Elämää suomalaismetsissä

Seuraa paljastus: Kuusikkoon hypänneet omituiset otukset ovat Leonardo, Donatello, Rafaello ja Michelangelo eli Teini-ikäiset mutanttikilpikonnat eli Turtlesit. 

Esikoisemme on ikuinen Turtles-fani, ja löysin alkusyksystä käsityöläisten kirpparilta yhdestä rähjäisestä pahvilaatikosta kahta erilaista Turtles-kangasta. (Samassa laatikossa oli myös minua käteen tuikannut iso ampiainen, mutta se onkin jo toinen ja dramaattisempi tarina) Isompikuvioinen kangas oli melko ohutta verhokangasta, joten koko kassin tekeminen siitä olisi ollut työn tuhlaamista. Niinpä kamut kurkistavat paremmin suojattuina taskusta. Kuvien taustakangas oli valkoista, jonka halusin kokonaan pois. Silitin irtileikatut kuvat ensin liimakankaalle vahvistaakseni kangasta, jonka jälkeen kiinnitin ne leveällä siksakilla pohjakankaalle.

En ole ennen siksak-applikointia tehnyt, joten jälki on paikoitelleen todellakin kuin ensikertalaisen tekemää, kun en heti hoksannut, miten kurveissa pitää ajella. 

Kassin kaava on  Amy Butlerin Weekender Bag. Alkuperäinen versio on tehty "kokonaisesta" kankaasta.

Hihnoiksi laitoin puuvillaista hihnaa, jota löysin pari kesää sitten Inkan tehtaanmyymälästä Killinkoskelta. Ystävällinen myyjärouva kauppasi hihnaa kuiskuttelemalla korvaan, että se on samaa, mitä Marimekko käyttää laukuissaan, mutta sitä ei saa sanoa kellekään. Enkä ole sanonutkaan ennen kuin nyt - kai? Rikos lienee jo vanhentunut. 

Vetskarin päähän laitoin nauhanpätkän vetorenksuksi.

Ohjeen tarvikeluetteloa luin huolimattomasti. Kummastelin kyllä, miksi vetoketjun piti olla "separated", mutta siinä vaiheessa ajattelin vain, että sen ompelussa on joku juju. Hätäiseltä oli jäänyt se "non" lukematta, ja avonaiset muovihammasketjun katkaiseminen sopivan mittaiseksi ei ollutkaan ihan niin yksinkertainen juttu kuin spiraaliketjun. Sen yli kun ei voinutkaan ihan noin vain ommella.

Toisesta kankaasta tuli vuori kassiin. Se oli onneksi kohtalaisen napakkaa puuvillaa, joten se kelpasi sellaisenaan ilman vahvistuksia. 

Kassin koko jäi mittaamatta, mutta jonkinlaisen kuvan tilavuudesta antaa se, että kassin täytteeksi joulupakettiin meni kaksi tavallista (koko 50 x 60 cm) tyynyä ihan nikottelematta.

Niin, kassin nimi on siis Elämää suomalaismetsissä.

Saaja on tyytyväinen!

Taatto, taatto läksi innoissaan...

...joulukuusen, joulukuusen hankintaan.

Ei ole tonttu oksien lomassa vaan D-insinööri, joka kaataa meille joulukuusta. Ihan kokonaisena ei tuo tupaan mahtunut, mutta latvasta saimme napakan joulupuun. Elämäni ensimmäinen latvakuusi. Tähän asti kuusemme ovat olleet, tätini sanoin, näreitä. (Mutta kauniita sellaisia!)

Ompelukone on laitettu joululomalle, tupa siivottu joulun tulla ja kinkku tyrkätään ensi yöksi leivinuunin sisuksiin.

Kiitokset kaikille lukijoilleni kuluneesta vuodesta, olen kiitollinen kaikista teistä blogiystävistä, klikkauksia on blogissani ollut riemastuttava määrä ja kommenteistanne olen suuresti nauttinut. Hyvillä mielin jouluun ja uuteen vuoteen.

Kaikille lukijoilleni ja blogiystävilleni lämpöiset hyvän joulun toivotukset

Punainen viiva

Pussukka sai nimen Punainen viiva. Marle oli ihan oikeilla jäljillä, vaikka veikkasikin samannimistä oopperaa. Oopperan taustallahan on korpikirjailija Ilmari Kiannon romaani. Punainen viiva sai myöskin Pikkuveljen, josta tuli vähän kummallisen muotoinen. Se muistuttaa enemmän venettä kuin pussukkaa, koska pohjasta tuli tehtyä liian neliömäinen. Aihiota olisi pitänyt viistota yläreunasta enemmän, nyt se ei ole oikein silmälle mukavassa suhteessa pohjaan. Mutta meneehän se noin,etenkin kun kuvasin vähän vinosta. 

Punaisen viivan korkeus on 25 cm, leveys yläreunasta mitattuna 26 cm ja pohjan leveys on 10 cm. Pikkuveljen korkeus on 11 cm, leveys 23 cm ja pohjan leveys 9 cm. Punaisen viivan vuoriviritelmistäkin oli kuva, mutta se onkin toisen kameran muistikortilla, ja kamera kortteineen D-insinöörin mukana reissussa. Pikkuveljen vuori on vaalean harmaata kerniä, eikä siitä ole kuvaa ollenkaan, kun kotiin jääneellä pokkarilla on ihan mahdoton saada sisuskuvia. 

Olen käyttänyt joihinkin pussukoihin vuoriksi Kodin Ykkösestä ostamaani ohutta kerniä (3 €/m), ja se on toiminut yllättävän hyvin. Käytännöllisyys tuli todistettua kun tetraedri-pussukkaani karkasi puoli pullollista body lotionia.

Lienee aika raivailla ompeuksia joulusiivon alta pois, panostaa pipareihin ja torttuihin, vaikka yhtään ei huvittaisi. Onneksi loma alkoi tänään, joten ei tarvitse ottaa vielä kovin isoja paineita. Aattoonhan on vielä monta päivää.

Kesä talven keskellä

Ruusupuskapeittoni on pitkään odottanut vain kanttaamista. Blokit ovat vuoden 2013 Aurifilin kuukauden blokkeja.  Pitkään minua etoi tilkkupinnan imelyys, mutta kun löysin tummanvihreän kankaan välikaitaleiksi, se onneksi söi turhaa makeutta. Joulu on hyvä vauhdittaja, ja koska tämä Ruusupuska on menossa anopille joululahjaksi, sain vihdoin ommeltua reunakantin. 

Kanttiin käytin samaa vihreää, mitä on välikaitaleissakin. Kantti on ommeltu ensin oikealle puolelle ja kiinnitetty sitten nurjalle puolelle käsin ommellen

Uusi lumi oli mukavan puhdas kuvausalusta. 

Taustakangas on Eurokankaan poistoista. Jos olisin peittoa nyt kokoamassa, en laittaisi tuota kangasta taustalle. Se on ikävän kovapintainen, vaikka pesin sen kahdesti.

Peiton tikkasin minulla koekäytössä olleella Pfaffin tikkauskoneella.

Yksi pussukka-aihio odottaa vielä kasaamista. Se saa ehkä nimensä yhden merkittävän suomalaisen kirjailijan teoksen mukaan.

Kaksi konnaa ja muita metkuja

Saanko esitellä: Niilo ja Naimi Neulatyyny hitaasti edistyvällä matkallaan kohti joulua!

He ovat Henrietan jälkeläisiä. Hänet löysin Signorinan kangaskaupasta, tai oikeammin Henrietan kaavat. Niilolla on jo kukkia valmiiksi kilvessään, eikä hän miespuolisena ole muutenkaan kovin kukkien perään. Naimilla somistekukkaset ovat vasta hakusessa. Kotivarastoista ei löytynyt kuin mustaa ja punaista huopaa, joita Naimi ei missään tapauksessa kelpuuttanut aurinkoisen kilpensä somisteeksi. Vaikka kuvassa painetaan peräkanaa, anteeksi,siis peräkilpikonnaa, niin heille on kyllä ero tulossa vielä ennen joulua. Mutta ystävinä eroavat ilman suurempaa dramatiikkaa. 

Jätämme nyt Naimin ja Niilon jatkamaan matkaansa. 

 Kuusikko on nyt piiloutunut valkoisen pinnan alle. 

Kuusikkotyössä ompelin ehkä paksuimpia koskaan ompelemiani saumoja. Onneksi minulla on vielä hyvä varasto Karnaluksista vahingossa ostamiani heinäseipään paksuisia neuloja. Samaan aikaa paininjalan alla oli paksuimmillaan kolme kerrosta kovikehuopaa, neljä kerrosta kangasta, joista yksi oli tilkkupinta saumoineen sekä paksua puuvillaista hihnaa. Hitaasti mennen onnistui, vaikka välillä hirvittikin. Cloverin Wonder Clipsit osoittautuivat korvaamattomiksi, mikään nuppineula ei olisi mennyt tuon tekstiilimäärän läpi ilman väkivaltaa ja mutkalle kääntymistä.

Kuusikkotyö on nyt joulupukin hyväksymisjonossa, tarkempaan esittelyyn se pääsee vasta joulun jälkeen. Sen verran voin paljastaa, että kuusikkoon hyppäsi niin omituisia otuksia, ettette kyllä arvaa!

Joulukuun Aurifil-BOM - vihdoin tämän vuoden viimeinen! Nimeltään se on Not Afraid of Flying, sen on suunnitellut Carrie Nelson. Punaiset hanhet ovat aivan liian verenkarvaisia, en saanut värejä säädettyä tämän lähemmäksi oikeaa. Osa Aurifilin BOMeista ovat mielestäni tänä vuonna olleet aika kummallisia, ja todennäköisesti en jatka näiden tekemistä enää ensi vuonna. Pat Sloan puolestaan julkaisee lähiaikoina oman Mysterynsä ensi vuodelle, sitä harkitsen. Tänä vuonna tekemäni Globetrotting (odottaa tikkaamista) oli mielestäni ihan kohtuullinen. Yhden suunnittelija  tekemänä BOMeista muodostui hyvä kokonaisuus. Aurifilin suunnittelijat taitavat jokainen elää omaa elämäänsä, ja yhteistä teemaa ei oikein muodostu. Olen kuluneena vuonna miettinyt, onko Aurifilin blokit edes tarkoitettu kaikki samaan työhön, jospa  BOMien idea on vain esitellä uusia blokkimalleja.

Iloista joulunalusaikaa kaikille!

Joulustressin torjuntaa

Päätin torjua joulustressiä ottamalla puikoille, en suinkaan joululahjoja, vaan ihan omaan käyttöön tulevan neulomuksen. Sain kesällä Englannin tuliaisina kauniit merinovillalangat, jotka olivat vyötteen mukaan käsinmaalattuja.

Langat jäivät odottamaan sitä suurta ideaa, ja vihdoin koitti niiden aika.

Kauniit, pehmeät langat kiertyivät kerille.

Oranssi ei ole koskaan ollut minun vaatetusvärini. Ainoa oranssi vaate on kai ollut lapsuudessani kummitätini neuloma, oranssi villapusero, joka päällä istuin oppikoulun ekaluokan luokkakuvassa. Mutta miten kauniisti oranssi asettuukaan neuleessa sinisen rinnalle!

Aina oikein neule on oikein sopivaa stressin torjuntaan, ei tarvitse paljon ajatella, sen kuin vain antaa mennä. Tästä on tulossa Veera Välimäen suunnittelema Color Affection huivi. Olen tehnyt jo yhden huivin tällä samalla mallilla, mutta se huivi menee purkuun, koska se on se kuuluisa oppirahojen-maksu huivi.

Kuva Ravelrysta

Lohtukankaita

On se nyt ihan älytöntä, että aikuinen ihminen, joka on suurinpiirtein ja melko usein ihan selväjärkinen sekä tienaa itse rahansa, ryhtyy mittaviin selityksiin, kun lipsahtaa kangasostoksille.

Selitykseni tällä kertaa ovat:
- on ollut ihan kamalan rankka syksy työmaalla, eteen tullut on monenlaista yllätystä ja ennen kokematonta, eikä aina niin mukavia

- en päässyt Tampereen Kädentaitomessuille

-maisema on taas ihan musta, värien tarve on ehdottomasti välttämätöntä hengissä pysymiselle

Siispä nämä ovat lohtukankaita! Lohtua hain aika monesta lähteestä, välillä unohdin jo yhdellä lähteellä käyneeni ja siksi näitä kertyi. 

Alareunan lilasävyiset ja keskellä olevat siniset ovat kotoisin Lapp-Elisan nettikaupasta Ruotsinmaalta. Quilttalesin Satu vinkkasi minulle kaupasta. Nopea palvelu; tein tilauksen torstai-iltana, maanantaina paketti oli minulla. Pakettini tuli ilman posti- ja käsittelykuluja, koska tilaukseeni kuului vielä muutama hys-hys-tuote.

 

Päällä olevat keltainen ja pinkki kangas sekä pinon melkein alimmaisena pilkistävä tumma kukkakangas ovat Tyyne-Esteristä, aloittelevasta kangaskaupasta omalla paikkakunnallani. Tyyne-Esterillä on myös nettikauppa. Kaupassa on paljon kivoja trikoita sekä pieni valikoima ompelutarvikkeita, mutta muutama tilkkupuuvillapakkakin on mahtunut joukkoon. Loput kankaat ovatkin sitten Eurokankaan laarista. Pääsin mylläämään sinne juuri, kun sinne oli tullut uusia kankaita.

Minusta tuntuu, että olen nyt lohdutettu ainakin jouluun asti.

Kuusikko

Marraskuun pimeinä iltoina kasvoi kuusikko, joka vanhojen kuusten rinnalla näyttää melkein keväiselle. Sinivihreät lentävät hanhet asettuivat sujuvasti kuusirivistöksi. Ai, mitä näistä tulee? Vuodenajasta johtuen en voi paljastaa vielä tämän enempää. Mutta niin ahkera kuusten ompelija olin (tai huono laskemaan), että ompelin toiseen kappaleeseen yhden ylimääräisen kuusirivin ja sitten ihmettelin, miten toinen kappale voi olla niin paljon toista isompi. Minulla on nyt siis yksi ylimäärinen kuusi sopivaan paikkaan istutettavaksi.

Washingtonista Barcelonaan

Puutuvan palasen saapumisen jälkeen Maailmanmatkaajaa oli helppo jatkaa, koska olin leikannut loput tarvittavat osaset valmiiksi. Hiukan säädin reunusta vielä oman makuni mukaiseksi- ja siinä se on:

Ohjeen mukainen reunus oli tehty kahdesta kankaasta, mutta minulla ei ollut kahta tarpeeksi, joten korvasin toisen kankaan kahdella kankaalla. Kulmapaloja ei ohjeessa myöskään ollut, vaan raitakaitale jatkuin vain vastakkaisilla sivuilla loppuun asti. Koska peitto on rakenteeltaan symmetrinen, mielestäni kulmapalat sopivat paremmin. Niiden toteutuksesta voi olla montaa mieltä, mutta ne nyt ovat mitkä ovat. Eivät kuitenkaan osu silmään niin pahasti kuin samanlaisena jatkuva reunus.

Reunuksessa oleva sininen kangas. jossa on valkoisia viivoja, on tilkku-urani alkuvaiheen ostoksia Finlaysonin tehtaanmyymälän alekorista. Vasta myöhemmin ymmärsin, että se on aika haastava kangas pieneksi pilkottuna. Muutamaan kaupunkiblokkiin leikkasin tähtimäisistä kohdista fussy cut -tekniikalla keskipalat. Kun kangasta oli kohtalaisen paljon, päätin upottaa sen reunukseen.  Ja mielestäni se toimii näin yllättävän hyvin. Taustakankaaksi en sitä halunnut, se on mielestäni kokonaisena aika levoton.

Maailmanmatkaaja-peiton on suunnitellut Pat Sloan. Blokkiohjeet ilmestyivät kuukausittain tämän vuoden alusta alkaen. Ohjeet blokkeihin ja kokonaisuuteen löytyvät täältä. Keskusblokki on Washington DC. Ja kaupunkiblokit ylhäältä vasemmalta myötäpäivään; Sydney, Pariisi, Barcelona, Venetsia, Chicago, San Juan Puerto Rico, Lontoo ja Sant Louis Missouri. Olin vähän yllättynyt, kun kulmiin tulikin ihan "tavalliset" ruutublokit, olisi luullut maailmassa kaupunkeja riittävän. Omaan silmääni pistää vahän Washingtonia kiertävien blokkien välissä olevien kaitaleiden erilaiset leveydet. Kaupunkiblokkien välissä olevat kaitaleet ovat leveämmät kuin kaupunki- ja ruutublokin välissä. Jos olisin taas miettiä tätä ajan kanssa, olisin poikennut tässäkin kohtaa ohjeesta ja tasannut kaitaleiden leveydet. Mutta ne ovat nyt siinä sellaisina kuin ovat.

Tilkkupinnan koko on n. 160 x 160 cm. Suomalaisittain hiukan hassu peiton muoto, mutta torkkupeittona tämän alle mahtuu hiukan pyöreämpikin olento. 

Seuraavaksi tämä taitaa tarvita taustakankaan...

Puuttuva palanen

... tuli tänään postissa pikatoimituksella. 

Globetrotting-peiton seuraava työvaihe on ommella reunaan puolentoista tuuman kaitale, jonka ympärille rakennetaan lopullinen reunus 2,5 x 6,5 tuumaa palasista (kirjekuoren päällä valmiiksi leikattuina). Omat sopivat siniset alkoivat olla aika vähissä, etenkin se kangas, josta oli jo puolentoista tuuman kaitale keskusblokin ympärillä. Tarvitsisin kaitaletta vajaa kuusi metriä ja minulla oli kangasta puoleentoista metriin. Kotoa löytyvistä kankaista ei mikään oikein istunut korvaamaan puutetta.

Mutta ei hätää, ystävät, ja etenkin tilkkuystävät ovat juuri tätä varten, etenkin kun tiesin juuri tämän tilkkuystävän ostaneen tätä samaa kangasta. Eikä hän ollut ehtinyt vielä tuhota sitä kaikkea, ja niinpä Posti-Pate kiikutti minulle tänään tuon puuttuvan palasen. Kiitokset Tilkkutaiturin tyttärelle! Kannattaa omistaa tilkkuystävä jonka kanssa voi ostaa samanlaisia kankaita.

Tonttuja liikkeellä

Kun tänä aamuna heräsin, löytyi lattialta tämä:

Pat Sloanin suunnittelma Mystery-työ Globetrotting melkein kokonaan kasaan ommeltuna! Ja reunuskankaatkin löytyivät vierestä valmiiksi valittuina. Mikä tonttu lie tonttuillut viime yönä, kun oli silityksen kuitenkin jättänyt tekemättä?

Se oli se sama tonttu, joka innostui illalla BOMmailemaan, eli ompelemaan Aurifilin kuukauden blokkeja: 

 Lokakuu: Circle of Love

Marraskuu: Tossed Salad

Innostui (lue: halusi päästä BOMeista eroon) niin, että unohti, että D-insinööri-talonmies on työreissussa eikä kukaan ole laittamassa puita uuniin. Innostui niin, että havahtui vasta, kun kylmä alkoi kutitella varpaita.

Se tonttu osaa kyllä lämmittää, mutta kun puiden uuniin lappamisesta menee vähintään kaksi ja puoli tuntia siihen, kun pellit voi laittaa kiinni, piti tontun keksi lisäpuuhaa pysyäkseen hereillä. Ja kun Maailmanmatkaaja oli jo hyvän aikaa kokoamista odottanut, niin tonttu otti sen työn alle.

Jotain hyvää seuraa tonttuilustakin. 

Lämmin henkäys syyssäässä...

... tuli suoraan Kreetalta. Tilkkuystäväni Teje Nero's Post and Patch- blogista yllätti minut paketilla, jossa oli tietenkin kankaita!

Ihania välimerellisiä turkooseja ja hehkuvia sinisiä. Tuore mummu sai myös kivaa nallekangasta. En ole vielä raaskinut edes suunnitella, mihin näitä käyttäisin, nyt ihailen niitä työpöydälläni. Pakettia somisti lisäksi kaksi merisiilin kuorta, tavattoman kauniita luonnon kuvioita, meren aaltojen ääni melkein kuultavissa. . 

Kiitos Teje ihanasta yllätyksestä, pakettisi mukana tuli iso annos lämpöä!

Edit. 7.11.
Minun piti laittaa tähän myös kuva Tejen kivasta, kesäisestä kortista, mutta miten lienee unohtunut. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan

 

Vain lähtöitkuja vajaa

Sain elokuussa koekäyttöön Suomessa ihka uuden Pfaffin Powerquilter- tikkauskoneen. Aluksi sillä piti ommella ihan hys-hys - ja salaa, konetta kun ei oltu vielä virallisesti julkistettu. Syyskuussa sain sitten paljastaa koneen olemassaolon. Olen tikannut sillä kaksi peittoa, etenkin ensimmäisen kanssa hurmoidun tikkaamisen helppouteen ja sitten menikin jo vähän överiksi. Anopin joulupeitosta tuli aika tiivisti tikattu. Edellisen postauksen Läikähdys punaista-peitto on myös Isolla Pfaffilla tikattu. Pussukka- ja kassipintoja syntyi, pari sohvatyynyn päällistäkin. Koneella työskentelyssä viehätti helppous, kone oli aina valmiina ja suuressa kainalossa mahtui pyörittelemään isoakin työtä.

Siihen nähden, miten kauan kone on työhuoneessani ollut, sillä on saatu aika vähän aikaan. Kun ensin pitäisi olla jotain, mitä tikata. Pari reissusta ostettua pellavaista pikkuliinaa tikkasin pussukkatarpeiksi, ja ovat edelleen pussukkatarpeina. Eivätkä edisty, koska eivät soita minkäänlaisia kelloja inspiraatiolleni. Minä tarvitsen väriä.

Vähäinen käyttö (=vähäinen käytettävissä oleva aika) sai aikaan päätöksen, ettei kone jää meille, vaikka sainkin siitä kohtuullisen tarjouksen. Hinta oli edelleen kova suhteessa mahdolliseen aikaan hyödyntää konetta.  Kokonaan en sen omistamismahdollisuutta ole kuitenkaan hylännyt. Säästöpossu on hankittu, ja nyt testaan, minkälaista elämä on ilman Isoa Pfaffia. Jos ikävä ei helpota, odotan possun pulskistumista. Jos taas ikävä ajan kuluessa laimenee olemattomiin, keksin  possun sisällölle kyllä käyttöä. (Säästäminen taitaa olla vanhanaikaista, mutta mielestäni se on keino varmistaa, haluaako jotain ihan aikuisten oikeasti. Sanoo entinen kultapossukerholainen.)

Tänään kone matkaa kotiinsa Kouvolan Konetikkiin. Isot Kiitokset Marjalle koeajosta. Palataan... Menen nyt etsimään nenäliinoja = (

Läikähdys punaista

Viime viikolla valmistui vihdoin mustavalkoinen peitto, jossa on läikähdys punaista. Valo-olosuhteet ovat olleet sellaiset, etten kotona ollessani ole päässyt kuvaamaan, vaan piti odotella viikonloppua. Lauantaina paistoi aurinko, mutta päivä meni osittain halkohommissa, joten kuvaaminen jäi. Tänään aamu alkoi rätin kokoisten räntälämpäreiden sateella, ja päivä jatkuikin sitten varsin vetisenä iltaan asti. Piti etsiä katoksen alla olevaa kuvauspaikkaa.

Saunan terassilla on yläpuu, jonka ensin pesin ja kuivasin (linnutkin tykkäävät istua siellä) , ja keikkuen puutarhatuolilla sain peiton  ripustettua sinne pyykkipoikien avulla. Yritin saada järveä taustalle, mutta tuuli oli eri mieltä ja heilutti peittoa juuri väärään suuntaan pilaten suunnitelmani.

Peitto siis toisin päin ja kuvaaja sateeseen.

Taustakangas ei ihan riittänyt, mutta minulla oli mustavalkoisia mokablokkeja, ne paikkasivat kankaan vajausta yhdessä kulmassa. Peiton tikkasin Pfaffin Power Quilter-tikkauskoneella, joka oli minulla koekäytössä.

 

Alunperin suunnittelin kanttaavani peiton samalla kankaalla, mitä on taustassa, mutta sitä ei  riittännyt siihenkään. Löysin Tilkkutexistä saman oloista, mutta hieman punaisempaa kangasta, josta tehty kantti upposikin ihan hyvin reunaan.  Leikkasin ensimmäistä kertaa kantin täysvinoon ja taidan tehdä niin jatkossakin. Kantin viimeisen reunan ompelin käsin. Tykkään tehdä sen niin, ompelu on kuin jäähyväisriitti peitolle; vielä pitelen sitä hetken sylissäni ja sitten päästän maailmalle.

Nyt pakkaan peiton laatikkoon ja se lähtee Posti-Paten matkassa Keskimmäiselle Tampereelle.

Mummun murun tähtipeitto

Kuvittelin taas kerran, että lomaviikolla olisi vuorokaudessa tunteja vähintään tuplasti normaaliin verrattuna ja ehtisin vaikka mitä. Luulo osoittautui vääräksi, ja siksi tulikin pikkasen kiire. Ensimmäisen lapsenlapsen nimijuhliin piti saada peitto valmiiksi. Ja ehtihän se, piirakan paiston välissä meni vaan ihan vähän yötöiksi. 

Välivanuna on villavanu, jonka kaivoin muovipussistaan juuri ennen kerrosten rakentamista, ja vanu oli ihan litteä ja ryppyinen. Ihan hakuammuntana heitin vanun silityslaudalle ja päästelin silitysraudasta höyryä pintaan. Voi, miten ihanasti rypyt oikenivat ja vanu pörhistyi silmissä. Se oli niin hauskaa, että olisin voinut höyrytellä isommankin palan vanua. Ihanan taustakankaan tilasin Signorinalta.

Tikkasin pinnan tähtien mukaan, sillä halusin tähtien nousevan pinnasta muhkeina. Vihreään reunukseen en millään meinannut keksiä tikkausta. D-insinööri esitti vauvan tulevan nimen tikkaamista, sitten muistin Aivosolun tikanneet runon peittoon, ja kaiken tämän yhdistetyn luovuuden lopputuloksena reunassa on nyt omistajansa nimen lisäksi: Nuku nuku nurmilintu, väsy väsy västäräkki, nuku nurmelle hyvälle, mesimarjamättähälle, tee metsään majasi. (Jos olisi mahtunut, niin jatko olisi ollut: koivun oksalle kotisi). 

Tulipa samalla testattua sekin, ettei D-insinööri herää, vaikka tikkasinkin aika haipakkaa aikaisin aamulla. Tämä testi antaa minulle jatkossa lisätunteja, aamutorkku saa jatkaa kuorsaamistaan kun aamuvirkku tikkaa.

 

Reunakantin tein tähtikankaiden kaitaleista. Näin pienessä peitossa kangaspätkät olisivat voineet olla vähän lyhyemmät, mutta ajanpuutteen takia oli pakko vähän oikaista. Kantin viimeisen reunan ompelin käsin juhlaa edeltävänä iltayönä.

Ja juhla-aamun pienessä tihkusateessa ehdin vielä hätäisesti kuvaamaankin, peite kun matkusti mummun murun mukana Keski-Suomeen juhlien jälkeen. 

Seuraavaksi vuorossa mustavalkoisen peiton reunakantti...