Sivut

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Tampereen tuliaisia

Kiitos kommenteista edelliseen postaukseeni ja etenkin tamperelaisille vinkeistä hyödyntää vapaa-aikaa kaupungissanne järkevällä tavalla. Hukkaan eivät menneet vinkit, vaikka lopulta käytettävissä aikaa oli aika niukasti, ja Poppanavakka onkin lauantaisin kiinni. Kiitokset Eijalle kuitenkin Poppanavakka-vinkistä, se on laitettu talteen seuraavan Tampere-käynnin varalle.

Päiviksen blogista jo aikoja sitten löysin näppärän keinon neuleiden pingottamiseen, solumuoviset neliöt, joista voi rakennella tarpeensa mukaan alustan pingotettaville neulekappaleille. Päivi vinkkasi ostaneensa omansa Tampereen vaahtomuovista, mutta silloin niitä ei ollut saatavilla. Tampereen reissun ollessa tiedossa, olen käynyt kurkkaamassa nettisivuilta, olisiko niitä, ja vihdoin tärppäsi.


Nyt ei tarvitse enää laskea, löysinkö matosta kaikki ne pingotusneulat, mitä olin siihen upottanut, eikä tarvitse pelätä tärykalvojensa rikkoutumista, kun olenkin tehnyt laskuvirheen.Tulevat neuleeni pingottuvat tästä lähtien tyylikkäästi koottaville alustoille, jotka voin tyrkätä kuivumisen ajaksi tieltä pois vaikka sängyn alle. 

Merletosta löysin hyllyjä tutkiessani pingottamiseen suunniteltuja U:n muotoisia neuloja (Fork Blocking Pins by Clover). Hinta oli vain aika tehokas rajoite, 40 kpl mutkalle kännettyjä neuloja, 14.50 €! Jäivät kauppaan.

Tampereen vaahtomuovista löytyi myös koko hyllyllisen kokoinen yllätys: tilkkutyökankaita. Ne olivat tulleet heille jonkun varaston kaupan yhteydessä ja pakan päässä olleesta hinnasta oli 25 % alennus. Ja niinhän siinä taas kävi:

   Punaista kangasta minulla on ennestään vihreänä, ja kun olen todennut sen hyvälaatuiseksi  ja napakaksi, , mukaanhan se oli otettava. Sitä ei enää ole siellä, vein mukanani pakan lopun. Oikean alakulman Fassettia jäi vielä, Kaffen kankaita siellä taisi olla muitakin. Metrivetoketjuja ostin maltillisesti, minulla ei ole aikaisempaa kokemusta niistä ja haluan testata niitä ennen suuremman varaston hankkimista. Ystävällinen myyjä kiinnitti vetimet niihin valmiiksi.


Päiviksen vinkistä kävin katsastamassa Stokkan lehtiosaston. En ole koskaan nähnyt niin montaa tilkkulehtimerkkiä samassa hyllyssä, oli siis ihan valinnanvaraa. Omasta mielestäni oli tolkku lehtiostoksilla(kin) mukana.

Lankakaupat sivuutin, ja ihan syystä. Edelliseltä vierailulta Lankamaailmassa on vielä muutama kerä (oikeasti muutama kassillinen) tähteenä. DI-nuoremman valmistujaisruokapaikan vierestä löytyi kaksikin lankaliikettä, onneksi olivat siihen aikaan jo kiinni. 

Ei niin mukava tuliainen on flunssanpoikanen, jota nyt hoitelen, ettei se vaan kasvaisi isommaksi, vaan kuihtuisi pikaisesti olemattomiiin. Onneksi se on niin pieni, ettei se ompelemista estä, mutta sisällä aion tämän päivän pysytellä.

6 kommenttia:

  1. Upean kangaspaketin olet ostanut, tuo Fasseti kangas on tosi kaunista. Harmi,kin ei ole vähään aikaan asiaa Tampereelle. Toivottavasti flunssasi hellittää.

    VastaaPoista
  2. Kiva, kun vinkeistä oli apua :-) kivoja kankaita, täytyypä pistäytyä.

    VastaaPoista
  3. Kivoja kankaita olet löytänyt:) Kaffe Fasset kiinnitti heti huomion, tykkään!! Heti piti tutkia missä on Tampereen vaahtomuovi;))
    Onnea teille DI-valmistumisesta!

    VastaaPoista
  4. Kivoja ostoksia teit. Pitääpä käydä tutustumassa tarkemmin tuohon pingotusalustaan... Kävin siellä viime viikolla, mutta en hoksannut tuota asiaa hain vain vanua.

    VastaaPoista
  5. Ihania kankaita. Noista saa vaikka mitä!!

    VastaaPoista
  6. Kivoja ostoksia! Tuo vaahtomuovi on minulle ihan uusi asia, itse olen pingottamiseen käyttänyt isoja stryroxpaloja (säilyttäminen ongelma). Pitääkin laittaa mieleen, että tuollaisiakin apuneuvoja löytyy;o)

    VastaaPoista

Tykkään niin lukea blogiini jätettyjä kommentteja asiasta tai asian vierestä tai jopa hyvin kaukana siitä :) Yritän myös vastata niihin. Täällä kommentit säilyvät hyvässä tallessa ja voin palata niihin myöhemminkin. Kiitos, kun kommentoit!