Nimittäin joulunjälkeistä tilkkuelämää. Opiskeltuani kolme päivää Sadulta saamaani blokkiohjetta rohkaisin mieleni ja tartuin leikkuriin. Eikä se niin kamalaa sitten ollutkaan. Uskalsin siis silputa lahjaksi saamani kankaat ja yllättävän sujuvasti se kävi. Muutaman kankaan lisäsin omista varastoistani.
Four Patchit on ommeltu valmiiksi, samoin kahden kolmion neliöt, jotka ovat kaksi tuumaa kanttiinsa. Ja sitten aloitin neliöiden trimmaamisen. Niitä on yhteensä 144, ja kahdenkymmenen jälkeen alkoi puhti jo loppua. Päätin piristää itseäni, ja ommella yhden blokin neljänneksen kokoon, ja kerätä samalla intoa loppukasan trimmaukseen. Päädyin sitten sellaiseen työskentelytekniikkaan, että trimmaan kymmenen neliötä ja sitten ompelen yhden blokin neljänneksen kokoon. Siten olen aina vähän edellä neliöiden kanssa ja voin säädellä värejä niin, ettei viimeisiin blokkiin jää kaikki samanväriset neliöt. Kyllä tästä vielä valmista tulee. Nimittäin Jersey Girl.
( Hauska sattuma on, että Kanaalisaarista Jersey on ollut haavematkakohteeni sitten ensimmäisten Bergeracin jaksojen. Työn nimi taitaa olla kuitenkin peräisin hiukan suuremman meren takaa.)
Mielenkiintoiselta näyttää!
VastaaPoistaHienolta näyttää - taas riittää jännitettävää kokonaisuuden julkaisua odotellessa :) Hyvää Uutta Vuotta sillä välin!
VastaaPoistaTapu-tapu... käsiä täällä läpsyttelen;o)... upealta näyttää!!! Muistathan alkuvuodesta olla tarkkana, koska 'Jersey Girl' on varmaan yksi alkuvuoden Schnibbles -projekteista ja voit osallistua sillä ns. paraatiin Sherrin tai Sinta Reneen blogissa.
VastaaPoistaHei! Nayttaa tosi kivalta! Bercerac oli munkin suosikki! Missahan nakis minkalainen 'Jersey Girl' on? Kaynpa Sadun luona. Oikein Onnellista ja Ihanaa Uutta Vuotta! x Teje
VastaaPoistahttp://www.missrosiesquiltco.com/Whats_New.html
PoistaLinkin päässä olevalta sivulta löytyy kohta Schnibbles, josta on linkki Jersey Girlin kuvaan. En löytänyt sivua, josta sinne olisi päässyt suoraan. Ja laulaahan se Brucekin Jersey Girlistä, muistin vasta, kun googlasin tuota tilkkukuvaa ja päädyin mm. Juutuupiin.
Kiitos kovasti! x Teje
PoistaHyvältä näyttää, on sulla hommaa mutta lopputulos kruunaa kaiken!
VastaaPoista