Pikaloma Pietarissa

Pistäydyin D-insinöörin kanssa välipäivälomalla Pietarissa. Allegro vei iloisesti tai nopeasti (kummin vaan, sen mukaan haluaako ymmärtää sen musiikkitermin vai italian kielen mukaan) Venäjän entiseen pääkaupunkiin. Vastassa oli märkä räntäsade ja sohjoiset kadut sekä loistelias jouluvalaistus.

Kaupungin taideaarteet ovat loppumattomat, emmekä edes yrittäneet pikku reissullamme Eremitaasiin. Oma suosikkini, arkkitehtuurinen kummastus, on Kirkko veren päällä (Kristuksen ylösnousemuksen katedraali). Muistan ensitapaamisemme elävästi; en ollut varma, oliko kyseessä tivoli, sirkus vai vitsi. Kirkko on omituinen sekoitus kaikkea, mikä tekee siitä todella mielenkiintoisen.

Sisäpuoli yllättää myös. Kaikki pinnat on päällystetty mosaiikilla, yhteensä yli 7000 neliötä. Pienten mosaiikkipalojen koko on noin 1-2 cm kanttiinsa, joten jokainen voi helposti laskea, miten monta pientä palasta kirkon sisäseinistä löytyy. Aikamoinen tilkkutyö! Kirkon historiaan kuuluu n. 40 vuoden ajanjakso, jolloin se on saanut rapistua rauhassa milloin perunakellarina, ruumishuoneena tai oopperan kulissivarastona. Nyt se on upeasti entisöity, kuvat eivät anna entisöinnille sille kuuluvaa arvoa ja kunniaa.

Palatsiaukio on aina yhtä vaikuttava. Tätä katsoessa ei voi kuitenkaan unohtaa, keiden selkänahasta ja hengellä tämä komeus on saatu aikaan. Hyisessä viimassa värjötteli morsiuspari kuvattavana.

Viimeisenä iltana osuimme sattumalta joulutorille, jossa oli mm. kojuja eri maista ja niissä ko. paikan jouluherkkuja. Etsimme kiivaasti Suomen kojua, joka löytyi aika sivusta. Siellä tarjottiin glögiä (ruotsalaista!) ja kummallisen näköisiä leivonnaisia, joita en suomalaisena suomalaisiksi tunnistanut.

 
Singerin ompelukoneyhtiön rakennuttamassa talossa on valtava kirjakauppa (ja kahvila, jossa on Ihania Leivoksia!). Kirjakaupasta löytyivät tuliaiset!

Mitä siitä, jos en kieltä ymmärrä yhtään, kuviahan minä vain katselen. Hinnat olivat todella vaatimattomia, yhden Suomesta ostetun tilkkukirjan hinnalla sain koko setin. Laatikossa on sadan erilaisen blokin kortisto. Näitä käsityöaiheisia kortistoja näin muitakin, mm. kirjo- ja pitsineuleista.

Uudenvuoden samppanjat kulkivat kotiin pehmeissä pedeissä; tyttären miehelle huovuttamissa Sammal-tohveleissa.

Uudet mosaiikit - ei kun tilkut - muhivat jo otsaluun takana. On taas aika kaivaa kone ja kankaat esille!

Tilkkuisia lahjoja

Joulupukki muisti kahdella tilkkulahjalla. Olen kai ollut edes vähän kiltti.  Ystävältäni, Tilkkutaiturin Tyttäreltä sain jouluisen patakintaan. Hän lienee arvannut (= huomannut) Suutarin Lapset ry -syndroomani. Olen viimeisen vuoden aikana tehnyt näitä kyökkihommissa tarvittavia työsuojeluvälineitä melkein viidenkymmenen patalapun verran, mutta omassa käytössä olevat patalaput ovat surkeuden perikuva. Vanhimmat omista ovat vuodelta 1985, Marimekon siniraitaisesta Jokapoika-kankaasta tehdyt laput, jotka ostin kesälomareissulla Kiteen tehtaanmyymälästä. Laatu on tuolloin ollut aivan toista kuin nyt, mutta alkavat ne väkisinkin olla jo aika kulahtaneen näköisiä. Mutta nyt ei hätää, kaunis kinnas ja tuntuu olevan välissä riittävästi toplinkiakin.  Kiitokset Tilkkutaiturin Tyttärelle!


Toinen ihana lahja oli Quilttales-blogin Sadulta saamani yllätys. Pieni kaunis Mystery Block-liina, jossa on käytetty samaa orvokkikangasta, jota upotin rantasaunan päiväpeitteisiin. Minulla oli pihajuhlia varten neljä pöytäliinallista orvokkeja, mutta sain niistä kylläkseni (kun kaikki lapset oli jo ripitetty ja ylioppilaistuneet/valmistuneet), joten liinat saivat  kokea muodonmuutoksen päiväpeitoiksi.

Ihailen Sadun huumorintajua, kun hän lisäsi orvokkikuormaani herttaisella tavalla. Liinan sijoituspaikka oli heti selvä: se menee peittämään rantasaunalle tylsää jääkaapin päällistä ihan toisen orvokkipeiton viereen. Ongelma vain on, kummin päin tuota liinaa pidän, molemmat puolet kun ovat niin kauniit! Liina on erittäin huolellista työtä, reunat ja kulmat niin kauniisti tehtyjä, että mieleni teki purkaa pikkuisen nähdäkseni, miten oikeaoppinen kulma tehdään. En kuitenkaan halunnut pilata kaunista työtä. Iso kiitos Sadulle!

Tiille lämpimästi tervetuloa lukijakseni!

Hyvää joulua kaikille lukijoilleni!

Tänä jouluna

 toivon sinulle
kynttilän valoa, lyhdyn lämpöä,
tähtien tuiketta.

Toivon valoa tulevaan, 

iloa sydämeen,
rauhaa mieleen,
levollisuutta ja hyvää oloa.

Toivon joulun tuoksua, 

parhaita muistoja,
leikkimieltä ja
syttyviä säveliä.

Toivon unelmia todeksi,

tähtikaaria,
oikeita polkuja
tunnistaa omaksi.

Toivon aikaa pysähtyä, 

kuulla hiljaisuus,
sisimpäsi voima,
löytää joulu sydämestä.

(Satu Pusa, Sanat joita etsit, 2004)

Viimeisiä viedään

Meni vähän joululahjavalvojaisiksi, vaikka valvominen ei vahva lajini olekaan. Anopin joululahjakassin kanssa jahkasin vielä sunnuntaina - aloitanko vai jätänkö aloittamatta ja haen lahjan joulupuodeista. Lahja oli pakko saada tänään postiin, joten aika oli vähän tiukalla. Jääräpäisyys (vai pakkomielteisyys?) sai voiton ja aloitin. D-insinööri yritti hieroa hartioitani ja totesi ne niin koviksi, ettei niistä edes saa otetta. Siis nämä viimeiset koitokset menevät samaan lihasjumituskuormaan, eli ei tunnu enää missään.

Kassiin tein samalla reseptillä vetoketjun kiinnityksen suhteen kuin aikaisemmin syksyllä tekemäni lintukassiin , eli umpinainen "lipare", joka putoaa kassin sisäpuolelle. Sangat ovat Prymin, ja nostivat tarvikkeiden hinnan kaksinkertaiseksi, mutta sopivat todella hyvin kokonaisuuteen.

Vuorina on murrettu keltainen puuvilla ja sisällä on molemmilla reunoilla taskut. En saanut millään sisäkuvaa onnistumaan yön pimeydessä.  Kiireisen postituksen takia ei ollut enää aikaa odotella päivänvaloa sisuksen kuvaamiseksi.

Viikonloppuna väänsin myös Suomi-sukat tammikuussa ulkomaille muuttavalle työkaverille. Kokosimme hänelle selviytymispakkauksen kaikesta välttämättömästä, salmiakista, hapankorpuista, Risto Jarvan elokuvista, Fazerin sinisestä. Mukaan taisi eksyä pieni pullo sisäistä villasukkaakin. Ihan perinteistä kotimaista, sitä ei minkään väristä.

Nyt pakkaan ompelukoneen joululomalle, siivoan työhuoneeni uskomattomasta määrästä punaisia kankaanpaloja, langanpätkiä ym. ompelun jälkiä. Pakkaan kankaat kaappiin ja muut tarvikkeet omille paikoilleen - odottamaan uutta vuotta ja uusia ompeluksia.

Päivän ilo oli yllätyspaketti Quilttales-blogin Sadulta. Mieli teki kovasti avata kaunis pakkaus, mutta jätin kuitenkin odottelemaan joulua. Kiitokset Sadulle!

HanneLiselle lämpimästi tervetuloa lukijakseni!

Resepti kulmarenksulle

Moni osoitti kiinnostusta kulmarenksulleni kommenteissa (kiitos niistä!). Joten tässä tulee resepti sille. Kuten muutkin kunnon kokit, jokainen voi soveltaa ja säveltää tätä vain paremmaksi. Itse tykkään tästä, koska se valmistuu aika helposti lapun kanttauksen ohessa, eikä tarvitse taistella irrallisen lenkin paksujen päiden kanssa.

Siispä,  otetaan reunusta vaille valmis patalappu ja reunuskaitaletta. Omani leikkaan 5 cm levyiseksi ja käännän sen vinonauhankääntäjällä. Leikkaan kuitenkin kangasta säästääkseni kantin suorasta kankaasta, koska en tee mutkia, vaan katkaisen kantin patalapun kulmassa.

Ensimmäiseksi kanttaan alakulman molemmin puolin olevat sivut.

Päällimmäiseksi kulmaan tulevan kantinosan "ohennan" nurjalta puolelta leikkaamalla nurjalle kääntyvistä reunoista pienet kolmiot pois, käännän pään kolmioksi nurjalle samanpituiseksi lapun reunan kanssa.

Sitten saksin yläkulmasta palan pois ja kanttaan sen reunan.

Viimeinen kantti ulottuu  vasemmasta sivukulmasta ylös, yläkulmasta jatketaan 8-10 cm renksun osuutta ja palataan sitten takaisin lapun reunaan ja oikeaan sivukulmaan. Päät teen kulmissa samoin kuin yllä on kuvattu.

Ta-daa, se on siinä!

Tässä vielä parhaaksi kokemani marssijärjestys

PS: Ohjeiden kirjoittaminen on tosi vaikeaa!

Lappuja - punaisia ja sukkia - raitaisia

Punaista ompelulankaa on kulunut viime aikoina rullatolkulla. Punaiset ompelukset jatkuvat edelleen, ehkä kuitenkin viimeisiä jo viedään. Näitä patalappuja on syntynyt kolme kertaa kuvan määrä, kaikki samalla mallilla ja suurinpiirtein samoista kankaista. Tykkään tehdä tuota hirsimökkimallia. Renksun ompelun ratkaisin tutulla konstilla: yksi kulma pois, ja reunuskaitaleesta saa suoraan ommeltua ripustuslenkin. Nämä ovat menossa pikkulahjoiksi ystäville ja naapureille. Kuvan kolme lappua tein yksitellen alusta loppuun. Seuraavat kuusi sarjatyönä - ei koskaan enää niin. Sillä konstilla saa itsensä aika puuduksiin. On tylsää ommella kaitaleita tuntitokulla, tikata ja reunustaa. Työ on huomattavasti mukavampaa kun erilaiset työvaiheet vaihtelevat.

Tämä sukkapari vielä ehtii pukinkonttiin. Ystävä saa raitasukat varpaidensa lämmittimiksi. En ole ennen tehnyt varsia sileänä neuleena Jotenkin on epäilyttänyt, että pysyvätkö ylhäällä. Nythän se tulee testattua. 
Vähän pitää vielä puikkoja kilisytellä ja konetta surrutella ennen joulua...

Näen vieläkin punaista

Näen vieläkin punaista. Joulupeiton tähteet (laskuvirheen takia tein blokkeja liikaa tai teinkin alkuperäissuunnitelmaa pienemmän peiton - ihan miten päin vaan) surruttelin viideksi liinaksi. Kolme on reilun metrin mittaista, yksi kapeampi kahdeksankymmensenttinen ja pikkuliina 35 cm kanttiinsa. Välivanuksi laitoin flanellia ja tikkasin ommelviivoja pitkin. Haluan säästellä punaisia kankaitani vielä puuttuviin jouluompeluksiin, joten en raaskinut tuhlata niitä liinojen reunakaitaleisiin, vaan käänsin reunan vinokantin kanssa nurjalle. (Lieneekö pahakin virhe oikeaoppisten tilkkuilijoiden mielestä?)  Reunasta tuli napakka ja ehkä rauhallisempi kuin kirjavalla kaitaleella reunustettu. Kaksi liinaa lähtee Korvatunturin kautta maailmalle, muut jäävät odottelemaan myöhempää tarvetta.

Olin jo viemässä liinoja pihalle kuvaussessiota varten, mutta ankara pyry tuhosi suunnitelmat. (Jessss, nyt näyttää siltä, että saamme  valkoisen joulun, kun useana päivänä on tullut lunta aina vain lisää.) Onneksi puolilta päivin vielä riittää kuvausvaloa sisälläkin. 

Ystäväni jokasyksyinen sukkatilaus on valmistunut inhokkihommaa lukuunottamatta. Kukahan päättelisi nuo kaikki langanpätkät?

Niin, piti vielä kauniisti kiitellä ja kumarrella kommenteista, joita sain joulupeittopostaukseeni. Kovasti lämmittivät mieltä!

Väri-ilottelua

Työpöydälläni on parin viikon ajan ollut äskettäin ilmestynyt oppikirja. Olen tietoisesti estänyt kirjaa hautautumasta kirja- ja paperipinoihin, koska sen kansi on riemukasta väri-ilottelua, ja suorastaan terapeuttinen loppuvuoden pimeydessä. Voi, kunpa saisi jotenkin tuon saman tunnelman tilkkutöihin! Värit kuvassa eivät ole ihan kohdallaan, edes säätämisellä en saanut niitä vastaamaan alkuperäistä, mutta jonkinlaisen käsityksen värien ilotulituksesta kuitenkin saa. Kansi on Anu Mikkosen käsialaa.

Joulupeitto pyryssä

Sain joulupeiton eilen illalla valmiiksi. Reunan ratkaisin niin, että käänsin taustakankaan värisen kantin kokonaan nurjalle. En halunnut rikkoa peitteen reunaa enää uudella kankaalla, vaihtelua on siinä jo nyt riittämiin.

Tikkauksen tein kuvioiden mukaan ommelsaumaan. Alku oli etanavauhtista, mutta kun opin koneen linjan, niin loppu etenikin huomattavasti nopeammin. Taustakankaana on Anttilan lakanaa.

Pahimman pyryn laannuttua ryntäsin ulos kuvaamaan ennenkuin uusi lumisaderintama ehtii tänne. Seuraavaksi ohjelmassa onkin niska-hartiajumppaa lumitöiden muodossa, sitten jaksaa taas ommella.

Aloitin peitteen ajauksella lähettää se  Korvatunturin kautta mummille ja ukille torkkupeitoksi. Olen niin tyytyväinen siihen, että en nyt raaskisi millään luopua siitä. Vasta tässä työssä opin jotain kankaiden tummuuserojen hyödyntämisestä, ja sain mielestäni aikaan aika hienon kolmiulotteisen vaikutelman. Luopumista kyllä helpottaa se, ettei kotona ole oikein sopivaa paikkaa peitolle. Ehkä työni peittyy kuitenkin kääröihin...

Joulupeitto

Sain kuvapeuhauksen jälkeen vihdoin käynnistettyä joulupeiton viimeistelyn. Yritin kyllä esitellä täällä erilaisia reunusvaihtoehtoja viime viikkoisessa postauksessa, mutta kun systeemi ei antanut, vaan alkoi urputtaa kuvatilasta. Jouduin siis tekemään reunusratkaisun ihan itse, hiukan asiaan vaikutti myös käytettävissä olevat kankaat. En ollut ollenkaan miettinyt, miten paljon ison peiton reunuksiin kankaita menee. Ja päätin, että tämän vällyn osalta on riittävästi hypätty kangaskaupoissa (ensin Lahdessa ja sitten Tampereen messuilla), joten omista varastoista pitää reunat löytyä.

Huomenissa yritän saada taustakankaan silitettyä ja rakennettua kerrokset tikkaamista varten. Reunakaitale on vielä miettimättä. Oma silmäni ei vaadi enää yhtään erilaista kangasta reunaan, vaan haluan pitää sen  rauhallisena. Peiton keskiosassa kun on tuota eloa riittämiin. 

Ensimmäinen joulutonttukin hiihteli (tosin ilman lunta) jo paikalle.

(Ihan kuin Bloggerilla olisi jotain minua vastaan. En meinaa millään saada kuvia tänne oikein päin. Minun pitää tallentaa pystykuvat omiin kansioihini syrjälleen, jotta saan ne tänne oikein päin. Otsikon kuva kutistui kumman lyhyeksi, enkä saa sitä  pitenemään, en, vaikka olen vaihtanut kuvaa ja säätänyt vaikka mitä juttuja moneen kertaan. Yritän kovasti olla välittämättä siitä, mutta tökkää silti silmään.)

Kipeät kantapäät

Oppia on tullut ihan saavikaupalla. Olen saanut perusteellisen kurssituksen kuvien käsittelystä blogikuntoon ja oppinut ymmärtämään jotain Picasasta (vaikka olenkin jakanut siellä jo vuosia kansioita, niin tämä veivaus on ollut ihan uutta). Koulutusmuotona on ollut kantapään kautta oppiminen, ja ne ovatkin nyt niin hellät ja arat, että astuminen eteenpäin tuottaa suurta tuskaa.

Pakkasin kuvia pienemmäksi, vaihdoin niitä blogiini - ja taas loppui tila. Argh, argh grrrrr! Kunnes hoksasin, että blogista poistaminen ei liikauttanut Picasassa aikaisemmin olleita isoja kuvia yhtään mihinkään. Jossain vaiheessa olin ihan sekaisin, mikä kuva on missäkin, omassa läppärin kansiossa, pakattujen kansiossa, Picasassa, blogissa, suurena, pienenä, pakattuna, rajattuna, käännettynä, kääntämättä jne. Kaikki turhautumisen ja pettymyksen tunteiden ilmaisut lukuunottamatta kunnon itkupotkuraivaria on kelattu läpi. (Tässä olisin tarvinnut niitä Tilkkulehdessä mainittuja tilkkuaiheisia voimasanoja!)

Nyt on puolet levytilasta on tyhjennetty, noin puolet blogien kuvista vaihdettu ja melkein kaikki läppärini omissa kansioissa olevat blogikuvat pakattu uudelleen. Hullun hommaa, sanon itsekin. Jääräpäisyys voi olla etu tai haitta, tilanteesta riippuen. Tässä tilanteessa en ole vielä varma, kumpaa se on.

Kuvien kurimuksesta yritän kovasti nyt pinnistellä irti: Ensimmäiset jouluvalot on viritetty ja sytytetty!

Wilhelmiinalle tervetuloa lukijakseni

Pakattu on...

...nimittäin kuvia. Eiliset kauhunhetket koettuani ja Kvilttaajan pikaisesta avusta kiitollisena aloitin pakkaushommat hetken harkinnan jälkeen. Halusin säilyttää kuvat blogissani, koska se on myös minulle itselleni dokumentti ja päiväkirja tekemisistäni. Pienet harmin ja väsymyksen itkut tirautettuani tein koneelleni pakattujen kuvien kansiot. Onneksi olen säilönyt käsityökuvat kuukausittain omiin kansiohin, jolloin kuvia ei tarvitse juuri etsiskellä.Pidin tabletilla blogiani auki, jotta näin, mitkä kuvat pakkaan pienemmiksi, koska läppärini kansioissani on myös paljon (turhia) käyttämättömiä kuvia. Yksi kerrallaan pakkasin pienemmäksi ja siirsin sitten pakattujen kuvien kansioon. Täältä löydän sitten nopeasti blogiin vaihdettavat kuvan. Pariin viimeiseen postaukseen ehdin jo kuvat vaihtaa, mutta nyt keskityn pakkaamiseen, koska suurin uhka on vältetty. Tämä tuntui kaikista jouhevimmalle työtavalle, vaikka aikaa tässäkin menee. Pakkaamisessa etenin eilen illalla melkein puoli vuotta taaksepäin, ja sain aivoni oppimaan nopeimmat sormien liikeradat. Kun saan muutaman viime kuukauden kuvat vaihdettua, tilaa aukenee niin, että pystyn loppuja vaihtelemaan pikkuhiljaa.

Tämä aamuhämärissä otettu kuva on pakattu!

On myönnettävä, että nyt sakotetaan ajattelemattomuudesta ja ehkä vähän pönttöpäisyydestäkin. Blogiani aloittaessani olin kyllä jollakin tasolla tietoinen kuvatilan rajallisuudesta, mutta ajattelin pohtivani sitä sitten, kun saan bloggerin muut kommervenkit kuntoon. Ja sitten se unohtui kokonaan.

Otsikkokuvan katoaminen järkytti, ja blogi oli kuin asumaton talo. Pikaisesti muokkasin kesäkassin kylkikuvasta uuden, eli kulissit kuntoon, vaikka mikä olisi. Samalla sotkin ulkonäköasetuksia, mutta en jaksa niihin nyt niihin paneutua, kunhan on edes jotenkin säällisen näköistä.

(Kvilttaajalle vielä kysymys, mistä näen, miten paljon kuvatilaani olen käyttänyt? Yritin etsiskellä, mutten löytänyt.)

Reunusprobleema ja tilaprobleema

Joulupeiton tilkkupinta on kasassa. Mittavirheitäkin sattui, koska alkuperäisessä suunnitelmassa peite olisi ollut kaksi blokkia kumpaankin suuntaan suurempi, mutta kun ryhdyin yhdistämään blokkeja, niin huomasin peitteestä tulevan liian ison torkkupeitoksi. Blokkeja jäi siis aika pino tähteeksi, ja niistä surruttelen vielä ennen joulua muutaman kaitaliinan.

Mutta nyt reunusprobleemaan.

Laittaisinko tällaisen... (1)

Apua! Nyt tuli uusi, iso probleema! Blogger ilmoitti, että kuvien tallennustilani on loppu ja tarjoutui myymään minulle sitä lisää! Yritin poistaa Picasasta muita kuin blogikuvia, mutta ei auttanut. Onko muuta vaihtoehtoa kuin laittaa dollarit jonoon? Auttakaa viisaammat!

Picasan blogialbumissa näyttää olevan samanlaisia kuvia useampi kappale, enkä nyt uskalla puuttua niihin, kun sain muutaman kuvan blogistani jo katoamaan (iäksi?). 

Kotilieden tilkkupeittoarvonta

Kotiliesi-blogissa arvotaan 26.11. kaunis tilkkupeitto!

Uusille lukijoilleni tervetuloa!

Selviämispäivä

Tämä päivä menee selvitessä eilisestä messureissusta. Muutama messuihmetykseni tässä listattuna:
a) Miten paljon Suomen maassa on taitavia käsityöyrittäjiä ja -tekijöitä. Todennäköisesti heistä oli vain pieni osa paikalla, mutta hienoja töitä, upeita oivalluksia ja kaunista esillepanoa. (No, pellavatunikoita alkoi jo ehkä olla hiukan liikaa, niillä erottautuminen voi olla jo aikamoinen haaste.)
b) Miten paljon on erilaisia materiaaleja, välineitä, tekniikoita jne. tekeville käsille? (Niin paljon, että heikompaa hirvittää, ja osa on pakko sivuuttaa, kun tietää ettei se juuri nyt kiinnosta tai sitä ei koskaan (???) tule kokeilemaan.)
c) Miten paljon on Suomessa kädentaidoista kiinnostuneita ja niitä arvostavia sekä tekeviä ihmisiä? (Omasta näkökulmastani ihan liikaa, koska en eilenkään oppinut vielä tungosta rakastamaan, vaikka siellä selvisinkin)

Huomasin vasta poistumisvaiheessa tiedotteen siitä, että valokuvata saa vain näytteilleasettajan luvalla, joten ne kaikki (luvattomat) kuvat jäävät nyt oman ideapankkini dokumenteiksi. On siis pakko esitellä omia ostoksia pienoista noloutta (taas lankesin) tuntien, mutta valokuvien (nehän kertovat totuuden!) perusteella huomaan kuitenkin olleeni kohtuullisen maltillinen.

Kotona odottavat lankakasat (=vuoret) vähän helpottivat taistelussa kiusausta vastaan, mutta näitä ei voinut ohittaa. Omiin sukkiin ja huiviin tarkoitettuja.

Salka Saldellin myyntipöydältä löytyi kaunis tuolipari kankaalle painettuna.(anteeksi silittämättömyys) Ensin ajattelin upottavani ne johonkin tilkkutyöhön, mutta taidan laittaakin ne raameihin työhuoneeni seinälle.

Kankaiden ostoslistallani oli punaisia kankaita tekeillä olevan peittoni reunakankaiksi sekä koirakangasta. Onnistumisen voitte arvioida kuvasta. Osasyyllinen on kyllä mm. forssalainen Kankainen, joka oli roudannut messuille ihan liikaa vaihtoehtoja.

D-insinööri sai tuliaisiksi tervatun löylykauhan. Terva on meillä aina "in" johtuen sukutaustoista.

Bussimatkalla valmistuivat nämä, joten ei mikään hukkareissu!

Ihanaa oli tavata myös Kouvolan Konetikin Marjaa, ompelevaa ompelukonekauppiastani. Vaihtoimme ompelu-, ompelukone ja muutkin käsityökuulumiset ja muistelimme hauskoja tienvarsikauppojamme.

Annelle vielä kiitokset rattoisasta matkaseurasta!

Kymppitonnin kävijämäärä lähestyy huimaavaa vauhtia, kiitokset siitä teille! Sinä, joka huomaat olevasi kymmenestuhannes blogiini kurkistaja, ilmoita kommentilla sijoituksesi ja laita osoitteesi sähköpostilla (tiinatei@luukku.com), sinulle on luvassa pikkuinen yllätys.

Jouluisia siivuja

Joulupukin avustaminen on vihdoin käynnistynyt. Viikko sitten hankitut punaiset kankaat on siivutettu (oletteko koskaan miettinyt tämän homman mielekkyyttä ihan noin käytännön kannalta: ostamme kokonaisia kangaspaloja, jotka silppuamme, ja sitten ompelemme ne silput yhteen? Ei kuulosta kovin järkevälle, mutta väliäkö sillä, kun on kivaa!)

Eilen illalla ompelin ensimmäiset kokeilublokit ja niitä tuli sitten vähän enemmän, kun alkuun pääsin. Blokit on tässä vain ladottu lattialle silmäiltäväksi ja lopullisen muodon hakemiseksi.

Huomenna menen Kädentaitomessuille Tampereelle, ensimmäistä kertaa eläissäni (siis messuille, Tampereella olen kyllä käynyt). Suhtaudun hiukan ristiriitaisin tuntein reissuun, koska en ole koskaan pitänyt ihmistungoksista, ja ainakin blogien perusteella siellä vaikuttaa olevan kaikki.

Toinen mielekkyyskysymys: Mitä järkeä on istua ainakin seitsemän tuntia bussissa ja käyttää muutama tunti ihmismuurien murtamiseen, että pääsisi edes näkemään, mitä sen muurin takana on. Huomenna tähän aikaa olen tässä asiassa paljon viisaampi.

Helenalle tervetuloa lukijakseni!

Synkkyys - hus!

Työnantajani tarjoaa, paitsi töitä, myös kalenterin, johon voi töitänsä kirjoitella. Ensi vuoden kalenteri ei hyvää luvannut, tuleva vuosi näytti todella synkälle ja mustalle.

Pakko oli saada jotain korjausta asiaan. Siispä tilkku tilkun viereen! 

Pikkuisen mittavirheen (tai oikeastaan roiskaisin taas vaan menemään suuremmin suunnittelematta) tilkkupinnasta jäi uupumaan pari senttiä. Siksi mokaa piti paikata pikkuisella tähtireunuksella.

Johan tulevaisuus kirkastui!

 Kynä sai oman taskunsa takakannen sisäreunaan.

Olin eilen lauantaina ammattiyhdistyksemme teatterimatkalla Lahdessa. Ennen esitystä (upea ja visuaalisestikin näyttävä Hair!) meillä oli parin tunnin shoppailuaika, ja ehdin hyvin Wexlerin kangaskauppaan Vesijärvenkadulle. Puoti on pullollaan mielikuvituksellisen ihania kankaita, pakko oli vähän rajata. Minulla on punaisia kankaita todella vähän, joten päätin keskittyä tällä reissulla niihin. Mutta taisi mennä (taas?) vähän jouluisen överiksi. Mielummin kuitenkin överit kuin vajarit, sanoi Rosa Meriläinen. Nyt on mistä tikata jouluksi. Ja enhän minä siellä Lahdessa alituiseen voi kangaskaupoissa hypätä, enhän?