BOMista Boschiin

Kun on tullut jo tavaksi paljastaa tyhmyyteni tilkkuasioissa (ja siitä aiheutuvat mokatkin), niin antaa mennä entisten päälle. Ei liene tässä vaiheessa enää mahdollista parantaa mainettani nohevampaan suuntaan ja esittää fiksumpaa kuin on.

Ihmettelin pitkään blogeissa kahta blogeissa esiintyvää lyhennettä, BOM ja UFO. Ja kun halusin edes jotenkin säilyttää positiivisen kuvan itsestäni, en kysynyt keneltäkään, vaan kummastelin itsekseni. Sitten tuossa ennen joulua välähti oikein kunnolla, kaksi kärpästä samalla iskulla. Noita UFOja minulla on ... noo, muutama, mutta ne eivät lentele, vaan ovat piiloutuneet kaappien kätköihin. Mutta nyt minulla on BOMkin!

Querida Juana/Blokkisiskot-blogissa oli linkkejä sivuille, joistaa oli näitä BOMeja löytyy. Aurifin sivuilta sitten poimin reseptin ensimmäiseen BOMiini. Se näytti aluksi monimutkaiselta, mutta ei kuitenkaan ollut sitä. Kankaat on ihan jotain muuta kuin ohjeessa, tuli ehkä vähän imelä, ja tumma kangas on vähän liian tummaa, mutta olen kuitenkin tyytyväinen.

Tämä oli myös ensimmäinen työ jossa käytin tuumamittoja. Yritin kyllä kovasti ensin muuttaa tuumia senteiksi, mutta miten sen nyt mittaat, kun neliön reuna on 11,43 cm? Leikkuualustassani on tuumat toisella puolella, pienten tilkkujen kanssa siitä oli apua. Mutta seuraava välinehankinta lienee tuumamittainen viivain. Luulen nimittäin päässeeni hiukan jyvälle tuumien käytön eduista. Ehkä.

Kun nyt olen jo tietämättömänä maineeni menettänyt (tai saanut sitä lisää!), niin kysyn nyt kokeineilta BOMmaajilta: Ovatko blokit samankokoisia kuukaudesta toiseen? Eli voinko tässä vaiheessa ajatella, että seuraava blokki on liitettävissä tähän ensimmäiseen ja niistä voisi saada jonkin kivankin kokonaisuuden vuoden päätyttyä?

Monivuotinen palvelija, Moulinex Optimal Cordless Duo, eli silitysrautani, alkoi osoittaa hyytymisen merkkejä. Se kuumenee edelleen, mutta ruikkii rei'istään vettä isoina annoksina ja välillä ihan värillisenä versionakin, (ehkä sitä olisi pitänyt putsata hiukan useammin?) Erityisesti se on ryhtynyt vihaamaan D-insinöörin paitoja, ja tuhauttaa niille kalkinsekaisen ruskean liemen kesken luistavan silitystuokion. 

Minulla on ollut näitä johdottomia Moulinexeja kaksi peräkkäin, ja nyt näyttää siltä, että tämä jäi viimeiseksi. Ei mistään, siis ihan oikeasti ei mistään, löytynyt minkäänlaista johdonta rautaa. Kiersin kaikki ovien ja klikkausten takana olevat kaupat, mutta ei. Olen suorastaan rakastanut johtotonta silitintäni (vaikka silittäminen ei lempipuuhiani olekaan): Johto ei häslää tiellä eikä vedä silitettävää vaatetta kurttuun. Tilkkutöitä tehdessä ei tarvitse joka kerta napoa johtoa seinästä irti tai säätää nollille, riittää että nostaa raudan telakalta pois ja tarvittaessa takaisin kuumenemaan. Uuden raudan nappasin pikapikaa kodinkoneliikkeen hyllystä. Se on ihan okei, luistaa hyvin, mutta johtoa temmon jatkuvasti, se ei tunnu riittävän mihinkään. Argh! Päätinkin, että Moulinexin tie höyryrautana päättyy, ja se jatkaa kuivaversiona ja tilkkutyörautana. Virtaviivaisella uutuudella oiotaan D-insinöörin paitoja. Vanhassa siis vara parempi. Ja nyt niillä on nimetkin, Urpo ja Turpo. Voitte itse arvata, kumpi on kumpi.

Eija yllätti minut iloisesti blogitunnustuksella. Iso Kiitos Eijalle. Näitä on mukava ottaa vastaan, mutta sitten eteenpäin jakaminen onkin jo kinkkisempi juttu. On niin monta ihanaa blogia, joille haluaisin antaa tunnustuksen eteenpäin, ja valinta on aina vaikeaa.

Tämä tunnustus tuntuu nyt pyörivän aika pienessä piirissä, siksi jatkan tätä eteenpäin HanneLiselle, Ampiinelle, Eijan kudontaputiikille, Sadulle Quilttales-blogiin ja Cafe Mea Marialle.

Uusille lukijoilleni tervetuloa! Mukava, jos viihdytte blogissani.

Benvenuti a membri nuovi!  Spero vi troviate.

Tulipa pitkä postaus, toivottavasti jaksoit tänne asti.

P.S. Sitä, mikä on OPAM, en vielä tiedä...

Pääkaupungissa

Educa-messut veivät pikaiselle päiväreissulle pääkaupunkiin. Bussi jätti joukkomme Messukeskuksen pohjoispuolelle ja minä pyyhälsin messualueen läpi päämääräni selvitä kujanjuoksusta mahdollisimman nopeasti. Monenlaista lapunojentajaa ohitin vain hymyilemällä herttaisesti. Kohteeni oli eteläinen pääovi, seiskan ratikkapysäkki ja Töölön Tilkkupaja.

Olipa mukava tutustua Soileen ja Tilkunviilaajaan. Käynti oli oikea tilkkuilijan opintomatka, siis loppujen lopuksi Educan sivuosasto. Isot ja lämpimät kiitokset Soilelle ja Tilkunviilaajalle. Pitkä Armi, Soilen tikkauskone herätti melkoista kunnioitusta, Armin työn jälkeä pääsin ihailemaan livenä Soilen kauniissa peitteissä. 

Tilkunviilaajalta sain nipun ihania tilkkuja, näille paikan suunnittelu on jo aluillaan. Orvokeista en eroon pääse, tuo sinililaturkoosi orvokkitilkku on paras!

Soilen pajasta löytyi lisäksi neljä kivaa kangasta (pikkupaketit). Tai olihan niitä paljon enemmän, mutta tässä mukaan lähteneet. Lisäksi minulle esiteltiin paikallisen kangaskaupan, (sen E:llä alkavan) käsityöpuuvillalaarit. Sieltä tarttuivat ihan väkisin mukaan kaksi alimmaista kangasta. Yhteinen lounas kruunasi päivän. Kiitokset vielä tilkkuystävilleni mukavasta päivästä!

Matkakäsityönä minulla oli neljäs ja viimeinen Zuzus-kauluri, josta puuttuu enää pari viimeistä kuviokertaa.  Nyt minulla on näitä riittävä värisuora. Kotineuleena on "Martta-lapaset", äidiltä opittua vanhaa mallia mukaillen, mutta toisena värinä on vaihtuvavärinen lanka. 

Niin, se Educa? Kävin minä sielläkin. Ja otin niitä lappuja ja esitteitäkin vastaan. Mutta se on jo toinen tarina. Käsityö ei näyttänyt oikein sopivan älytaulujen ja kaikenlaisen muun opetusteknologian seuraan. Kai sitä vielä kuitenkin opetetaan?

Uusille lukijoilleni tervetuloa!

Kuva-arvoitus

Kysymys: mitä ovat pilkut kuvassa? Vastaus: Tiinatein peilin pölyt. 

Kuvauksen apuhenkilö puuttui paikalta ja hätäisenä päätin kerrankin kokeilla omakuvan (tai siis kaulurin kuvan) ottamista peilin avulla. Räpsin reippaalla tahdilla ja sain tusinan kuvia peiliemme tilasta. Testatessani valaistusolosuhteita eteisen, kodihoitohuoneen ja kahden vessan peilien edessä sain selville ainoastaan sen, että tässä huushollissa on siivottomat peilit. Ilmankos aamulla katse on näyttänyt vähän utuiselle. Kamerani paras ja valovoimaisin objektiivi ei ymmärtänyt ollenkaan, etten ole kuvaamassa pölyhiukkasia, vaan ihan jotain muuta. Automaattitarkennus aina vain haki pölyt esiin ja unohti sen, mitä oikeasti olin kuvaamassa. Siis kolmatta Zuzus-kauluria.

Vaihdoin fiksumpaan objektiiviin ja se vihdoin ymmärsi ohittaa pölyhiukkaset. Kuvaustulos on, noooh, kohtalainen. Yhden Zuzun aion vielä jossain vaiheessa tehdä, sitten on sellainen Zuzujen värisuora koossa, millä pärjään pitkälle. (Kummallinen lankalenkki on jäänyt pingottamisen jälkeen roikkumaan tuon yhden pykälän päähän, mutta sen takia en uusia pölykuvia ota, oli sen verran työlästä. )

Asiasta toiseen. Olette kai huomanneet, että tämä vuosi on käsityön juhlavuosi. Taito ry:n ja Suomen käsityön museon kokoamilla sivuilla on kaikkea hauskaa käsityöaiheisesta lyhytelokuvakilpailusta alkaen, ja monenlaista tapahtumaa on vuoden mittaan luvassa. (Käsityö elämässä-sivut)

Sitten kolmanteen. HanneLisen blogissa on linkki hauskaan väripalettiohjelmaan, jolla voi valokuvista saada värit eroteltua. HanneLinen on etsinyt tähtiblokkiinsa värit ohjelman avulla. Meni muutama tovi eilisestä illasta ohjelman kanssa leikkiessä.

Annelle tervetuloa lukijakseni!

Kiitokset myös mukavista ja lämpimästi ilahduttaneista kommenteistanne edelliseen postaukseen. Lienee ollut jonkunasteista itsesuojeluvaistoa, etten ikuistanut kassia. Mutta kahta en vaihda, toinen on ratkoja ja toinen on...

Hiiri kissalla räätälinä

Olin riisunut jo kaikki vapaaseen konetikkaukseen tarvittavat vermeet pois, kun huomasin, että kassin pohjakappale jäi tikkaamatta. En viitsinyt enää räplätä osasia takaisin paikoilleen, vaan tikkasin pohjan suurin piirtein suoralla ompeleelle. Siitä tulikin aika mielenkiintoinen, sininen langanosa upposi pohjakankaaseen, ja valkoinen ja punainen jäivät hauskoina viiruina näkyviin. Tätä ideaa voisi käyttää jossain muuallakin...

No jaa, kuva ei taaskaan kerro totuutta!

Vuoriin ompelin ison taskun, jonka jaoin kahteen osaan väliompeleella.

Kassin nimeksi Moka olisi ollut varsin passeli, niin paljon ratkojaa taas tarvittiin. Jonkun blogista lukemani sitaatti: Mikä käsityö se on, jos sitä ei ole yhtään purettu.  

Noloin juttu: 

Mikäs se tässä, tyynykö? Ei, vaan kassi, joka on ommeltu totaalisesti pussiin. Jäi nimittäin kääntöaukko tekemättä. Missä se ratkoja taas on?

Sain kassin viimeistä tikkiä myöten valmiiksi. Mutta se jäi kuvaamatta, kun yksi pikku juttu ärsytti. Punaiset kolmiot tulivat molemmilla puolilla ihan yläreunaan,ja se näytti ihan tyhmälle. Kassi olisi vaatinut sinne yhden rivin tilkkuja, joissa ei punaista olisi ollut. Mutta sitten kassin korkeus olisi kasvanut liiaksi. Kassin sangat sattuivat vielä ihan hölmösti samaan kohtaan noiden punaisten kolmioiden kanssa. 

Ajattelin, että kyllä siihen silmä tottuu. Mutta kun ei tottunut n. 30 sekunnissa, etsin taas ratkojan. Rakensin yläreunaan sinisen reunuksen, jota aloitin jo tikata samanlaisella tikkauksella kuin muutakin kassia. Reunus näytti ihan älyttömälle. Se pisti pahemmin silmään kuin punaiset kolmiot yläreunassa. Missäs ratkoja?

Kävi kuin hiirelle kissan räätälinä. Ei tullut kassia, mutta tuli pussukoita. 

Suuren koko on 22 x 27 cm, pitkulaisen 9 x 20 cm ja pienen (pohjakappaleesta ommellun) 8 x 16 cm. Kaikki on vuoritettu samalla punaisella kankalla, mistä punaiset kolmiotkin ovat.

Olin luvannut tehdä D-insinöörille yhden yön matkapussukan, ja tässä se nyt on. Meinasi mennä vain insinööritieteeksi, kun sain malliksi kaikki pussukkaan mahdutettavat putelit ja toivomuksen osastoida sisus niin, etteivät kaikki ole yhdessä sekaisin. No, se osastointi on sitten sitä, että ompelin kummallekin sivulle taskut, joista kummankin jaoin kolmeen osaa sovittaen sisään partavesipulloa, deodoranttia, hammastahnaa jne. 

Olen siis edelleen ilman talvivaatteisiini sopivaa työkassia.Tähän vielä palataan - joskus. Nyt lähden hoitamaan ratkojan käytöstä jumittuneita hartioitani hiihtoladulle.

Eijalle tervetuloa lukijakseni!

Tykkään, en tykkää, tykkään, en tykkää...

Pääsin vihdoin kassikappaleiden tikkauspuuhiin. Hiukan meni miettimiseksi. En millään meinannut ensin keksiä, miten tikkaisin, ja yhden yrityksen alun purinkin. En ole vähään aikaan vapaata konetikkausta treenannut, joten päätin ottaa riskin. Langaksi valitsin vaihtuvavärisen (sin-pun-valk) Sulkyn. Ja nyt sitten mietin, tykkäänkö vai en tähänastisesta kokonaisuudesta. Mutta nyt ei enää pureta, vaan teen kassin valmiiksi.

Olen kohtuullisen tyytyväinen tikkausjälkeen, vaikka mutkien pyöreydessä on vielä toivomisen varaa. Haastavaa on myös pitää tikkausten tiheys samanlaisena koko pinnassa. Värit kuvassa eivät ole kohdallaan, yritin säätää niitä, mutta ei oikein onnistunut. Kun sain tummuuasteen kutakuinkin kohdalleen, sinisyys katosi - ja päinvastoin. Pitänee kai opetella kuvankäsittelykin kunnolla, eikä vain arvailla.

Mielestäni tilkkutöiden yksi vaikeus (mutta jännittävä sellainen) on nähdä keskeneräinen työ mielessään valmiina. Teet paloista, mietit värejä, tikkausta, kokonaisuutta, mutta et voi kuitenkaan olla varma lopputuloksesta, koska muuttujia on niin paljon.  Minulla ainakin tässä vaiheessa tahtoo usko loppua lopputuloksen onnistumiseen, etenkin jos työn sen hetkinen tilanne ei ihan vastaa odotuksia ja lopputulos on vielä hämärän peitossa. Raastavaa ja jännittävää!

Miljalle tervetuloa lukijakseni!

Valmis Zuzu's Petal-kauluri

Zuzu's Petal-kauluri on valmiina. Mieli tekisi sanoa, että olen itse mallina, mutta ei ehkä menisi läpi. Kolmekymmentävuotta nuorempi painos toimii kaulurimannekiinina. Kuva on otettu ulkona vähän ennen neljää iltapäivällä ja ilman salamaa: Päivä on pidentynyt!

Kolmioita ja kauluri

Kummallinen oranssinhehkuinen pallukka on kohonnut tänään metsänreunan yläpuolelle, ja lisääntynyt valo piti heti hyödyntää keskeneräisten töiden ikuistamiseen. Zuzu's Petal-kaulurin (sen kolmannen version) sain jo pingotukseen. Tällä kertaa kaulurin koko alkoi saavuttaa niitä mittoja, että se näyttää edes vähän siltä, miltä ohjeen kuvassa.

Lankana oli italialainen Regina (Adriafil), ja neuloin sen vitosen puikoilla. Toiseen samanlaiseen, mutta eriväriseen, on jo langat etsitty valmiiksi. Kiva neuloa ja muutenkin mukava malli. Löysin sen Päiviksen blogin kautta Ravelrystä. Tässä kolmannessa versiossa noudatin sitten ohjeita kuuliaisesti ja pääsin testaamaan jo vuosi sitten joululahjaksi saamani pyöröpuikkosarjan etuja, jossa voi puikkojen kokoa vaihtaa lennossa. Kaulurin ohjeessa neuvotaan tekemään päättely kaksi numeroa isommilla puikoilla, jotta reuna ei kiristäisi ja niinpä klikkasin kaapelin irti puikoista ja vaihtoin paksummat tilalle.

Neulon käytännössä kaiken muun paitsi sukat/lapaset pyöröpuikoilla ja kun näin Tuuliviiri-lankaliikeessä Addiclick-puikkosetin, olin jo myyty. Sain sen sitten D-insinööriltä joululahjaksi (kun olin itse käynyt ne ensin ostamassa ja paketoinut). Nyt tiedän, että puikoilla ja puikoilla on eroa. (Nämähän vastaavat täysin miesten momenttiavainsarjoja, joita heillä on monta lootallista erilaisiin tarpeisiin.) Puikkosetissä on kolme eripituista kaapelia, jotka vain klikataan puikkojen päihin kiinni, kaapeleihin on myös välikappale, jolla niitä voidaan yhdistää toisiinsa, jos haluaa oikein pitkän pyöröpuikon. Ja kerrankin puikot ovat tallessa, kaikki samassa paikassa. Ostin  tulevalle miniälleni viime kesänä valmistujaislahjaksi samanlaisen setin, mutta hän sai toivomuksensa mukaisesti sen bambuisena.

Kolmiokassi etenee harkinnan (minäkö harkitsisin, kun vain yleensä "roiskaisen menemään"!) kautta. Valitsin kankaiksi  liian samanlaisia, ja punainen tehostekolmio loikkaa heti silmille. Mutta viikon pintaa katseltuani, jatkan alkuperäisen suunnitelman mukaan. Jotain opin tästäkin...

Koiruuksia

Esikoinen tilasi pussukan, ja kahden koiran isäntänä hän saa pussukansa koirilla somistettuna. Kankaan löysin Tampereen Kädentaitomessuilta, muistaakseni Kankaisen putiikista. En silpunnut sitä pienemmiksi paloiksi, vaan pussukan pinnat on tehty ihan kokonaisesta kankaasta. Kovin innostunut en ole ollut tämän tyylisistä printeistä, mutta lopputulos on yllätyksekseni kuitenkin aika hauska. Pussukan leveys on pohjasta mitattuna 28 cm ja korkeus korkeimmalta kohdalta n. 24 cm. Vuorina on puuvillakangas ja välissä huopakovike. Tikkasin huopakovikkeen ja koirakankaan koneen "valmiilla" aaltomaisella tikkauksella. Mieli teki kovasti kokeilla Tilkunviilaajan ympyrätikkausta, mutta minusta se ei tähän kuitenkaan sopinut. Ehkä seuraavaan pussukkaan kirjailen sitten spiraaleja.

Alkuvuoden yrityksiä

Päiviksen blogista löysin linkin hauskaan kauluriin. Olen aika tietoisesti vältellyt muun kuin suomenkielisiä ohjeita, mutta nyt päätin ylittää kynnyksen reippaalla kertaloikalla. Tytär käänsi minulle lyhenteet sukkelasti valmiiksi, vaikka olin varannut netistä löytämäni neulesanakirjan viereenkin. Eikä se vaikeaa ollutkaan, vaikka harjoittelukappaleitakin syntyi. Neuletiheyden kanssa en oikein päässyt sinuiksi.  Ensimmäinen Zuzu's petal- kaulurin yritys oli matkakäsityönä Pietarissa. Tuloksena hitusenhieno ruttu, jota en tehnyt edes valmiiksi. Lanka aivan liian ohutta (Regia Lace), jonka ajattelin kompensoivani paksuilla puikoilla toiveena henkäyksen kevyt neule - ei toiminut.

Toisen yrityksen aloitin Hjertegarnin Baby Truntesta. Otin paksumman langan ja ohuemmat puikot. Metsään meni. Liian pieni.

Huomatkaa salaattikulhosta ja kukkamalja-
kosta  rakennettu keinokaula

 Kauluri kävi sovituksessa työkaverin prinsessalla, mutta hänelle se oli liian iso. En pura, käytän sitä lenkillä, koska se pysyy napakasti kaulan ympärillä. Kolmas lanka on jo ostettu, periksi en anna! Malli on todella kiva tehdä ja kaupanpäälle vielä kauniskin. Kiitos Päivis linkkivinkistä!

D-insinöörin viluvarpaille joulun alla aloitetut sukat valmistuivat. Malli on Novitan sukkalehdestä, lanka seiskaveikkaa. Neuleen melkein ainoa virhe loistaa tietysti keskellä kuvaa. Mukava malli neuloa, mutta jos samaa mallia vielä toistan, neulon resorin vielä pienemmillä puikoilla. Kirjoneule vetää kaikista varotoimista huolimatta sen verran kasaan, että resori saisi olla napakampi.

Tilkkurintamalla käynnistelen itselleni kassia. Olen viehättynyt erilaisista kolmioista, ja koska olen todella onneton määrittelemään tulevan blokin kokoa alkutekijöissään olevien palasten perusteella, tein "koekakkuja", joihin laiton vielä muistiin alkuperäisen tilkun koon.

Pikakolmiotekniikalla ompelukone suoltaa valmista tilkkuletkaa aika vauhdilla - kunhan on ensin leikannut, piirtänyt lävistäjät ja asetellut vastakkain ommeltavat tilkut kohdalleen.

Saunasiivous ja muita perkaamisia

Yleensä sauna siivotaan jouluksi, minulla se jäi joulun jälkeen. Sen jälkeen kun rantasaunamme valmistui vajaa kaksi vuotta sitten, ei talossa olevaa saunaa ole lämmitetty kertaakaan. Olen ikenet hiessä taistellut sen varastoksi muuttumista vastaan, mutta nyt annoin jo vähän periksi. Aika monta neliötä hyvää tilaa, ja lauteiden allehan voi piilottaa kaikenlaista, esim, tilkkutyötarvikkeita. Niinpä väliaikaisena (kunhan saan siivottua kaapeista turhaa roinaa pois, niin sauna on taas sauna, vaikka siellä ei kylvettäisikään!) ratkaisuna päädyin seuraavaan järjestelyyn:

Pakkasin vanut, isot kankaat (vanhat/uudet lakanat, verhot ym), ontelokuteet ja muut tilaa vievät tarvikkeet Pirkan kivoihin ja halpoihin Ivana-Helsinki -kasseihin. Kassit laiton siistiin riviin kiukaan taakse saunalauteiden alle. Jos innostumme lämmittämään tätä saunaan, niin kassit vain kainaloon, niin sauna on kylpyvalmiina (tai ainakin melkein - ylälauteen rajasin kuvasta pois mukavamman vaikutelman aikaansaamiseksi :-D).  Kangaskaappiini tuli runsaasti tilaa, vaikka se ei kyllä siltä näytä:

Tämä on seuraava tarkemman perkaamisen kohde. Laatikot ovat hämäystä, todellisuudessa niiden sisällä vallitsee käsittämätön kaaos, joka vaatisi perusteellista selvittämistä, että oikeasti voisin hyödyntää sen mitä omistan. En näytä oikein itsekään olevan selvillä, mitä tämä kaappi on syönyt, hyllyllä näkyvän punaisen paperikassin löysin kaapin sisuksista. Se on täynnä joskus ostamiani kankaita, mutta unohtunut muun roinan taakse.

Kolmantena odottaa tämä ompelutarvikekaappi, jonka on haukannut sisäänsä kaikkea mahdollista. En ole ihan paras laittamaan tavaroita niille kuuluville paikoille, siksi lootien sisällöt ovat mitä sattuu. Nuo lehtipinot pitäisi käydä läp ja hävittää kaikki, joiden kohdalla yhtään mietin, säästänkö vai vienkö paperikeräykseen. Alan vihdoin tajuta, että vaikka eläisin 150 vuotiaaksi, elinikäni ei riitä kaikkien niiden ohjeiden toteuttamiseen, mitä olen vuosien kuluessa säilönyt.

Sari Kädentaitojen ihmeet -blogista antoi minulle tunnustuksen, kiitos siitä! Tunnustuksen sääntöihin kuuluu kertoa kahdeksan asiaa itsestään ja jakaa tunnustus eteenpäin kahdeksalle bloggaajalle.
Aika moni lukemani blogi on jo tuon tunnustuksen saanut, enkä tässä halua nimetä mitään lukemaani blogia ylitse muiden; ne ovat jokainen omalla tavallaan hauskoja, kauniita ja koukuttaviakin. Siksi seuraamani blogit tai bloggaavat lukijani, joilla ko. tunnustusta ei vielä ole, voivat napata sen tästä, olette sen ansainneet.

Kahdeksan asiaa minusta:
1) Lempivärini on ehdottomasti sininen ja kaikki sinne päin viittavat sävyt  (tätä ei kai kukaan blogiani lukenut arvannut)
2) Mustaa en käytä vaatteissa enkä kyllä muuallakaan kuin pakon sanelemana (jos tarvitsen välttämättä sairaslomaa, menen lääkäriin mustissa vaatteissa, koska näytän silloin kuolemaa tekevältä, mutta joudun kyllä lainaamaan ne vaatteet)
3) Rakastan kauniita kankaita (vasta nyt olen tajunnut, että tilkkutyöt ovat ylivoimainen tapa kanavoida kankaiden rakastaminen Järkevään Muotoon)
4) Rakastan lankoja enkä saa koskaan kylläkseni niidenkään hiplaamisesta
5) Minä en kudo puikoilla, vaan neulon (kutominen rajoittuu sanakirjassani  kangaspuiden käyttöön)
6) Haaveenani on päästä lentämään taisteluhävittäjällä (mikä tahansa merkki käy; Mig, Hawk, Hornet, Draken tai vastaava)
7) Minusta olisi ihanaa olla tilkkukangaskauppias, saisin kaiket päivät katsella ja silitellä kankaita
8) Tykkään laulamisesta, mutta suureksi surukseni nuottikorvani on paleltunut.