En ole viettänyt pääsiäisenä satuhäitä enkä suunnittele juhannusmorsiameksikaan ryhtymistä. Pääsiäisen pyhinä ehdin tehdä vain niin monenlaista otsikon alle sopivaa. Välipalaksi kokeilin Tilkkulehden blokkiohjetta. Lopputulos on aika kirjava, mutta upottanen sen pannulapuksi. Intouduin D-insinöörillekin selittämään monimutkaiselta näyttävän blokin tekemisen helppoutta. 'Tuohan on pelkkää geometriaa', tuumasi hän. No, seuraavan konstikkaan blokin kohdatessani pyydän häneltä pikaohjeen, kun se kerran on pelkkää geometriaa.
(Tämä juttu on ollut minulle tillkutöissä melkoinen ahaa-elämys: Blokit ja kuviot näyttävät vaikeilta, mutta niihin sisältyykin joku juju, miten ne saa helposti tehtyä.Se ilohan siinä on, että asiaan vihkiytymättömät luulevat minua varsin taitavaksi tilkkutyöläiseksi ja kummastelevat, miten ihmeessä ne kulmat on oikein saatu ommeltua. Kaikkeahan ei tarvitse kertoa, eihän?)
Kaksikymmentäneljä vuotta vanhat ruokapöydän tuolit ovat odottaneet lämpimämpiä säitä. Muuttaessamme kolme ja puoli vuotta sitten nykyiseen taloomme suunnittelimme ostavamme uuden pöydän ja tuolit. Emme loppujen lopuksi kuitenkaan raaskineet luopua entisistä, joten päädyimme uuteen maalipintaan, etenkin kun koivuiset kalusteet ovat vielä napakassa kunnossa. Kauniissa auringonpaisteessa, terassilla istuen hioin lakkapinnan pois. Tuuli kuljetti pölyt pitkin metsiä. Ei näitä tämän yhden valmiiksi hiotun tuolin jälkeen ole enää kuin seitsemän :-).
Rantasaunan toinen päiväpeitto on hyvällä alulla. Ruutublokkeja jäi ensimmäisestä niin paljon, että sain niistä keskiosan kokonaan, lisäleveyttä sekä -pituutta hain reunuksilla. Kolmioreunus on tässä vasta sovituksessa. D-insinööri laski ihan Excelillä, että sain kolmioiden mitat täsmäämään. Ihan kohdalleen ne eivät kyllä sattuneet, syy ei ole D-insinöörin eikä Excelin, vaan ompelijan. Ompelija tekee vielä siis pientä säätöä. (Kuva katosi kuvamylläkässä)
Lainasin
Pirjon ideaa, hän on hyödyntänyt jämälankoja kivoissa virkkauksissaan. Purin ainakin viisi(toista?) vuotta keskeneräisenä olleen harmaan villaliivin. Kaivelin kaikki (toivottavasti?) pussit ja nyssäkät kätköistään, tulokseksi sain kopallisen pikkukeriä. Jos tilkkutyöt koukuttavat, hyvin nämäkin. Hyvä telkkarikäsityö. (Tämäkin kuva katosi)
Rentouttava pääsiäisloma, leipätyöt unohtuivat, kun sain tehdä kivoja juttuja!
Blokkien ompeleminen on tosi mielenkiintoista yhdistämisestä ouhumattakaan. Lopputulos on aina yllätys. Olen ommellut samanlaisen blokin ja teen useampia. Huivisi on tosi upea.
VastaaPoistaMinulla on jo toinen tuo P-alkava kone. Nykyinen on creative 2, olen ollut tosi tyytyväinen koneisiini.
VastaaPoista