Sivut

lauantai 28. joulukuuta 2013

Saatua ja annettua



Joulupukki  piipahti  jättämässä lahjat kuusen alle sillä aikaa kun olimme saunassa. Kummallisen kiireinen ukko nykyään, ennen ehti istua ja lauleskella kanssamme, mutta nyt vain leikkii piilosta! 
Näitä saamiani tilkkuilijan lahjoja kelpaa esitellä (vaikka ovatkin kuvatut niiiiin pimeänä päivänä, mutta nyt ei ole ollut muunlaisia päiviä tarjolla). 
Tilkkutaiturin Tytär oli urakoinut valkoviiniglögipullon ympärille tyylikkään asusteen. Hauskaa liivissä on se, että ostimme molemmat tuota kangaspakkakangasta Kankaiselta eräällä shoppailureissullamme. Blogini bannerissa on tuota samaa kangasta sinisenä. Samasta pajasta tuli tarpeellinen nenäliinojen suojuspussi. Hyvästi kassin pohjalla nuhjaantunut niistimet! Kiitos, liivinaluset nautitaan yhdessä uutena vuotena!

Iso yllätys oli tilkkuystävä Sadulta saamani kangaslajitelma - ihania siniseen taittuvia sävyjä koko paketillinen täydennettynä blokkiohjeella. Tätä pakkaa hiplatessa ja ohjetta tutkiessa meni aattoilta ja osa joulupäivääkin. Kankaat ovat niin ihania, että taidan tehdä harjoitusblokin omista varastoistani ensin, etten vain silppua näitä ihanuuksia pilalle. Kiitos Satu ja Fenix!

Antamistani tilkkulahjoista ole sukutyynyt jo esitellyt, mutta ompelukonepaneelit vain keskeneräisinä. Niistä kehittyi pussukka Tilkkutaituirin Tyttärelle. 


Hätäpäissäni ehdin sen kuvata ennen paketoimista ja toimittamista aputontun mukaan. Tikkasin kuvion vaalean taustan kiemuratikkauksella ja osan kuvioiden ääriviivoista. Sisällä on kaksi taskua, ja pussukan sisään piilotin pienet sakset, sormineulatyynyn (joka oli tehty pienen metallisen pullonkorkin päälle), vaaleanpunaiset tikkaushanskat (mallia Guide, löytyivät Prisman puutarha-osastolta, toimivat, testattu on!), kolmemetrisen mittanauhan, jonka toisella puolella on tuumat ja toisella sentit (kotoisin Töölön Tilkkupajasta) sekä tietysti tilkkuilijaa vahvistavaa lääkettä, suklaata.


Tulin kai siivonneeksi ompeluhuoneeni liian steriiliksi joulua varten, nyt on ompelun starttaaminen hiukan kankeata. Ideoita on, mutta kankaisiin en ole saanut tartuttua. Pitää ehkä kaivaa silppukori esille ja aloittaa vaikka pussukalla. jos se siitä käynnistyisi. Onneksi lomaa on vielä aika monta päivää!

9 kommenttia:

  1. Ihania lahjoja olet saanut, ja antanut! Paneelipaloista tehty pussukka on ihana!

    VastaaPoista
  2. Kivat lahjat! Pussukkasi onnistui hyvin, ei ole kuviota lipsunut pohjan puolelle niin kuin minulle tuppaa käymään. Aah, eikö ole ihanaa saada kangaslahja!?

    VastaaPoista
  3. Toi pussukka on kiva. Tuosta tuli aate, että se voi olla kiva ompelukoneen huppuna. Mistäköhän oot tuon kankaan ostanut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kangas on peräisin Tilkkutexistä. Palassa on kuusi kuvaa, yhden kuvan koko on n. 26x26 cm. Sopii varmaan hyvin ompelukoneen hupuksi.

      Poista
  4. Kivat tilkkuilijan lahjat olet saanut! Mullakin on noita molempia kankaita, en ole vielä keksinyt mitä niistä teen. Kangaslahja on huippu!
    Pussukka on kaunis ja varmasti tykötarpeineen saajalleen mieleinen.

    VastaaPoista
  5. Kyllä on ihania lahjoja. Ja tosi kaunis pussukka.

    VastaaPoista
  6. Kauniita lahjoja. Minäkin siivosin ompeluhuoneeni ja nyt aloittamisen vaikeus heheh

    VastaaPoista
  7. Tuo ompelukonepussukka on aivan mahtava! Tosi upee juttu.

    VastaaPoista
  8. Kyllä nuo tilkkuilijan lahjat kelpaisivat varmasti muillekin tilkkulijoille. Pussukat ovat tosi suloisia. Starttivaikeuksia on täälläkin, vaikka kaikki on ihan lähtökuopissa esillä kuin ennen jouluakin.

    VastaaPoista

Tykkään niin lukea blogiini jätettyjä kommentteja asiasta tai asian vierestä tai jopa hyvin kaukana siitä :) Yritän myös vastata niihin. Täällä kommentit säilyvät hyvässä tallessa ja voin palata niihin myöhemminkin. Kiitos, kun kommentoit!