Suora

Valmis pussukka aseteltu kuvattavaksi, mutta miksi tuo toinen lenksu on noin pitkä? Kääk, sen toinen pää ei olekaan kiinnittynyt saumojen väliin. Ratkoja tänne! Vuorin kääntöaukko auki, pussukka nurinpäin, sauma lenksun kohdalta auki (oli ommeltu kahdesti yli että varmasti kestää), ja kaikki taas uudelleen kasaan. 

Valmis! En kauheasti jaksanut pähkäillä tikkausten kanssa, joten pudottelin vain suoria viivoja lilalla, vaihtuvavärisellä langalla. Näytti aluksi perin tylsälle, mutta ei niin kovasti enää pussukan valmistumisen jälkeen. Nimeksi en kumminkaan viitsinyt laittaa Tylsää, joten olkoon Suora. Tilkkupinnan ja vuorin välissä on huopakovike (tai sillä nimellä sitä Eurokankaassa myydään). Aloitin pussukanteon aikanaan kaarevilla yläreunoilla, ja palasin siihen malliin nyt vaihteeksi takaisin. Mitat: korkeus 24 cm, leveys 18 cm ja pohjan leveys 8 cm.

 

Talviaikaan siirtyminen lisäsi kuvaamisen haasteita kertaheitolla, etenkin kun en juuri viikolla ole valoisaan aikaan  kotona. Ylimmäisen kuvan nappasin illalla kirkasvalolampun avulla; kohtalainen valoapu, syviä varjoja on vain vaikea tuolla konstilla välttää.

Vaikka olen välillä olevinani muka kovinkin innokas puutarhaihminen (etenkin kevällä, into hiipuu jo juhannuksen alla) en jaksa kovin kummoisesti perehtyä kasvien sielunelämään. Pihallani ne joko elävät tai kuolevat.  Mutta onko normaalia, että rhodot näyttävät marraskussa tällaisille? Ihan kuin aloittelelisivat kukkimista? (Tulipa nyt paljastettua taas tietämättömyyteni)

Pimeitä kuvia

Halusin kokeilla kankaalle tulostamista, siirtää muutaman vanhan kuvan kankaalle ja käyttää niitä isänpäivä- ja äitini syntymäpäivälahjassa. Tulostusohjeet olivat hyvät, mutta näin kauhukuvia, että kangas jumittuu tulostimeen, ja joudun kiskomaan sen aparaatin sisuksista lanka kerrallaan. Mutta läpi kangasarkki tuli, vaikkakin reunat rispaantuneena. Kuivattamisen jälkeen huuhtelussa väriä lähti aika paljon, ja kuvat haalistuivat mielestäni ihan liikaa. En tiedä, johtuuko siitä, että kangas on puuvillatwilliä, kankaan epätasaiseen pintaan väri ei ehkä tartu kunnolla ihan joka kohtaan.

Päällimäisen kuvan pieni pellavapää on äitini n. 80 vuotta sitten, alimmaisessa kuvassa isäni istuu jalat ristissä etummaisena, kuva on ehkä vuodelta 1936 . 

Otin uusiksi ja tummensin kuvia.Meni vielä enemmän pieleen, huuhteluvaiheessa osasta kuvaa väri meni ihan sutuksi. Tämän rinnalla nuo ensimmäiset kuvat näyttävätkin ihan hyvälle. Kovin montaa harjoittelukappaletta en viitsi tehdä, arkin hinta on kaksi ja puoli euroa.

 

Taidan kuitenkin käyttää nuo ensimmäiset kuvat. Tämän epäonnistuneen voin sitten joskus käyttää johonkin taiteellisempaan viritykseen...

Kuvien kanssa pelatessa koko juttu alkoi jo tympiä, mieli teki ommella, mutta en oikein saanut mistään hommasta kunnolla kiinni. Otin lila-turkoositöistä jääneen silppukasan ja aloin ommella niitä yhteen sen kummempia suunnittelematta. Lopputuloksena tilkkupinnat pussukkaan.

Päivän jo uhkaavasti pimentyessä ehdin napata terassilla kuvat, kotona valoisaan aikaan taidan olla seuraavan kerran vasta seuraavana viikonloppuna. Sisällä otettu vuorikuva onkin sitten kai sitä, mihin tässä talven aikana pitää tottua; väritykseltään todella surkeisiin kuviin! Vuori ei todellakaan näytä luonnossa noin kamalalle!

Vyöryn jälkimainingit

Koko juttu lähti siitä, kun voitin HanneLisen blogiarvonnassa Studios-lehden. Oli se uskottava, työhuoneeni tarvitsi päivitystä. Saadakseni pieneen hyllyyni lisätilaa, roudasin pihamökistä vanhan kirjahyllyn eteiseen, johon kierrättäisin huushollimme kirjoja niin, että saisin kaipaamani väljyyttä ompelutarvikkeilleni. 

Huonekalujen kunnostusoperaatiot teen yleensä kesäaikaan ulkona. En ehtinyt ennen ilmojen kylmenemistä käsitellä kuin välihyllyn. Etenkin yläpinnan lakka hilseili pahasti ja siinä oli paljon kosteuden aiheuttamia laikkuja. Ei muuta kuin liinaa päälle peittämään pahimmat epäsiisteydet!

Pieleen meni. Liina näyttää ihan hyvälle, perhosjulistekin siirrettiin niin, että se on hyllyn keskellä, säästetyt lastenkirja sopivat hyllyyn hienosti. Mutta ei hyvä. Olosuhteet muuttuivat liinan alla. Innostuin lomaviikolla kuitenkin kunnostushommiin. Hioin ja hinkkasin, petsasin ja öljysin, vahasin ja puunasin - ja ta-daa!

Ei tätä voi liinan alle piilottaa, vaikka olisi kuinka hyvä liina. Hukkaanhan tuo urakka peittämällä menisi. Eli uusiksi meni liinanteko. Pari pikkuruista tilkkusta on nyt  työlistalla, kukkaruukun alle ja ehka toinenkin pieni toiselle nurkalle. 

Työhuoneeni hyllyn alaosasto on nyt varattu kahdelle rakkaudelleni, italian oppikirjoille ja käsityökirjoille. Keskimmäinen hylly on toistaikseksi tyhjä - millä ja miten sen täytän, on vielä harkinnassa.

Uudelle ja vanhalle leikkuualustalle teimme oman ripustuskoukun työhuoneeni oven taakse. Ovi on yleensä auki, joten alustat jäävät näkymättömiin, kun eivät ole käytössä. Uudessa alustassa on reikä valmiina, vanhaan painoin sen sähköporalla. Kun alustaa mainostettiin itsensä korjaavana, hiukan huolestutti, onko reikä mennyt aamuun mennessä umpeen.

Uusi alusta sopii täydellisesti pöydän päähän, eikä tarvitse pelätä pöytäliinan silpoutumista. (Ihana syysaurinko paistoi kauniisti pöydälle!) Alusta tuntui myös ensikäytössä hyvälle.

Nyt on aika keskittyä ompelemiseen. Ihan oikeasti etukäteen paperille suunnittelemani työ on tässä vaiheessa:

Tämän enempää en voi paljastaa, seuraavaksi näette tämän työn valmiina joskus ensi vuonna, sillä tämä on hys-hys-työ.

Mukavaa viikkoa kaikille!

Kangasostoksilla

Yhdeksi lomapäiväksi poistuimme kotoa mm. sukuloimaan, ja matkan varrelle osui näppärästi Wexlerin kangaskauppa Lahdessa. Tämä oli kolmas keikkani Wexlerille, eikä tyhjin käsin tarvinnut poistua sieltä tälläkään kertaa. Nyt on niin kova ompeluhinku päällä, siinä pelossa, että kangaslaatikon pohja alkaisi pilkottaa, päätin varautua. Ensisijainen tarpeeni oli hankkia mustavalkoisia kankaita peittoon, jota Keskimmäinen toivoi sänkynsä päälle torkkupeitoksi. Taustakankaaksi löysin mustanpuhuvaa punaista, kuvassa väri on todellista paljon heleämpi.

Pari kangasta kokoelmasta vielä uupuu, olisi kuitenkin pitänyt ottaa ainakin mustavalkoista barokkityylistä kangasta, jossa mustaa ja valkeaa oli suurinpiirtein yhtä paljon. Onneksi peitolla ei ole kiire ja ehdin hyvin etsiä vielä jotain vielä näiden lisäksi. 

Lisäksi poimin kangaspöydiltä joitakin herkkuja. Päällimmäinen vaalea kangas on Sinellistä, muut Wexleriltä. ( Ja oikeassa alakulmassa kuvaajan jalka, joka tunki myös kuvaan)

Sinellistä löysin myös isomman leikkuualusta, mallia Fiskars. Olen haikaillut isomman leikkuutilan perään jo pitkään, koska pöytäliinojani uhkaavat viiltohaavat. Leikkaan pitkän ruokapöytämme päässä, koska siinä on helppo kiertää puolelta toiselle eikä leikattavaa kangasta tarvitse käännellä. Pöydällä on yleensä kangasliina leikkuualustan alla enkä viitsi aina ottaa sitä pois. Leikkurin lipsahdukset alustan yli ovat liinoille tuhoisia.

Olen ollut ihan tyytyväinen vanhan tummanvihreän alustani laatuun, mutta ainakin hämärillä keleillä tummia kankaita leikatessa en millään meinaa erottaa kangasta alustasta viivaimen läpi katsottuna. Uuden alustan pinta on vaalea, miten käynee vaaleiden kankaiden leikkaamisen? 

Millainen lienee Fiskarsin alusta käytössä, selvinnee ajan kanssa. Pinnaltaan se on erilainen vanhaan verrattuna, hintaa oli aika paljon vähemmän kuin vihreällä isolla alustalla. Tämmöinenkö ihminen on, heti epäilyttää, jos joku on halvempaa, voiko se olla hyvä! Nyt lähden testaamaan sitä :D

Värijumi?

Suuri ja lämmin kiitos kassikommenteistanne! Ne kruunasivat oman onnistumisen mukavalla tavalla.

Lilat ja turkoosit kankaat ovat kai jumittuneet koneeni jalan alle. Eteiseen pihamökistä siirretty hylly kaipasi oikean kokoista liinaa päälleen. Olen ihastellut monessa kirjassa, lehdessä ja blogissa yksinkertaisia, kaitaleista ommeltuja liinoja. Tulihan tuohon vähän räsymattoefektiä, mutta väritys sopii hienosti tummanruskealle pinnalle.

Vapaa konetikkaus on minusta niin hauskaa, että kiemuroita syntyi tähänkin. Vasta kun kiemurtelin viimeisiä koukeroita pätkähti päähän, että olisihan tuota raidoitusta voinut toteuttaa tikkauksessakin. Olisin voinut raidoittaa pinnan erilaisilla tikkauskuvioilla. Jäipähän ainakin yksi idea johonkin seuraavaan työhön toteutettavaksi.

Todisteeksi siitä, etä varastoissani on muitakin kuin liloja ja turkooseja kankaita, Aurifilin BOM: Kymmenen blokkia on jo koossa, ja tämä oli kaikista blokeista helpoin. 

Vaikeustaso on vaihdellut paljon blokeissa. Odotan mielenkiinnolla kahta viimeistä blokkimallia ja toivon että niissä on käytetty vain muutamia kankaita. Ihan tilkkutyöksi meni nimittäin tämä blokki, sillä kakkara- ja rypälepalat on koottu vieläkin pienemmistä palasista ja nyt niitä kankaita ei enää ole. Jos näihin BOMeihin ensi vuonna innostun, varaan kankaita niin, että varmasti riittävät viimeiseekin blokkiin.

Neulerintamallakin tapahtuu. Sukkia pukkaa vauhdilla ja hiukan isompaakin neuletta. Valmiiksi olen saanut lenkkikaulaliinan. Pääsin testaamaan Tampereelta ostamiani pingotusalustoja - ne ovat loistavat! Suuri etu on se, että alustan saa tyrkättyä vaikka sohvan alle odottamaan neuleen kuivamista, eikä tarvitse pelätä astuvansa neulaan tai kompastuvansa silmukoihin. . 

Apukaulan virkaa toimittaa pihatuija!

Kassitusta

Venäjänkassi sai viimeisen tikkinsä. Kassikappaleiden suuntia miettiessäni lähdin merta edemmäs kalaan, sillä D-insinöörillä oli asiasta selvä mielipide, pystyyn. Eikä siinä auttanut päätä kallistella puoleen eikä toiseen. 

Kassien sisuksista en saa koskaan kunnollisia kuvia, joten tässä sisukset ennen vuorin kasaan ompelua. Omin käsin teki Tiinatei -merkki sai paikkansa taskun sivusta.

Tasku on vain toisella puolella ja se on jaettu kahtia sanakirja- ja kynä -osastoiksi.

Käyttäjän toivomuksesta kassi on varustettu myös pitkällä olkahihnalla, jonka tein irrotettavaksi. 

 

Keskiosan tikkasin kiemuroilla ja reunan kaitaleosuudet kierretikkauksella (vai miksikö tuota nyt nimittäisi?)

Viikko lomaa edessä, työhuone on kuorrutettu kankailla ja pää on täynnä ideoita, voisiko lomaa paremmin viettää?

Tilkkupintoja kassiin

D-insinööri ilmaisi toiveensa saada venäjänkirjoilleen kassi, joka olisi helppo napata matkaan tunnille lähtiessä. Vähän aikaa pyörittelin Marittalta saamaani karttakangasta, mutta kun sen karttakuvat ovat Ameriikan maalta, päätin olla puuttumatta maailmanpolittiikkaan ja jättää poliittiset julistukset niitä työkseen tehtailevien huoleksi. Tiedä sitten, olisiko siitä tullut uusi kriisi vai peräti ystävällismielinen rinnakkaiselo, jos olisin pykännyt venäjän kielen opiskelukassin Amerikan kartasta?

D-insinööri vinkkasi tykkäävänsä kesäkassini (joka on joutunut toimittamaan talvikassinkin virkaa)  väreistä, ja niinpä noukin silppukoristani kaikki turkoosit, vihreät ja lilat. Ja yllätyin taas, miten paljon pienestä silppukasasta saa tilkkupintaa. Kappaleiden koko on n. 40x35 cm.

 Alkuperäinen suunnitelma oli tehdä koko kassi crazy-blokeista, mutta kun ensimmäiset blokit lipsahtivat hiukan liian isoiksi, ompelin reunoihin raitakaitaleet. Tulipa taas tiinateimäinen väritys, vaikka kuva onkin laittanut värejä hiukan uusin sävyihin.

Ja kun tuota kuvaa nyt tuijotan, mietin, pitäisikö kääntääkin nuo kappaleet vaakatasoon? Suunnitellut mittasuhteet kyllä muuttuvat, mutta...

Arpaisu

Studios -lehden arpaisuun ilmoittautui kolme lehdestä kiinnostunutta. Koska minulla ei ole kissaa (HanneLisen onnettarena oli kissa, joka arpoi lehden minulle!) eikä koiraa, lehmistä tai hevosista puhumattakaan, ja myyrätkin ovat toistaiseksi häipyneet pihalta, jouduin pähkäilemään arpaisumetodia hiukan pitempään. D-insinööristäkään ei ole tällä viikolla asiassa apua.

Metodiksi valikoitui pitkän suunnittelun ja perusteellisen harkinnan jälkeen arpakuutio. Määrittelin jokaiselle pistearvolle arvontaan osallistujat. Kun meiltä ei löytynyt kolmesivuista arpakuutiota, niin sovelsin perinteistä. Jokainen osallistuja sai kaksi pistearvoa. Fanfaarien soidessa (Tina Turner: In your wildest dreams) ja kuusipuiden paukkuessa uunissa sinkautin nopan pyörimään. Tadaa, tadaa! Voittaja on Paula SatunNainen-blogista! Onnittelut! 

Paula, laitatko osoitteesi sähköpostiini (tiinatei@luukku.com), niin ohjaan Vyöryn sinnepäin!