Korjausaskartelua

 Tilkkutie tarvitsee nyt aukaisua. Edellinen postaus on ollut puoli vuotta sitten, ja olen miettinyt, jatkaako vai haudatako koko Tilkkutie hankeen. Jonkinlaista tekohengitystä yritän nyt antaa, jos blogi jaksaisi vielä hangen alta nousta. 

Tarvitsin pienen tilkkutyön ja silppusin yksivärisiä tuuman kaitaleiksi ja ompelin niistä kalanruotoa - vai miksiköhän tuota sanotaan. Onnistun aina saamaan tähän jonkun optisen harhan: kun tasasin reunat, niin kalanruoto näytti aina vain toisesta päästä leveämmälle vaikka mittanauha kertoi toista. Tälle oli ihan tietty paikka tulossa. 

Mistä kaikki lähti? Tästä törkeän näköisestä kotelosta.

 ADDIn pyöröpuikkosetin säilytyskotelo oli pinnaltaan pahoin kärsinyt. Sen sisäpuoli oli ihan käyttökelpoinen vielä, mutta vinyylipinta oli vuosien kuluessa raapiutunut ja ruhjoutunut rumaksi. Ratkoin sisäpuolen ja ulkopuolen eroon toisistaan ja kiskoin kovikkeena olleet pahvit kaavoiksi uusille kovikkeille.

Käytin Peltex72F silitettävää kovikemateriaalia pahvin sijaan. Sen silitin tilkkupinnan nurjalle puolelle, tilkkupinnan olin tikannut vanuun kiinni ennen sitä. Kuluneesta päällisestä otin magneettinepparien puoliskot talteen ja siirsin ne uuteen päälliseen. Sitten vanha sisäosa tilkkupinnan kanssa päällekkäin nurjat puolet vastakkain, ja ompelin ympäri ihan reunasta. Kuvittelin jossain vaiheessa pystyväni ompelemaan päällisen ja sisäosan pussiin, mutta aika pian totesin sen mahdottomaksi. 

Kanttasin koko komeuden päällikankaasta leikatullla vinokantilla ja ompelin viimeisen reunan käsin. Minun oli pakko kääntää kantti oikealle puolelle, koska sisäpuoli on mokkanahkaa (tai sen jäljitelmää) ja ajattelin, että menee ikä, terveys, hermot ja sormenpäät, jos yritän sille puolelle kanttia käsin kiinnittää. 

Magneettinepparitkin osuivat melkein kohdalleen. Kovin paljon en tarvitse säätää, että napsahtavat kiinni. Todennäköisesti kun kotelo asettuu muotoonsa, nepparitkin menevät itsestään kohdilleen niikuin tapahtui alkuperäisessä kokoonpanossa. 

 

Ihan tyytyväinen olen lopputulokseen, vaikka se ajoittain vaatikin melkoista askartelua ja pähkäilyä. Tilkkupinta oli se helpoin juttu tässä. 

 Ai, mitä kuuluu Shadow Play-peitolle?
Se on valmiina odottamassa tikkausta. Kahden viikon takainen keikkuni jäisellä työpaikan pihalla pisti kaksi kylkiluuta palasiksi. Peiton pyörittämiseen koneen neulan alla tarvitsen kaikki (tai ainakin melkein) ylävartalon lihakset, ja vielä ei pysty. Mutta peitto on tikkausvalmiudessa, ja kunhan tästä tokenen, laitetaan menoksi.

Tilkkukurssituotoksia

 Olin kesäkuussa Mäntyharjun ensimmäisellä tilkkuviikolla, ja aikaansaannokset ovat odottaneet sopivaa aikaa postaukselle. Aika paljon keskeneräistä on vielä, ne odottavat syksyn sateisia päiviä, jolloin voi keskittyä ompeluun. Nyt on marjastus, puutarha, lomailu ym. kesäpuuhat. 

Pienen päivänkakkaraliinaan tein tilkkupinnan valmiiksi Mäntyharjulla. Tikkaaminen ja kanttaaminen jäi kotihommiksi. Tämä on ainoa keskeneräisenä kotiin tullut työ, jonka olen tehnyt nyt valmiiksi asti. Tämä tehtiin paperiompeluna.

Pyöreää vetoketjupussukkaa suurensin vähän alkuperäisestä ohjeesta, että sain siitä luutuuttikuulokkeilleni (=luujohdekuulokkeet) säilytys- ja kuljetusvälineen. Tästä tuli varsin näppärä ja on paljon mieleisempi kuin kuulokkeiden mukana tullut musta, kuminen pussi, joka tuntui käteen aika ällöttävälle. 

Kompassi oli myös paperiompelumalli. Tähän käytin yksiväristen laatikostani Marraskuu-peitosta jääneitä resurssipaloja. Näitä kompasseja tein kaksi, jos nämä joskus jalostuisivat kassiksi, niin on sitten kumpikin kylki saman näköinen. Olen aika vähän kaarevia saumoja ommellut, ihan ei mennyt kuin Strömsössä, mutta kuuma rauta ja höyry tekevät ihmeitä pullottaville saumoille. 

Kimalaisiakin syntyi kaksi, näistä ehkä tulee joskus tyynynpäälliset. Tai sitten ei. Raidallisesta tereestä tykkään, mutta mustaa reunaa karsastan. Minulla on keltaista kangasta, jossa on pieniä kimalaisia (tai niiden sukulaisia), josta voisi miettiä uusia reunoja. Ehkä...

Japanilainen puutarha-blokista syntyi kai peittojakin, ainakin jollakin kesän neljästä kurssista. Minä tein neljä blokkia ja niistä joskus toppaan ja tikkaan liinan. Ehkä vähän kummalliset värit minulle?

 Viimeiseksi ensimmäisenä kurssipäivänä (ja vähän toisenakin) tehty reppu. Materiaali on todella pehmeää keinonahkaa. Vegaaniseksi nahaksikin kutsuvat. Tässä oli vääntämistä ja kääntämistä, ja metrivetoketjuakin hain kahteen otteeseen kurssikaupasta, kun en meinannut tajuta, miten paljon sitä tähän upposi. Vähän olen kyllä ylpeä, että sain tämän ihan siististi kasaan. 

Repun suuaukko taittuu piiloon, kun se on selässä tai olkapäällä. 

Selkää vasten tulevassa kyljessä on toinen tasku. Repun hihnat muodostuvat vetoketjusta, joka avataan, jotta saadaan kummallekin olkapäällä hihna. 

Olipa kiva kurssi taas! Yksi kurssin parhaita anteja on ommella yhdessä toisten kanssa. Uusia tilkkututtavuuksiakin syntyi ja ehkä ensi kesänä tavataan taas Mäntyharjulla.

Päivölä ja uimarityttö

 

 Viime kesänä Päivölässä Hannele Wakkarin kurssilla aloitettu peitto sai vihdoin viimeisen tikkinsä. Tilkkupinnan ompeluun liittyvä postaus löytyy täältä. Blokkihan on valtavan kokoinen, 24 tuumaa kanttiinsa. Kankaiden leikkaamisessa kävi moka, joka taisi vain parantaa lopputulosta.
Minulla oli fat quarter kutakin Kaffe Fassetin kangasta, ja ensimmäisessä blokissa leikkasin jotakin osaa tuplasti, eikä kangasta enää riittänyt suunnikkaisiin, joiden oli tarkoitus olla samaa kangasta. Paikkasin virhettäni ottamalla yksivärisen tumman sinisen noihin suunnikkaisiin. Mielestäni lopputulos on parempi näin, yksiväriset tilkut rauhoittavat ja yhdistävät blokkeja toisiinsa. Hannele oli nimennyt blokin Hullaanukseksi (alkuperäinen on kai Simple Swoon).

 Olen tikannut suurimman osan peitoistani aika väljästi, nyt halusin kokeilla tiivistä tikkausta. Tähtikuvion väliin jäi iso valkoinen alue, siihen syntyi pitkällisen pohdinnan jälkeen kukkakuvio. Kuvion hahmottelun apuna käytin Cindy Needhamin kehittämiä mallineita, joiden avulla voi suunnitella monenlaisia kuvioita. Kun olin tikannut kukat, löi ihan tyhjää, miten jatkaisin. Peitto odotti tässä vaiheessa aika pitkään, kunnes aloin täyttää kukkien ympäryksiä tiheään tikatuilla viivoilla. Ja loppu peitto täyttyikin sitten kokonaan näistä viivoista, joiden suuntia vaihtelin kuvion mukaan. 

Tulipa harjoiteltua suoraan ompelua vapaalla konetikkauksella. Parhaiten huomasin saavani (kohtalaisen) suoraa tikkaamalla joko itsestäni poispäin tai itseeni päin. Sivusuunnassa linjan pitäminen oli niin haastavaa, että luovuin siitä ensimmäisen yrityksen jälkeen. En tiedä, missä kulkee kuoliaaksi tikatun raja, mutta tykkään peiton ohuesta ja taipuisasta pinnasta.

Takakankaana on rajun kirjavaa batiikkia, jonka löysin kangastukusta, jossa vierailimme Päivölän kurssin aikana. Siellä piti ostaa vähintää viisi metriä, mutta mukaan lähteneessä pakan lopussa taisi olla vähän enemmänkin. Loput kankaasta myin Tilkkutilpehööreissä ja sille löytyi nopeasti ottaja.

Peitto sai nimen Päivölä synnytyspaikkansa mukaan.

Kun pääsimme laiturille, niin nyt on sopiva kohta esitellä uimarityttö. Ompelin tilkkupinnan toukokuussa tilkkulaneissa, mutta tyyny valmistui vasta viime viikolla. Ohjeen saa ilmaiseksi Tilda's World-sivuilta. Aurinkotuoliin tarkoitetun niskatyynyn koko on n. 70 x 30 cm. Tämä lähti jo lahjaksi enkä muistanut mitata sitä. 

Kesäkuun puolivälissä vietin kuusi päivää Mäntyharjulla tilkkukurssilla. Niitä kurssiompeluksia esittelen vähän myöhemmin, kunhan viimeinenkin Mäntyharjun kurssi on pidetty. 

Mustikat alkavat jo kypsyä, mutta vielä uskalsin heittää peiton varpujen päälle.

Kymmenen vuoden projekti

 

Elokuun alussa 2020 aloitin kymmenen vuoden projektini, english paper piecingillä ommeltavan Millefiori-peiton, La Tarantellan. En vieläkään ole ihan varma, mikä minuun oikein meni. Suurpiirteinen minänikö askartelisi pienten kankaanpalasten ja vielä pienempien paperinpalasten kanssa vuositolkulla. Annoin itselleni kymmenen vuotta aikaa saattaa työ valmiiksi (tai sitten haudata se kaikessa hiljaisuudessa ufojen hautausmaalle). 

Kun ompelin ensimmäisiä tähtiä, toivoin, ettei niitä kovin montaa peitossa olisi. Sakaran pituus on n. 3 cm ja leveys alareunasta sentin verran. Puutteellisella hienomotoriikallani yritin saada kankaanpalaa asettumaan mallineen ympärille, ensimmäiset sakarat (eivät kuvassa) olivat aika mielenkiintoisen näköisiä.
Toivettani ei kuultu. Tähän mennessä olen ommellut yli 90 tähteä (= yli 450 sakaraa), eikä peitto ole vielä edes puolivälissä. Uskallan kehua, että tuolla määrällä taidot on jo vähän kasvaneet eikä miniatyyrityö tunnu enää niin ylivoimaiselle.

Aluksi leikkelin kankaanpaloja ihan summassa. Sitten näin kuvia Millefioreista, joissa kankaat oli leikattu fussy cutting-menetelmällä. Kun annat fussy cut-tilkuille pikkusormen, niin se vie koko eukon. Aloin katsella kankaitani ihan uudella silmällä. Juurikaan en etukäteen mallaile millaisia kuvioita syntyy, leikkaan vain samasta kohdasta kuvioita ja katson mitä tulee ommellessa näkyviin. 

 Tämän ensimmäisen ison roseten myötä minulle aukeni, miten käyttää värejä. Tummaa ja vaaleaa niin, että ne nostavat toisensa näkyviin. Pari ekaa pikkurosettea ei pääse tähän mukaan ollenkaan kummallisten värivalintojen takia.

Työ on pituussuunnassa saavuttanut mittansa, nyt levitän sitä kumpaankin suuntaan. Tiedän, että on aikaista miettiä tikkausta, mutta silti pieniä pistoja pistellessä, mietin, miten ihmeessä tämän aikanaan tikkaan. 

Keskiosa ja vasemmalla puolella, keskellä oleva kappale on tehty. Pisteltävää riittää, mutta onhan minulla vielä yli seitsemän vuotta aikaa. Kaavio on paikoitellen epätarkka, suurennuslasista on iso apu kuvioita tiiraillessa. Mallin tekijä on oikaissut joissakin kohdin. Tummien, rosettien välissä olevien palojen muodot joutuu itse pähkäilemään, ne on kaaviossa niin epäselvät (=tasaisen mustaa).

Olen aika paljon ommellut tätä lomilla, tämä työ on helppo kuljettaa mukana. Nyt päätin, etten ota toistaiseksi neulomista telkkarikäsityöksi, vaan pistelen La Tarantellaa kasaan.  Jos projektiaikakin siinä vähän kutistuisi.

Jos joku olisi minulle kymmenen vuotta sitten sanonut, että teen tällaista, nauraisin varmaan vieläkin. Mutta nyt en naura, vaan ompelen.

P.S: Paloja on tällä hetkellä yhteen ommeltuina n. 1200

Menopaussi ja muita vanhan vuoden kujeita

Pitkä postaustauko, mutta kovin paljon ei tässä välillä ole tapahtunutkaan ompelurintamalla. Olin ensimmäisen adventin aikaan Mäntyharjulla Sanna Parankon viikonloppukurssilla jouluisia ompeluksia tehtailemassa. Erityisen mielelläni menin Mäntyharjulle, kurssipaikka kun on ensimmäinen kotini, ei suinkaan koko talo, vaan keittiö ja kamari talossa. 

Oli kiva (ainahan tilkkukursseilla on!) pieni porukka ja kotoinen koneiden hurina. Pieniä ompeluksia tehtiin pääosin, tosin joku ahkera aloitti hienon, suuren joulukalenterinkin. 

Taiteltu tähti jäi odottamaan paikkaansa, ehkä siitä tulee jotain muuta kuin pannulappu jonain päivänä. Pannulappuna en tätä raaskisi käyttää, siksi se odottaa toista käyttötarkoitusta. 

 

 Paperiompelin kaksi pikkutyötä, lumiukon ja joulukuusen. Nämäkin ovat vasta menossa käyttötarkoitustaan kohti. Ehkä ensi jouluun menessä valkenee, mihin he sijoittuvat.

 
Sannalla oli hauska patakinnasmalli, joihin somisteeksi tuli paperiompelunuolet osoittamaan kumpaan käteen kinnas kuuluu. Olen enemmän patalapputyyppi, mutta kivat nuolet halusin ommella. Niinpä ne joutuivat pussukan kylkeen. Yritin antaa pussukalle nimeksi Meno-paluu, mutta se vääntyi jo Mäntyharjulla Menopaussiksi 😀. Sekin sopii sille, yhtymäkohdat voi jokainen miettiä itse.😅 Tuo nimi jäikin sitten pysyväksi, sillä aina kun näen pussukan, Menopaussi tulee mieleen, alkuperäinen on jo unohtunut.

 Makuuhuoneen komeroiden mitoitus ei suosi valmiita muovikoreja. Minulla on ollut niitä hyllyllä peräkkäin, ja on välillä raivostuttavaa vetää edessä oleva kori pois päästäkseen takimmaiselle. Sanna Parankon kurssilta olen joskus saanut ohjeen kangaskoppaan, johon voi säilöä vaikka resurssipaloja. Muokkasin mittoja kaappiin sopivaksi niin, että saan kaksi koria rinnakkain ja melkein koko hyllyn syvyys tulee hyödynnettyä. 

 Hiukan pelkäsin pitkän sivun löpsähtävän, mutta ei se kovin pahasti sitä tehnytkään, ja kaapissa nämä pysyvät mallissaan toistensa tukemana. Olen tosi tyytyväinen näihin ja kaapin ovi on aina ilo avata. Teen näitä ainakin kaksi vielä lisää.
Tilkkupinta on tikattu parketinalushuopaan ja laitoin vielä pystyasennossa oleviin vuorikappaleisiin tukevan tukikankaan, mutta en ole varma, onko jälkimmäisestä kovin paljon apua asennossa pysymiseen. Etureunan kulmiin ompelin päällitikkaukset, koppa on jämäkämmän näköinen terävien kulmien kanssa. Ehkä ne myös tukevat rakennetta.

Vaikka koti on muistuttanut keuhkoparantolaa joulupyhistä lähtien, niin ikkunankin läpi on voinut nauttia kauniista talvipäivistä. Erityistä iloa tuo lähimetsän kohtalaisen suuri  punatulkkupopulaatio, joka vierailee jatkuvasti lintulaudoillamme.

Terveyttä ja iloa alkaneeseen vuoteen - ainakin tilkkuiloa!

Synttäriarvonta

Blogini 10 v synttäriarvonta on suoritettu. Numeroin kommentit ja aviomiehen toimiessa virallisena valvojana seuraavien kommentoijien kohdalle osui kangasnippu

Tuula L, Taika Taiga ja Tilkkureppu

(T-kirjaimessa näytti tänään olleen taikaa!)

Onnea voittajille ja kiitos kaikille osallistumisesta!

Pyydän voittajia laittamaan osoitteensa minulle tilkkutie@gmail.com, niin laitan tulevalla viikolla voittonne postiin.

Oli todella  mielenkiintoista lukea, mitkä työt olivat lukijoille mieleen. Eniten ääniä taisi saada Poppy Field-pöytäliina, viimeisimpänä työnäni se oli varmaan monella tuoreessa muistissa. 

Marraskuu- peitto mainittiin myös useammassa kommentissa. 

Erityisesti ilahdutti, että pari lukijaa oli löytänyt tai muistanut Lintupeiton ja nimennyt sen suosikikseen.

Miesten paidoista tehty Einokin sai ainakin yhden äänen.

Metsäläisetkin pääsi listalle

Lisäksi mainittiin joulukuusi, Paved with Purple, Suljettu kruunu, t-paitapeitto ja batiikkipeitto. Kynäkassikin sai yhden maininnan. 

Mikä hauskinta, nämä kaikki ovat myös itselleni tosi mieluisia töitä!

Kiitos kaikille kommentoijille onnitteluista!

Tilkkutie 10 v

 Ensimmäisen blogipostaukseni olen julkaissut 30.10.2011. Enkä ollenkaan arvannut, mitä kaikkea Tilkkutie on tuonut tullessaan. Tärkein niistä on ilman muuta monet tilkkuystävät.
Kiitos teille, jotka olette jaksaneet tavata tekstejäni ja kommentoida niitä kaikki nämä vuodet.

Ensimmäisinä blogivuosina arvonnat blogeissa olivat aika yleisiä. Nyt en ole enää pitkään aikaan nähnyt niitä, joten laitanpa blogin 10-vuotissynttäreiden kunniaksi arvonnan pystyyn!

 Arvon kolme neljän fat quaterin Kaffe Fasset-nippua tähän postaukseen kommentoineiden kesken (1 arpa/osallistuja). Arvan saat, kun kerrot kommentissasi, mikä 10 vuoden aikana tekemistäni tilkkutöistäni on mielestäsi kaunein/mielenkiintoisin/kummallisin tai mitä määrettä haluatkaan käyttää. 

Jätä kommenttisi viimeistään lauantaina 30.10 klo 24 mennessä, niin olet mukana arvonnassa. 

Jään mielenkiinnolla odottamaan kommenttejanne!

Onnea arvontaan!

 

Poppy Fieldin tarina

 Eräs ihailemani tilkkuilija, tilkkusuunnittelija ja tikkaaja on Claudia Pfeil. Olen ihaillut hänen värikylläisiä ja upeasti tikattuja töitään jo usean vuoden ajan. Birminghamin tilkkufestareilla 2019 näin ihan livenä hänen työnsä Fractal, joka tuli myös voittajaksi omassa sarjassaan. 

Alkuvuodesta löysin hänen mallinsa Poppy Field ja päätin tehdä se huolimatta siitä, ettei minulla olisi sille järkevää paikkaa. Tilasin mallin ja helmikuussa sain tehtyä mallin mukaisen osion. 

Koko oli erikoinen, vajaa 190 pitkä ja n 70 cm leveä. Kaapin täytteeksi en tätä halunnut, mutta en keksinyt, mihin sen voisin sijoittaa. Kaitaliinaksi 90 cm leveälle ruokapöydälle se ei sopinut, koska kantti olisi jäänyt juuri lautasen alle keikuttamaan sitä. Mutta se oli niin kaunis pöydällä, niinpä ompelin toisen "suojatien", mustavalkoisen reunuksen ja lisäsin reunaan tummaa lilaa niin paljon, että sain täysikokoisen pöytäliinan."Suojatietä" minulla oli jo valmiiksi, en ollut lukenut ohjetta tarkkaan ja olin ommellut mustia ja valkeita kaitaleita yhteen täysleveästä kankaasta, kun mallin mukaiseen raitaan olisi riittänyt fat quarterista leikatut.

 

Taustakankaana on valkoinen Ikean Ditte-puuvilla ja vanun virkaa toimittaa flanelli. Totuus valkeni, kun olin rakentanut kerrokset; vanu olisi ollut paksua flanellia kevyempää, mutta pysyypä liina hyvin pöydällä kun on painoa. 

Tikkauksessa käytin useamman väristä lankaa, koska en halunnut tikkauksen pomppaavan kovasti silmiin. 

 

 

Nurjan puolen kuvassa tikkaukset näkyvät vähän paremmin.

Voi olla, että mustikkasoppaa tai punaviiniä ei tämän liinan päällä tarjoilla, mutta kaappiin tämä ei hautaudu.