Lappuja, lappuja

Lappusia riittää. Niitä on tolkuttoman mukava tehdä, kun illassa voi saada aikaan kaksi, kolmekin patalappua. Työhuoneeni sänky on paksun kangaskuorrutuksen peitossa. Olen ilmoittanut jälkikasvulle, että yösija järjestyy, jos ennakkoilmoituksen tekee vähintään kolmea vuorokautta aikaisemmin. Sängyn löytäminen kasan alta nimittäin saattaa kestää. 

Aluksi moni lappu on näyttänyt siltä, ettei tästä tule yhtään kivan näköinen, kangasvalinnat tuntuvat kuin riihen seinästä reväistyille ja tekisi mieli haudata mokoma tekele roskiin tai jopa kaivaa maahan (kovin syvää kuoppaa ei tosin vielä taida saada aikaan). Mutta sitten kun olen saanut sen tikattua ja reunukset ommeltua, niin se kummallisesti näyttääkin ihan hyvälle. Olen miettinyt jokaisen lapun kohdalla, kuka saaja on, ja valinnut värit sen mukaan. En ole kuitenkaan yhtään varma, että saajat ovat samaa mieltä värivalinnoistani, mutta vaihtaakoon sitten näitä keskenään, mutta tehkööt sen minulta salaa.

On näiden tekeminen ihan toista kuin ison peiton, jonka loppuunsaattaminen tilkkupinnan valmistuminen jälkeen voi olla aika puuduttavaa. Berninani suostuu tikkaamaan vain mielikuvituksettomasti suoraa, joten sitä on sitten näissä harjoiteltu. 

Valokuvat ovat muuten tosi armottomia, eivät anna anteeksi ompelujäljessä mitään, tai sitten en vielä osaa kuvata niin fiksusta. Joissakin lapuissa näyttää kangas vetävän, mutta, ihan oikeasti, siis aikuisten oikeasti, eivät  ne todellisuudessa noin ryppyisiltä näytä. Eikä tässä ole yhtään selityksen makua!

Perjantain työmatka vie pääkaupunkiin, ja ompelukonekauppiaan kanssa on treffit tehty. Katsotaan, tarttuuko kone matkaan (vai tuleeko perässä, vaikka koneen kuljettaminen junalla voisi olla jo seikkailu sinänsä).