aika isoja, 5 x 10 tuumaa, joten pintaa valmistuu nopeasti. Oranssien ja tiilenpunaisen kaverina ruskeakin on ihan siedettävä. 

(Kuvissa se näyttää harmaammalle, mitä se oikeasti on)

Kateellinen hiustenkuivaaja

Joka kerran kun avasin tyttöjen vessan oven, alkoi se marina: Miulle kans, miulle kans. Hiustenkuivaaja se siellä narisi hyllyllään kateellisena suoristusraudan uudelle koltulle. Ryhdyin jo käyttämään poikien vessaa, koska en jaksanut kuunnella kuivaajan ainaista valitusta. En ollut ensinkään innostunut riisumaan ja pukemaan sitä joka aamu. Ja sitä paitsi, sillähän oli ihan oma, suojaisa hylly, kun kaveri sen sijaan joutui asumaan tason päällä. Sitten alkoi D-insinööri valittaa, että vietän kuulemma poikien vessassa liikaa aikaa: Mikset käytä omaasi? Ja lopulta hellyin hiustenkuivaajan marinalle. Suostuin tekemään sille matka-asun. Päivittäin käytettäväksi arkivaatteeksi tätä ei ole tarkoitettu. 

 Ja jotta hiustenkuivaaja uskoisi, että olen ihan tosissani (ja että saisin sen marinan loppumaan), vein sen potkukelkka-ajelulle. Talon pohjoisella seinämällä on vielä lunta viiden metrin matkalla, ja hiustenkuivaaja oli oikein tyytyväinen päästessään kelkkailemaan. Ensin mentiin toinen kylki edellä, ja sitten toiselle kierrokselle vaihdettiin puolta.

Huimassa vauhdissa se kellahti matka-asuineen selälleenkin, kun ei osannut pitää kurvissa tiukasti kiinni.

 Kolmannella kierroksella se halusi uhkarohkeasti roikkumaan asunsa lenksusta ja siinä se keikkui iloisesti potkuttelun tahdissa. 

Nyt on tyttöjen vessassa ihan hiljaista. Uhkasin viedä kuivaajan uimaan heti kun jäät lähtevät, jos se vielä marisee. Sitä se pelkää kuollakseen ja on nyt hiljaa. Joskus kuulen oven läpi supatusta, kun se leuhkii suoristusraudalle päässeensä matka-asussaan potkuriajelulle. 

Kun sain kuivaajan hiljennettyä, minulla oli vihdoin aikaa viimeistellä MiniQuilt.

Matka-asun tarkemmat tiedot: Se on iso! Korkeus 30 cm, leveys 36 cm, pohjan leveys 11 cm. Tein tilkkupinnan pikapikaa hirsimökkien jämistä Päivölän kurssin varalle. Tikkasin pinnan Päivölässä opitulla kaaritikkauksella, pohjan ja yläreunan ihan suoralla tikillä. Sisällä ei ole taskua eikä muitakaan härpäkkeitä. En ole vielä kertonut hiustenkuivaajalle, että matkalle lähtiessä samaan asuun mahdutetaan myös kaksi putelia muotoilutuotteita ja kaksi hiusharjaa. Pitäähän elämässä yllätyksiä olla.

Kun olin saanut matka-asun valmiiksi, niin huomasin, että olin unohtanut tikata vetoketjun reunaan päällitikkauksen. Koska vuori pysyy hyvin paikallaan, en ruvennut enää säätämään tikkausta, koska tiesin, että en sitä saisi enää siististi. Enkä kerro puuttuvasta tikkauksesta hiustenkuivaajalle, ei se kuitenkaan huomaa sitä.

Päivölän oppeja

Aurifilin Miniquilt maaliskuulta on odotellut tikkaamista. Erilaisia tikkauskuvioita on pyörinyt mielessä ja muutamaa vaihtoehtoa testasinkin Hannelen Päivölässä vinkkaamalla konstilla (läpinäkyvä muovi päälle ja siihen tussilla luonnos). Mutta kun ei sytyttänyt, niin ei sytyttänyt. 

Kävin sitten Flickrissä (Aurifilin ryhmään siellä voi säilöä kuviaan eri kuukauden töistä) kurkkaamassa, miten muut ovat homman hoitaneet. Ja siitä se sitten lähti, lainattu, varastettu, plagioitu tai miten vaan, tikkausmalli. 

Piirsin kuvion piirtoheitinkalvolle ja tökin D-insinöörin työkalupakista lainaamallani työkalulla reiät kulmien kohdalle. Seuraavan kerran teen tämän esim. laudanpätkän päällä. Alla ollut vaahtomuovin palanen kun oli aika joustava kovan muovin alla ja reiän eteen sai ihan tehdä töitä. 

Sitten kalvo työn päälle, paikalleen teippaus ja rei'istä merkit kankaalle. Tämänkin opin Hannelelta Päivölässä; ei tarvitse piirtää koko kuviota, piste siellä täällä voi olla ihan riittävä apu. 

Ensimmäistä kertaa käytin koneeni mukana tullutta koukkua (joku ohjain?), kun piti saada samansuuntaisia tikkauksia, eikä joka toiselle viivalle saanut tukea kuviosta. Käytän kyllä toisenkin kerran, totesin sen verran näppäräksi välineeksi. 

Lopputulos: Vihreä osuus on tikattu mallineen mukaan vapaalla konetikkauksella, muut viivat yläsyöttäjän kanssa suoraa. Reunakantin toisen reunan kiinnitys jää illan telkkarikäsityöksi.  Laskevan auringon sivuvalossa sain tikkaukset näkyviin turhankin hyvin. Pinta ei oikeasti ole noin pullukka, välissä on vain ohut vanu. 

Ihanaa, että huomenna on vielä vapaapäivä!

Tikataan taas!

Olin viikko sitten elämäni ensimmäisellä tilkkukurssilla Päivölän kansanopistolla. Tai oikeastaan kurssi ei ollut tilkkukurssi vaan kurssi vapaasta tikkauksesta, johon olin jo aikaisemmin koukuttunut, kurssin seurauksena kyseessä taitaa olla oikeastaan jo addiktio. Tilkkutaiwaan Hannele opasti rautaisella ammattitaidollaan kolmeatoista kurssilaista tikkauksen taivaisiin.

Olin varannut harjoitusvoileipiä ja muutamia valmiita tilkkupintoja mukaan. Voileivistä osa sai harjoittelupinnan, osa kulki takaisin kotiin kotiläksyjä varten. Opettaja Hannele oli varannut pari välityötä treenauksen lomaan, ja minä ehdin juuri ja juuri tehdä näppärän kassin. Se koki kyllä pienen muuttumisleikin kotiuduttuaan, koska hoksasin, että siinähän voi säilyttää vaikka huiveja hattuhyllyllä. Otin siitä sankana toimineen nauhan pois ja taitoin kolmioita vähän alemmas. Alkuperäistä mallia voi käydä kurkkaamassa Eijan blogissa. Kopaksi muuttuneen kassin korkeus, leveys ja syvyys ovat n. 20 cm. Välissä on patalappuvanu.

Pohjaan tikkasin kadedraalin ikkunoita. Harmi, että nämä ovat pohjassa ja piilossa, näitä kyllä kelpaa esitellä, eikö vain? (Kuka sen kissan hännän jne)

Tilkkutarhan Minnalla oli puoti mukanaan, ja sieltä löytyivät ihanat aurinkonapit pitämään kulmia paikallaan. 

Tämä tilkkupinta kävi Päivölässä, mutta tikkaamaan ehdin sen vasta kotona. Silppukorista olin kerännyt kaitaleita, jotka ompelin vain yhteen ilman sen kummempia suunnitelmia. Syntyi säilytyspaikka ja kuljetusväline hiusten taivutusvälineelle.

Laitteen mukana tullut pussi on niin pieni ja auki kapeasta päästä, että härvelin saaminen sinne johtoineen on vaatinut voimakasta tahtoa ja hyvää mielikuvitusta. Tähän laite menee ilman suurempia fyysisiä tai älyllisiä ponnistuksia. Leveys 28 cm, korkeus 12 cm ja pohjan leveys 9 cm. Välissä on kovikehuopa napakoittajana ja ohut kerros vanua pehmeyttä tuomaan.

Kun sijoitin sen paikalleen tajusin, että tuossa seinässähän olisi ollut ihan käyttökelpoinen tikkausmalli. Toinen tikkausmalli löytyi melkein tapetin vierestä. Tuollaista epämääräistä verkkokuviotahan voisi hyödyntää tilkkupinnassa...

Liekö yksi kurssin anneista ollut tikkaussilmän kehittyminen. Oireita ainakin siihen suuntaan oli jo havaittavissa kurssin aikana, kun istuimme kurssikaverin kanssa vierekkäisissä vessakopeissa. Ulos tullessamme kumpikin totesimme, että oven melamiinipinnan kuviointihan kävisi tikkausmalliksi...

Lisää kurssituotoksia löytyy ainakin täältä ja täältä

Hyvää ja rentouttavaa pääsiäisen aikaa kaikille!

Kauan se kesti

Kauan se kesti ymmärtää, miten hirsimökkiblokki oikeasti ommellaan. Aikaisemmat olin tehnyt kai intuition voimalla. Ja ihmetellyt, kun keskikohta ei aina jäänyt keskelle tai kun saumat ovat olleet enemmän tai vähemmän vänkyrät. Nyt katsoin ihan ohjeesta. Ja taisin onnistuakin. Ainakin opin ompelemaan suurinpiirtein suoraan. Ainakin sen jälkeen, kun olin ratkonut pari vinkuraa saumaa.

Kauan se kesti ymmärtää, miten voin hyödyntää työpöytäni ominaisuuksia. Ompelen vanhalla kokopuisella kirjoituspöydällä,  ei ehkä se ergonomisin vaihtoehto, mutta en vaihda. Se on nimittäin kannettu kolmannesta kerroksesta D-insinöörin kanssa kahdestaan alas, pakko oli, kun ilmaiseksi sain eikä kuljetus kuulunut hintaan.  Käsivarret olivat viikon verran puoli metriä pitemmät ennenkuin hoksasivat palautua takaisin normaalimittoihin, sormet olivat jäykistyneet koukkuun ja kämmenissä oli syvät uurteet. En siis vaihda, eikä nyt edes tarvitse.

Kun ompelin hirsimökkejä, pomppasin joka kaitaleen jälkeen leikkaamaan uutta ja silittämän vasta ommeltua saumaa. Kunnes, salama ja väläys! Pöydässä on molemmin puolin laatikoiden yläpuolella ulosvedettävät aputasot. Pieni leikkausalusta vasemmalle puolelle ja silitysalusta oikealle. Silitysalustan laskin vähän ajan kuluttua auki vedetyn laatikon päälle, ihan vain ergonomisista syistä. Nyt ei tarvitse pomppia ylös, riittää kun kääntyilen puolelta toiselle. Kauan se kesti, se välähdys, mutta tulihan se sieltä. (Siis mistä?)

Ihan niin kauan ei kestänyt Pat Sloanin BOMin ompelu. Aika simppeli, mutta silti tunsin itseni tyhmäksi hanheksi. Keskineliötä lähinnä olevat lentävät hanhet tunnistin hanhiksi, mutta ulompia, joissa värit ovat toisinpäin, ryhdyin ensin rustaamaan kahdesta kahden kolmion neliöstä ennen kuin tajusin, että hanhiahan nekin ovat. Voiko tämän tyhmempää ompelijaa olla?

Mitenköhän kauan kestää, että saan selvitettyä työhuoneeni sängyn päällyksen? Siihen on kasautunut Tilkkupäiviltä ostettuja kankaita (pestyjä, niiden pitäisi alkaa muuttua peitoksi), batiikkeja (jotka myös odottavat peitoksi muuttumista), uusia villasukkia (menossa, en tiedä mihin) Kodin Ykkösen tyhjennysmyynnistä ostettuja lankarullia (1 €/kpl, miksen ostanut enemmän?), käsityölehtiä, neulomattomia villalankoja jne. Pitäisi taas kai perustaa uusia projektikasseja, etten vain ompele villasukkia batiikkipeittoon tai ryhdy neulomaan ompelulangoista sukkia.

Tilkkutie 25 (jotenkin tuntuu tutulle...)

Rauman Tilkkupäivilta (nimeltään Tilkkutie 25) on ollut luettavissa mukavia raportointeja mm. Tilkkureppu- sekä Neula ja puikko-blogeissa. Siksi poimin omiin Tilkkupäivämuistoihini vain muutaman itselleni mieluisan otoksen.

Nämä kaksi peittoa ovat sellaisia, jotka voisin itsekin joskus tehdä. Valitettavasti tekijöiden nimiä ei tullut ikuistettua.

Jos oikein muistan, tämä tikkaus oli yhdessä suomalais-brittiläisistä kangasvaihtotöistä. Tekijä tuntematon. Tämän kuvan nappasin itselleni tikkaustavoitteeksi ja -malliksi. Tikatut lehdet olivat tosi pieniä, ei varmaan senttiä tai kahta pitempiä. Haastetta...

Kävin vain yhdessä työpajassa, napsukukkaroa näpräämässä. Kierrätysmateriaalia viisaasti hyödynnettynä, muovisista karkkilaatikoista oli saatu kovikemateriaali, vuorikangas näytti sairaalan lakanalta. (Tämä EI ole vinkki lähteä lakana kainalossa kotiin, jos on sattunut sairaalaan joutumaan)

Ratkiriemukkaita hetkiä koimme iltajuhlassa; hulvattomat Häplänperän Valittajat saivat meidät nauramaan itsellemme. Tästä ilosta paitsi jääneet voivat käydä kurkkaamassa jo viisitoista vuotta valittaneita täältä. Liekö häplänperäläisten syy, että Tilkkutaiturin Tyttären kellosta oli juhlan jälkeen karannut kaksi tuntia? Puute huomattiin vasta aamulla...

(Jo ennen häplänperäläisten esitystä saimme railakkaat nauruaperitiivit miestenvessassa, mutta jääköön tarkemmat yksityiskohdat/jutut vain mukana olleiden tietoon)

Tilkkupäiviltä palatessa pää oli niin pyörällä, että otin työn alle tarkasti ohjeistetun Aurifilin maaliskuun miniquiltin. Miten tahtoo tuo keltainen väri hiipiä töihin...

Tilkkupinnan koko 41 x 46 cm

Chubby Churn Dash Mini osa 2

Merta edemmäs-reissun jälkeisellä viikolla töissä oli niin haipakkaa, että miniquiltin tikkaaminen eteni vain vähän kerrallaan. Tikkausmallin löysin täältä. Lankana on Aurifilin tikkauslanka, jonka ostin vaaleankeltaisena, mutta se osoittautukin sitten pätkävärjätyksi. Keltaista lankaa saatoi olla metri, sitten parikymmnetä senttiä valkoista, sitten taas keltaista pitempi pätkä. 

Taustalla on Signorinalta tilaamaani kaunista kangasta. Ja tietysti työn se kulma, jonka tikkaus on kaikkein möykkyisin, sattui kuvatessa etualalle.

Suunnittelin työtä eteisessä olevan vanhan Singerin päälle, mutta en olekaan enää varma. Silmä kun on tottunut  isompaan liinaan, joka roikkuu reilummin reunojen yli. Tai sitten pitää  silmä opettaa tähän.

Verkkoihin tarttunutta

Nyt on matkalaukut purettu (tässä kohtaa ystäväni sanoisi, että et kai hyviä laukkuja pura!) ja matkan saaliskin tuli kuvattua. Kvilttaaja epäili minun vain huljuttaneet verkkoja Barcelonan vesissä, mutta ihan niin tyhjäksi ei saalis kuitenkaan jäänyt. Olin kalassa (siis samalla logiikalla kankaassa) aika suurisilmäisillä verkoilla, joten saalis ei ole kovin suuri. Kiusaus verkonsilmien pienentämiseen oli kyllä kova, mutta nyt mennään näillä. (Kiusauksen voittamisessa auttoi ainakin kaksi tulossa olevaa tilaisuutta kankaiden hiplaukseen ja hankintaan, Tilkkupäivät ja riehakas tilkkuretki tutussa porukassa huhtikuulla). Batiikkeja lähdin etsimään ja niissä pitäydyin. Nämä neljä kangasta löytyivät edellisessä postauksessa mainitussa BCN Patchworkista. Metrihinnat Suomen luokkaa, eli vain batiikkien takia ei kannata Barcelonaan matkata.

Nauhakaupan saaliskin jäi näihin. Olisi pitänyt tietää, mihin nauhaa käyttäisi, että siitä suuresta valikoimasta olisi löytänyt jotain järkevää. En kyllä tiedä näidenkään määränpäätä,ehkä se aikanaan selviää. Edellisen postauksen hemaiseville helmirimpsuille en keksinyt millään käyttöä, vaikka kuinka yritin. Sitten kun keksin, voin tehdä uuden matkan niitä hakemaan.