Educa-messut veivät pikaiselle päiväreissulle pääkaupunkiin. Bussi jätti joukkomme Messukeskuksen pohjoispuolelle ja minä pyyhälsin messualueen läpi päämääräni selvitä kujanjuoksusta mahdollisimman nopeasti. Monenlaista lapunojentajaa ohitin vain hymyilemällä herttaisesti. Kohteeni oli eteläinen pääovi, seiskan ratikkapysäkki ja Töölön Tilkkupaja.
Olipa mukava tutustua Soileen ja Tilkunviilaajaan. Käynti oli oikea tilkkuilijan opintomatka, siis loppujen lopuksi Educan sivuosasto. Isot ja lämpimät kiitokset Soilelle ja Tilkunviilaajalle. Pitkä Armi, Soilen tikkauskone herätti melkoista kunnioitusta, Armin työn jälkeä pääsin ihailemaan livenä Soilen kauniissa peitteissä.
Tilkunviilaajalta sain nipun ihania tilkkuja, näille paikan suunnittelu on jo aluillaan. Orvokeista en eroon pääse, tuo sinililaturkoosi orvokkitilkku on paras!
Soilen pajasta löytyi lisäksi neljä kivaa kangasta (pikkupaketit). Tai olihan niitä paljon enemmän, mutta tässä mukaan lähteneet. Lisäksi minulle esiteltiin paikallisen kangaskaupan, (sen E:llä alkavan) käsityöpuuvillalaarit. Sieltä tarttuivat ihan väkisin mukaan kaksi alimmaista kangasta. Yhteinen lounas kruunasi päivän. Kiitokset vielä tilkkuystävilleni mukavasta päivästä!
Matkakäsityönä minulla oli neljäs ja viimeinen Zuzus-kauluri, josta puuttuu enää pari viimeistä kuviokertaa. Nyt minulla on näitä riittävä värisuora. Kotineuleena on "Martta-lapaset", äidiltä opittua vanhaa mallia mukaillen, mutta toisena värinä on vaihtuvavärinen lanka.
Niin, se Educa? Kävin minä sielläkin. Ja otin niitä lappuja ja esitteitäkin vastaan. Mutta se on jo toinen tarina. Käsityö ei näyttänyt oikein sopivan älytaulujen ja kaikenlaisen muun opetusteknologian seuraan. Kai sitä vielä kuitenkin opetetaan?
Uusille lukijoilleni tervetuloa!
Uusille lukijoilleni tervetuloa!
Kiitos Tiinatei käynnistä, oli ihan mielettömän kiva päivä. Ja oli mukava tutustua!
VastaaPoistaHmm... hyvää materiaalia tähtipajaa varten;o) Muistaakseni Soile on tehnyt aivan hurmaavan tähtipeiton, joka oli minulle yksi innostuksen lähde. Satuitko näkemään sen tilkkupajalla?
VastaaPoistaTaidat lukea ajatuksiani! Tähdet on mielessä...
PoistaNäin Soilen tähtipeiton, upea on!
Puikoilla näyttää olevan kauniita neuleita:)
VastaaPoistaAina on kiva nähdä blogi ystäviä kasvotusten, ja varmasti oli kiva nähdä Pitkä Armi livenä. Kauniit lapaset tulossa.
VastaaPoistaSinulla on ollut todella kiva päivä.
VastaaPoistaOnkos mitään mahdollisuutta saada tuon Martta-lapasen ohjetta?
Martta-lapaset on "sisäpiirin" nimi tuolle mallille, ohje löytyy nimellä Ailin lapaset esim. http://www.ullaneule.net/0305/ohjeet_aili.html
PoistaOmissani on pohjalanka yksivärinen ja kuviolanka (ohjeessa kontrastiväri) vaihtuvavärinen. Lapanen on sukkela neuloa, kun ei ole varsinaisesti kirjoneulelapanen, vaan kuvio tulee silmukannostoilla. Äitini teki tätä myös yksivärisenä, koska tykkäsi, että lapanen on lämpimämpi kuin ainaoikeaa neulottu yksivärinen. Mallista on muita versioita erilaisilla silmukkamäärillä.
Ihania kankaita olet ostanut ja jotain lämmintä ja kaunista puikoilla !!:)
VastaaPoistaKiva oli nähdä sut "elävänä"! Mahtavaa, että vietit meidän kanssa päivää pääkaupungissa! Ja mukava lukea, että tilkut ovat tulossa johonkin käyttöön. Ja leipä oli herkullista, koko perhe kiittelee siitä!
VastaaPoistaSeinälläni on tälle hyvälle blogille jotain
VastaaPoista