Kuinkas sitten kävikään?

Nimittäin periaatteille? Tilkkuiluni filosofia, johtava ajatus ja pyrkimys on ollut, että käytän kierrätyskankaita mahdollisimman paljon. Ja nyt nämä periaatteet kaatuivat rytisten! Syyllistä voi etsiä monesta lähteestä, eräs voisi olla Tilkkutaiturin Tytär, joka houkutteli mittaamattomalla työllä ja suurella tuskalla minut mukaansa tilkkupiirinsä kevätretkelle. Ja niinpä minä, äärimmäisen kiltti kun olen ja altis houkutuksille, lähdin. Asiaa avitti hiukan myös jo olemassa olleet logistiset järjestelyt, D-insinöörin työmatka suuntautui hiukan samalle suunnalle.

Siispä lauantaiaamuna, hyvissä ajoin ennen kukonlaulua, iloisesti hälisevä naisjoukko pakkautui pieneen bussiin, ja auton keula kääntyi kohti Forssaa ja kangaskauppa Kankaista. Aloin vähitellen ymmärtää tilkkuilun syvintä olemusta. Kaikkien noiden ihanien kangaspakkojen ja valmiiksi sommiteltujen tilkkupukettien keskellä kaikki se suhteellisuudentaju, mikä minulla perusjärkevänä ihmisenä on tähän asti ollut, katosi kuin silmäneula nukkamattoon.

Kankaisen kauppiaat olivat ymmärtäneet ostosten teon keskeiset elinehdot, riittävän verensokeri- ja piristetason. Kuumaa kahvia oli tarjolla hetken heikotuksiin, ja verensokerin riittävästä tasapainosta pitivät huolta uunilämpimät puustit ja makeistarjoilu. Karkkikupilla saattoi käydä aina kun tuntui, että valitseminen ja ostaminen alkoivat heikottaa. Ja tipusuklaa kielellä sulaen jaksoi taas jonottaa leikkuupöydälle pakat kainalossa ja tutkailla samalla kattoon asti ulottuvia kangaspinoja ja tarvikehyllyjä. Kassalla tuli käytyä vain muutamia kertoja, kun oli ihan pakko tehdä aina uusi kierros. Jos vaikka jotain ihanaa ja välttämätöntä olisi jäänyt silmien väliin.

Kankaista ja herkuista kylläisinä jatkoimme matkaa Humppilaan Tilkkutexiin. Päätin matkalla, että sieltä ostan vain uuden, pienemmän viivaimen ja hiekkapaperitarroja kotona olevan, liukkaan viivaimen alle. Mielestäni retken kangasostokset oli nyt jo tehty. Onhan ruokaostoksillakin pätevä ohje, että kauppaan kannattaa mennä kylläisenä, jolloin ei tule ostettua mitään turhaa. Toisaalta olin tullut kotoani 292 kilometrin ja 150 metrin päähän,  eihän tästä hukkareissua ollut tarkoitus tulla.  Ehkä voisin hankkia muutaman kirjan , ehkä joitakin nauhoja tai nappeja lisämausteiksi, ehkä vanuja, ehkä joitakin välineitä, joiden olemassa olosta en edes vielä tiennyt, mutta joita ilman ei voi tilkkuilla, ehkä...

Kuvat puhukoot puolestani: 

Palattuamme Tilkkutexistä bussiin, kuljettaja kiteytti koko reissun idean: On niin ihanaa nähdä iloisia naisia! Saman viestin luimme Tilkkutexin huoneentaulusta: Kankaan ostaminen on halvempaa kuin psykiatrinen hoito. Paluumatka oli kauniisti todettuna tukala, kaikki tulomatkalla bussissa ollut tyhjä tila oli täynnä kangasnyssäköitä ja vanupusseja. Mutta mitä ei nainen suostuisi kärsimään tilkkuilun vuoksi, saman kärsimyksen piikkiin menee myös tyhjä pankkitili.

PS. Lisää hyviä perusteluja kankaiden ostamiselle löytyy Tilkkutexin kotisivuilta. On myönnettävä, että periaatteestani luopuminen kirveltää hiukan, onneksi kangaspinojen katselu ja niiden silittely sitä lievittävät. Samoin matkanjohtajan lohdutus: "Onhan näitä kankaita kierrätetty pitkin Suomea".