Sivut

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Väkkärän tähteet...

...vääntyivät pyramidiksi. Näin Anitan blogissa kahdesta neliöstä tehtyjä pussukoita, ja kun Väkkäräkassista jäi neljä kolmiota, niin päätin testata. Netistä löysin parikin tutoriaalia aiheesta, mutta loppujen lopuksi jouduin pähkäilemään ompelujärjestystä  ihan omin päin. Haluan sisäpuolenkin olevan siisti (=saumavarat piilossa), ja vuorin ompelu hierotti älynystyröitä enemmänkin. Mutta en joutunut purkamaan!


Vuoriksi testasin ohutta pöytäliinakerniä, jota löysin Kodin Ykkösestä kolmella eurolla metri. Kernin ompelu sujui ilman kommellluksia, testaan vielä pesemällä pussukan. Omiin pussukoihini olen välillä kaivannut kosteutta kestävää vuorta. 


Jos ihan tarkkoja ollaan, muoto ei ole pyramidin vaan kyseessä on säännöllinen nelitahokas, tetraedri (Lähde: Wikipedia, ihan itsekseni en tätä sentään keksinyt). Alakoulussa ollessani meille tarjottiin maitoa samanmuotoisesta pahvipakkauksesta, jossa oli yläkulmassa pillille reikä. Pillimehujakin taisi olla näissä kolmioissa? Tetrat oli pakattu  kuusikulmaiseen (vai kahdeksankulmaiseen?) laatikkoon, jossa oli muovinen kantokahva. Muistan kanniskelleeni barbien vaatteita ko. laatikossa. Muistaako kukaan muu tällaista maidon pakkaustapaa? Vai olenko nähnyt unta?

Lisäys 30.9.2013: Kantapään (vai vetoketjun pään) kautta opittua: Seuraavaan tetraedriin tulee  myös vetoketjun alapäähän lenksu tai vastaava, johon tarttua kiinni vetoketjua suljettaessa. Tulipahan taas todettua, että vasta käytössä toimivuus tulee ilmi.

11 kommenttia:

  1. Hauska pussukka. Kyllä minäkin olen tuollaisesta tetrasta pillimehua juonut, olikohan maitoakin?

    VastaaPoista
  2. Hauska pussukka. Kyllä minäkin olen tuollaisesta tetrasta pillimehua juonut, olikohan maitoakin?

    VastaaPoista
  3. Oikein nätti tetraedri. Muistan maitotetraedrit. Maito maistui niissä jotenkin omituiselta. Litran tetraedrejä oli aika hankala käsitellä. Idea oli kai isinä, että pakkausmateriaalia meni mahdollisimman vähän.

    VastaaPoista
  4. Hieno ja olen myös pillillä maitoa juonut tuollaisesta tetraedristä ja myös mehua, mutta en muista niiden pakkausmuotoa.

    VastaaPoista
  5. Kiva malli tämä tetra. Varmaan vaikea tehdäkin.

    VastaaPoista
  6. Pussukka on yhtä kaunis kuin se kassikin! Maitopurkit muistan minäkin, samoin Trip-mehut, jotka alun alkaen olivat tuollaisessa pakkauksessa. Ja olen ollut joskus kurssilla, jolla noita pussukoita ommeltiin - jossain piileskelee muistaakseni ohjekin siihen... Ja vielä: tuo vetoketjunpäähän tuleva lenksukka helpottamaan avaamista, se tuppaa minulta aina unohtumaan, vaikka kuinka etukäteen miettisin, että laitan. Sitten vauhdilla huristan saumat kasaan - ja lenkki makaa pöydällä, kun pussukka on valmis :)

    VastaaPoista
  7. Kaunis! Väritys tekee ihan väristyksiä. Maitoa en muista ollenkaan, mutta Trip-mehun sitäkin paremmin.

    VastaaPoista
  8. Kiva pussukka, ei jäänyt turhia suikaleita varastoon väkkäräkassista. Tuolla mallilla olen joskus tehnyt kanoja pääsiäiskoristeiksi.

    VastaaPoista
  9. Hyvät värit on hienolla pussukalla! Hieno oli kassikin tuolla aikaisemmin. Niin erilaisia kasseja ja pussukoita syntyy erivärisillä kankailla. Pelkkä vuoren paksuus tekee jo eri ilmettä!

    VastaaPoista

Tykkään niin lukea blogiini jätettyjä kommentteja asiasta tai asian vierestä tai jopa hyvin kaukana siitä :) Yritän myös vastata niihin. Täällä kommentit säilyvät hyvässä tallessa ja voin palata niihin myöhemminkin. Kiitos, kun kommentoit!