Viimein sain tehtyä joulukuun BOMin! Kankaat alkoivat olla rippeitä vain, mutta jotain sain sentään kasaan. Seuraaviin BOMeihin osaan toivottavasti varautua pitkäjänteisemmällä ajatuksella ja mietitymmällä kangasvarastolla.
Good Vibrations valmiina. Ihan liian imelää makuuni. Olen tykännyt BOMien tekemisestä, oppinut myös, ja olen muuten tyytyväinen BOM-kokoelmaani - paitsi väreihin. Tapani mukaan en juuri ajatellut värivalintojani ensimmäistä blokkia ommellessani. Ja kun jatkoin samoilla kankailla, tulos on "nätti" sanan varsinaisessa merkityksessä. Mutta ainakin tässä vaiheessa sellaista" romantiikkahömppää", joka ei vastaa ollenkaan omaa makuani. Kertauksena tilanne lokakuussa. Ruusupuskalta vaikuttaa!
Seuraava, joulunjälkeinen haaste on näiden yhdistäminen. Layout-ehdotus on tämän näköinen, pitäisi löytää sopivat kankaat välikaitaleisiin ja reunukseen. Apua!
Ruusupuskatunnelmista jouluisempiin.
Ystävälle joululahjaksi valmistui tähdellinen pikkuliina. Tähti on ollut jemmassa jo hyvän aikaa, nyt reunustin sen, tikkasin ja ompelin kantin. Vapaaseen konetikkaukseen olen ihan hullaantunut! Keskustan, tähden sakarat, kulmapalat ja reunuksen tikkasin hiukan eri tavoilla.Tikkauksia on tunnetusti vaikea saada kuvaan.
Tykkään, tykkään kovasti. Niin kovasti, että jos liina ei olisi omille pöydilleni liian iso, niin se jäisikin kotiin. Taidan ehtiä vielä ennen joulua ommella kotiin pari pikkuista tähtiliinaa...
Hennalle tervetuloa lukijakseni!
BOM:ien tekeminen kuulostaa varsin opettavaiselta. Näitä on ollut kiva seurailla.
VastaaPoistaKyllä on kaunis, ihana!
VastaaPoistaOi, tähdet, tähdet tuikkikaa! Sinun blokkisi näyttävät niin johdonmukaisilta verrattuna omiini - niihin sillisalaatti blokkeihin:o). Olen tuskaillut minkävärisillä kaitaleilla ne yhdistäisi! Reunaan olen pohtinut hieman erilaista kuviota kuin Pat suunnitteli. Muuten luitko, että tammikuussa alkaa taas uusi Aurifil BOM? Kivaa;o) Taidan taas osallistua, koska suunnittelija ryhmä on mielenkiintoinen...
VastaaPoistaKaunis liina, ihanat punaiset värit!
VastaaPoistaBOM blokkeja on kiva ollut seurata useammassa blogissa ja kiva katsoa myös kun ne lopullisesti valmistuvat.
Hei! Sun sukat on ihanat! Pitais munkin kokeilla jotain uutta mallia! Tykkaan kovasti blokeista joissa on pinkkia ja vihreaa! Laittaisin ehka itse valikaitaleita useammista blokeissa olevista vareista. Eli siis yhteen blokkiin vaikka vihreaa, toiseen pinkkia ja useaan vaaleaa taustakangasta. Hieno tulee kuinka tahansa teet, useimmiten on tosi vaikea paattaa monista vaihtoehdoista. Oikein Hyvaa Joulun odotusta! x Teje
VastaaPoistaOvat ihania ja kauniit yhteensopivat kankaat. Mistä muuten te noita blokkeja bongaattte.
VastaaPoistaMinun BOMini ovat peräisin lankafirma Aurifilin blogista http://auribuzz.wordpress.com/. Siellä alkaa alkuvuodesta uudet BOMit taas ilmestyä. Niiden tekeminen on hauskaa ja samalla oppii monenlaisia uusia asioita. Blogin "emännän" Pat Sloanin omaa blogia kannattaa seurata myös, siellä on usein hyviä ompeluvinkkejä blokin tekoon.
PoistaBlokit näyttävät oikein kauniilta. Varmasti peitolle löytyy joku romantiikkahömppää rakastava. Upeasta tähtiliinasta tykkään minäkin, saaja on taatusti tyytyväinen.
VastaaPoistaTosi kauniita ovat ja minusta kauniin värisiä. Ihana lahja ystävälle!!
VastaaPoistaOlen ollut niin vauhdissa viimeiset ajat, etten ole käynyt blogejakaan juuri lueskelemassa. Ja mitä kaikkea ihanaa täällä onkaan sillä aikaa syntynyt!! Aivan mahtavaa, nyt menee tovi jos toinenkin lueskellessa!!
VastaaPoistaBlokkien romanttinen värimaailma talttuu ehkä jos käytät mustaa välikaitaletta. Tai tumman harmaata. Tai pellavanväristä. Kokeile neutraloida!
VastaaPoista