Sivut

lauantai 24. marraskuuta 2012

Kipeät kantapäät

Oppia on tullut ihan saavikaupalla. Olen saanut perusteellisen kurssituksen kuvien käsittelystä blogikuntoon ja oppinut ymmärtämään jotain Picasasta (vaikka olenkin jakanut siellä jo vuosia kansioita, niin tämä veivaus on ollut ihan uutta). Koulutusmuotona on ollut kantapään kautta oppiminen, ja ne ovatkin nyt niin hellät ja arat, että astuminen eteenpäin tuottaa suurta tuskaa.

Pakkasin kuvia pienemmäksi, vaihdoin niitä blogiini - ja taas loppui tila. Argh, argh grrrrr! Kunnes hoksasin, että blogista poistaminen ei liikauttanut Picasassa aikaisemmin olleita isoja kuvia yhtään mihinkään. Jossain vaiheessa olin ihan sekaisin, mikä kuva on missäkin, omassa läppärin kansiossa, pakattujen kansiossa, Picasassa, blogissa, suurena, pienenä, pakattuna, rajattuna, käännettynä, kääntämättä jne. Kaikki turhautumisen ja pettymyksen tunteiden ilmaisut lukuunottamatta kunnon itkupotkuraivaria on kelattu läpi. (Tässä olisin tarvinnut niitä Tilkkulehdessä mainittuja tilkkuaiheisia voimasanoja!)

Nyt on puolet levytilasta on tyhjennetty, noin puolet blogien kuvista vaihdettu ja melkein kaikki läppärini omissa kansioissa olevat blogikuvat pakattu uudelleen. Hullun hommaa, sanon itsekin. Jääräpäisyys voi olla etu tai haitta, tilanteesta riippuen. Tässä tilanteessa en ole vielä varma, kumpaa se on.

Kuvien kurimuksesta yritän kovasti nyt pinnistellä irti: Ensimmäiset jouluvalot on viritetty ja sytytetty!

Wilhelmiinalle tervetuloa lukijakseni


6 kommenttia:

  1. Valitan, että jätin ohjeestani pois tuon kohdan, jossa kehotan tarkastamaan, että isot tiedostot todella lähtivät pois Picasasta:( Olin kirjoittanut sen ensimmäisille ongelmaan törmänneille lähettämääni sähköpostiohjeeseen, mutta yritin pitää postaukseni lyhyenä. Ilmaisia järjestelmiä (eikä juuri maksullisiakaan) ei ole dokumentoitu ja ohjeistettu täydellisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Kvilttaaja, älä yhtään harmittele! Autoit minut niin ratkaisevalla tavalla alkuun kuvanvaihto-operaatiossa, että ilman sinua parkuisin vielä peiton alla kurjuuttani. Kyllä tässä valoa jo pilkottaa, vaikka päivä onkin harmaa kuin savinen saapas :D

      Poista
  2. Samossa tunnelmissa täälläkin elellään:) Minun pakaamiseni vaan näyttää kestävän ja kestävän, lisääminen sinne ja tänne ja poistamien sieltä ja täältä on kovin hidasta mutta jääräpäisyydestä johtuen en minäkään lopeta ennenkuin homma on tehty!:)

    VastaaPoista
  3. Hei kiva huomio tuo Picasastakin poistaminen ;D Pikkuhiljaa minäkin niitä siirtelen, vaikka tilaa on vielä jäljellä... Kivat jouluvalot. Minä olen kaivanut tonttujani pahvilaatilkoista.

    VastaaPoista
  4. Minä ostin suosiolla lisää tilaa, maksaa parin suklaalevyn verran, jääpä nekin sitten syömättä.

    VastaaPoista
  5. Mäkin aloin sitten ihmetellä tätä kuvien tallentamista, kun minulla on jo yli seitsemänsataa kuvaa picasassa ja yli kolmesataa postausta. Olen kyllä aina pienentänyt kuvat ennen blogiin laittamista. Nämä meidän tietokone ja valokuvausfriikit selvittivät minulle, että jos laitan kuvan suoraan kamerasta niin pienennettyjä kuvia saa laittaa sata. Mukavaa joulu odotusta!

    VastaaPoista

Tykkään niin lukea blogiini jätettyjä kommentteja asiasta tai asian vierestä tai jopa hyvin kaukana siitä :) Yritän myös vastata niihin. Täällä kommentit säilyvät hyvässä tallessa ja voin palata niihin myöhemminkin. Kiitos, kun kommentoit!