Yksi työvaihe päätöksessä

Mallasin tilkkupeittoa tulevalle paikalleen. Jouduin kiskomaan sitä kuvauspuolelle vähän reilummin kun se vaikutti leveyssuunnassa vähän naftille. Joutuisinko tekemään vielä yhden yhdentoista blokin rivin? Ei huvittanut yhtään. Pitäisi penkoa kankaat takaisin esille, leikata kaitaleita ja miettiä taas, miten se blokki rakennetaankaan. Ajattelin, että eihän sitä kukaan käy tuolta ikkunan vierestä katsomassa, vaikka siellä olisikin vähemmän roikkumisvaraa. Silti harmitti.

Sitten nostellessani työhuoneen sängyltä erinäisiä sinne kertyneitä tavaroita löysin kasan alta  kymmenennen rivin blokit. En siis ollut edes ommellut niitä peittoon! (Siivous silloin tällöin ehkä kannattaisi!) Jälleennäkeminen oli iloinen!

Ei kuin kone käyntiin, blokit yhteen ja rivi kiinni tilkkupintaan.

Nyt on tämä työvaihe valmis!

Kuvauspaikan löytäminen teetti vähän aivotyötä. Kakkosnelonen pyykinkuivaustelineen päälle ja neljällä Spectrumilla peitto lankulle. Korkeus ei riittänyt, mutta onneksi on puhdasta lunta alla. 

Onneksi näillä opuksilla on muutakin käyttöä kuin viedä melkein kokonainen hyllymetri.

Sitten tunnustus: Lienenkö tyhmä vai typerys, jääräpää vai epärealistinen, uhka- vai hullunrohkea, mutta kaikkia hyviä neuvoja vastaan aion (yrittää) tikata pinnan kokonaisena Isolla Pfaffillani. Suurin Isolla tikkaamani pinta on yhden sängyn päiväpeiton kokoinen, ja se sujui ongelmitta. Nyt laitan koneen ja etenkin omat taitoni tiukkaan tarkasteluun, miten urakasta selviän. Perästä kyllä kuuluu.

Nyt laitan tämän työn kuitenkin hetkeksi huilaamaan, otan muutaman pikkutyön väliin, ja niiden jälkeen palaan tämän kimppuun.

P.S. En ole ihan varma, tykkäänkö tästä vai en. Lienekö pitkän prosessin aikana kyllästynyt  jo näihin batiikkisuikaleisiin. No, meillä on makuuhuoneen ovi aika usein kiinni, joten ei se kovasti silmää siellä häiritse. Ja meillä nukutaan silmät kiinni. Se seuraus tämän valmistumisella näyttää olevan, että ainakin tapetti makuuhuoneessa menee vaihtoon.

Jonoon järjesty!

Piti postata sunnuntaina, piti postata maanantaina, nyt tiistaina onneksi näyttää onnistuvan. Päätös saada batiikkipeiton blokit valmiiksi heti alkuvuodesta ja ennen muihin töihin lipsahtamista piti. Itse asiassa tällä hetkellä (no, en ihan just nyt) ompelen kovaa vauhtia blokkeja yhteen.  

Tässä kohtaa työstämistä kävin sitten mittaamassa vanhan (siis nykyisen) päiväpeiton - mittauksen seurauksena jouduin ompelemaan vielä 11 blokkia lisää. Onneksi materiaalia oli vielä, muutama väärin leikattu blokkitekele, ja pienellä ratkomisella ja viilauksella sain koottua puuttuvat blokit sattumakappaleiden osista. 

 Vähän oli haastetta löytää tila, johon levitellä blokit niiden sommittelua varten. Sohvaa piti pukata puoli metriä kauemmas sekä  siirtää jalkarahit ja muut sohvan eteen majoittuneet istumisen apuvälineet pois. Silti yksi blokkirivi joutui kaapin alle ja toinen sohvalle. Hätäisesti mitattuna peiton koko taitaa asettua jonnekin 270 x 250 cm paikkeille. 

Blokkirivejä olen yhdistänyt ensin kahdeksi isoksi osioksi. Vielä olen mahtunut ompelupöydälleni, mutta kun ompelen nuo kaksi isoa palaa yhteen, pitänee siirtyä ruokapöydälle. 

Vähän hirvittää näin ison pinnan kerrosten rakentelu. Todennäköisesti käytän täällä kuvaamaani  taktiikkaa. Tässä työssä tilkkupinnan leveys on kyllä pöydän pituutta suurempi, mutta eiköhän tuo jotenkin onnistu. Tai siis onnistuu se.

Uusi vuosi, ikivanhat kujeet

Helmikuussa 2015 olen laittanut alkuun peittoa batiikkisuikaleista. Valmiin paketin värit eivät suostuneetkaan omaan silmään, ja homma jäi odottamaan lisäkangasta. Vuotta myöhemmin olin taas laskeskellut batiikkejani, ja todennut, ettei riitä vieläkään. Kankaita on hankittu lisää, ja nyt vihdoin joulun välipäivinä päätin, että peiton tekele on saatava edes jonkinlaiseen kuosiin. Neljättä kertaa en enää halunnut opetella, miten blokki tehtiinkään enkä palautella mieleen, millä logiikalla eri värit sijoitetaan vierekkäin. Päätin, että muuta työtä en aloita, ennen kuin ainakin blokit on ommeltu valmiiksi.

Samaan aikaan joulupyhien jälkeen D-insinööri aloitti 2000 palan palapelin. Minulla paloja on 2376 . Hyvin mahtui kummankin harrastukset ruokapöydälle, ja menihän se vähän kilpailuksi, kumpi saa urakkansa ensin valmiiksi, vaikka kisa olikin aika epäreilu.

Blokit ommellaan kaitaletekniikalla, ja on välillä aika puuduttavaa surrutella kankaanlevyisiä kaitaleita yhteen kilometritolkulla. Uutta lankaakin sai olla puolaamassa vähän väliä.

Kun en yleensäkään kovin paljon aikaa käytä räknäykseen, niin olin varmaan ommellut melkein puolet blokeista, kun aloin vähitellen ymmärtää, miten värit kannattaa sijoittaa kaitaleompeluksiin, jotta ne tulisivat edes vähän sievästi lopulliseen blokkiin. Hyvä, että edes siinä vaiheessa.

Nyt osassa  blokeista on tumma ruutu, osassa vaalea. Lisäksi on kymmenkunta blokkia, jotka ovat niin epämääräisiä, etten tiedä, kumpaan kasaan ne laitan. Ne ompelin ennen kuin minulla oli edes pientä tuoksunpoikasta kaitaleiden järjestyksestä. Seitsemän blokkia on vielä tekemättä, ja nyt olen siirtynyt sarjatyöstä yksilötyöhän, jotta saan viimeiset blokit oikeanvärisinä. Kankaatkin alkaa olla aika finaalissa, joten hienosäädöllä mennään viimeisten blokkien kanssa.

Minä tietysti hävisin kisan. D-insinööri sai Carta Marinansa vuodelta 1539 valmiiksi jo heti uuden vuoden jälkeen, minulla kokoaminen jatkuu vielä pitkään. Mutta ihan eri sarjoissahan me kisattiinkin.

Tekniset tiedot: Peiton tavoitekoko n. 250 x 275 cm. Yhdessä blokissa on 24 pikkupalaa, blokkeja tarvitaan 99. Blokin ohje löytyy täältä.

Hyvää joulua!

Haasteet selätetty, kasat kesytetty, tupa kuusitettu, jääkaapit täynnä ruokaa, jouluvalot sytytetty ja perhe koossa. Joulu voi alkaa. 

Olkoon joulusi juuri sellainen kuin haluat sen olevan, sinulle hyvä!

Jouluhaaste

 Ei, en haasta ketään. Kun nykyisin ei saa olla ongelmia, niin nyt on sitten henkilökohtainen jouluhaaste. Tupa on siivottu joulun tulla. Yksi pieni juttu on vielä työhuoneessani.

Siivouksen alta raivasin lattialla olleet tarpeelliset tavarat sängylle. Nyt näille pitäisi löytää paikka, mielummin jostain muualta kuin lattialta. Kuten kuva näyttää, tuo kasa ei ainakaan kokonaan mahdu sängyn alle. Jos  lähden näitä tunkemaan kaappeihin tai muihin säilytystilojen syövereihin, niin sitten joulun jälkeen en niitä löydä. Jouluvieras nukkuisi kai mieluummin peiton kuin tuon kasan alla. Ehdotuksia?

Joulukiireitäkö?

Ei taida olla, kun otin vielä työn alle Novitan joulukalenterisukat, vaikka yksi keskeneräinen villatakkikin roikkuu neulekorissa. Kalenterisukistahan menee maku, jos niitä vasta tammikuussa  neuloisi ja näkisi ohjeessa koko sukan valmiina. Ja sitten voi olla, ettei niistä tykkääkään ja sitten ei neulokaan. Myöhästyin aloituksesta viisi päivää ja nyt olen tällä viikolla yrittänyt kiriä kiinni. Pari päivää olen vielä jäljessä. 

En ole kovin nopea kirjoneuleen tekijä ja olen viimeisiä vuosina tehnyt sitä tosi vähän. Otin molemmat sukat samanaikaisesti työn alle ja neulon niitä kerros kerrallaan. Toisen sukan kohdalla kirjoneulekerros menee sitten jo vanhasta muistista. Ja jos tekisin nyt yhden sukan, niin todennäköisesti toinen ei valmistuisi tällä vuosisadalla. (Neulekorissa on yksi varpaista varteen-sukka ilman paria ja on ollut jo kauan).Toisen sukan viimeisessä kirjoneuleraidassa on joku vika. Lienen katsonut siinä kohtaa jotain jännittävää ohjelmaa ja muutama silmukka on saanut väärän värin. Mutta virhettähän ei oteta huomioon, eihän? Sehän vain todistaa, että nämä ovat käsityötä.

Vieläkin pussukoita

Kun niin tykkään pussukoiden rustaamisesta, niin enpä naytä osaavan osaa sanoa pyyntöihin ei. Yksi sininen piti vielä tehdä, se poiki sitten pyynnön toisesta sinisestä, ja minähän siis suostuin. Oikeastaan periksiantamisen syy oli itsenäisyyspäivä, ylimääräinen päivä ommella. Mutta tässä se alkuperäinen sininen sivusaumojen ompelemista odottelemassa

Tässä vuoripuoli. Sisuksiin laitoin laukkukangasta, jonka olin unohtanut kokonaan, koska se oli hautautunut kahden muun kankaan väliin kangashyllyssäni. (Pitäisi siivota useammin!)

Lisää kuvateksti

Ja tässä valmiina. Minulla on edelleen pieni pala sinistä Marimekon Vihkiruusukangasta. Olen käyttänyt sitä säästellen, koska se on minusta niiiiiin kaunista. Samaa kangasta on kyllä roikkunut keittön ikkunoissakin nelisen vuotta, mutta ruusujen kauneus ei ole silmissäni kadonnut mihinkään.

Marle joutui mielikuvittelemaan edellisen postauksen kassin avonaisen kidan, tässä ihan konkreettinen kuva siitä. Tukiraudan pitkä sivu on n. 25 cm, ja se todella aukaisee ja pitä kassin suun kunnolla auki.

Käytössä huomasin, että kassin hihnat olisivat saaneet olla vähän pitemmät. Mitan otin vanhasta kassista, jossa ei rautoja ollut. Tykkään kantaa kassia olkapäällä, ja hihnassa pitää olla reilusti pituutta jotta kassi ei kyhnytä ihan kainalossa. Tukiraudaton kassi antaa yläreunastaan periksi, ja siten tilaa tulee riittävästi. Raudallinen reuna on joustamaton, ja vaikka hihnan mitta on sama kuin edellisessä kassissa, hihnan sisään jäävä tila tuntuu pienemmälle. Paksun toppatakin kanssa melkein jo ahdisti.Mutta näillä hihnoilla mennään.

Teje pyysi esittelyä tukiraudoista. Nämä ovat lyhyemmät ja pussukkaan tarkoitetut, mutta kassin raudat ovat samanlaiset, mutta pitemmät. Raudat ommellaan vetoketjun viereen omaan kujaansa. En ole vielä ihan sinut rautojen kanssa. Pussukan tai kassin ollessa kiinni, en saa mielestäni kulmia asettumaan kauniisti. Mutta haitanneeko tuo?

20 senttiä suoraa saumaa

Miten voi olla, että 20 sentin suoran sauman ompeluun menee melkein puoli vuotta? Ompelin kesäkuussa Mäntyharjun tilkkukurssilla tukirautakassin. Kassi lähti kurssilta kotiin muuten valmiina, mutta sisäpohjan kääntöaukko jäi ompelematta. Kassi on siitä asti roikkunut työhuoneeni kassikoukussa. Kesäkassini on jo muutaman kuukauden palellut pakkasissa ja tuiskuissa, joten pakko oli ryhtyä töihin.

Olen tämän kassin jo kerran täällä esitellyt, siis keskeneräisenä. Nyt kun se on valmis, niin esittelenpä uudelleen.

Sinisiä, turkooseja ja kaikkea sinne päin batiikkikaitaleiden pätkiä luovasti (= sekalaisesti) yhteen ommeltuina. 

Tummansiniset reunakappaleet tikkasin pikkukivi-kuvioksi. 

Roikkuvassa kassissa tukirauta ei erotu, eikä yhtään kuvaa tullut otettua siitä, miten isoksi kassin suu aukeaa tukiraudan avulla. 

Tapani tuntien en todennäköisesti vedä vetskaria kovin usein kiinni, mutta siinä se on paikallaan, jos on tarvetta. 

Tulipahan edes jotain ommeltua tänään - 20 senttiä suoraa saumaa.